1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Työntekijäpula

Oulu kärsii harvinaisesta työvoimapulasta ja samalla suuresta työttömyydestä – osaan työpaikoista riittää, että "silmät liikkuvat"

Oulun työttömyysluvut ovat yhä korkeat, mutta samalla kaupungissa kärsitään yllättävästä työvoimapulasta. Yritykset ovat tottuneet, että tekijät löytyvät yleensä nopeasti. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut.

Oulussa olisi tarvetta monenlaisille työntekijöille: muutto- ja rakennusapulaisille, siivoojille, kalusteiden kantajille. Yritykset eivät kuitenkaan tahdo löytää työvoimaa. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Oulussa on tullut alkusyksyn aikana eteen harvinainen tilanne: kaupunkia vaivaa työvoimapula. Eikä nyt puhuta ICT-alan erityisosaajista, vaan niin sanotuista perusduunareista.

Henkilöstöpalveluyritys Bolt Worksin Oulun-aluemyyntipäällikkö Janne Karjala kertoo, että yrityksiltä tulee paljon kyselyjä työntekijöistä ja tarvetta olisi välittömästi. Tekijöitä sen sijaan on vaikea löytää.

Karjala julkaisi viime viikolla sosiaalisessa mediassa ilmoituksen, jossa hän etsi työntekijöitä useaan eri tehtävään. Tarvetta on esimerkiksi muuttomiehille, kalusteiden kantajille, rakennusapulaisille ja siivoojille. Kyse on siis työtehtävistä, joihin ei edellytetä pitkää koulutusta tai kokemusta, Karjala summaa.

– Karrikoidusti voisi sanoa, että riittää, jos silmät liikkuvat.

Kysyntää on myös rakennusalan ammattilaisille ja tarjolla on erimittaisia työtehtäviä, ei pelkästään pätkätöitä, Karjala lisää.

Bolt Worksin toimitusjohtaja Ville Herva sanoo, että Karjalan lause "riittää kun silmät liikkuvat" ei kuvaa yhtiön linjaa, vaikka kyseessä olikin karrikointi. Hervan mukaan tarkoitus oli sanoa, että lähes kaikki halukkaat pääsevät töihin, tietenkin soveltuvuus kuhunkin tehtävään huomioiden.

Hervan mukaan tarkoitus ollut missään tapauksessa osoittaa vähäistä arvostusta työntekijöitä kohtaan.

Samalla pitkäaikaistyöttömien määrä vain kasvaa

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston palvelujohtaja Pirjo Juntunen tunnistaa haastavan työvoimatilanteen.

– Yrityksillä on nyt vaikeuksia löytää työntekijöitä nopeasti.

Hänen mukaansa Oululla on maine korkean työttömyyden kaupunkina ja yritykset ovat tottuneet, että työntekijöitä löytyy helposti.

Nyt tilanne on toinen. Työpaikkoja on tarjolla paljon, ja tekijöillä on enemmän valinnanvaraa.

Juntunen kuvaa Oulun työvoimatilannetta kimurantiksi. Kaupungissa on edelleen korkea työttömyysaste, 14,7 prosenttia työvoimasta, ja pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut.

– Meillä on kohtaanto-ongelma. Avoimet työpaikat ja työttömät työnhakijat eivät kohtaa.

Juntusen mukaan tilanteen korjaantuminen vaatii aikaa ja myös työntekijöiden kouluttamista.

Työnteko ei aina kannata

Janne Karjala kohtaa työssään paljon työelämän alkuvaiheessa olevia nuoria. Hän on huolissaan monien asenteesta työelämään: työtä ei haluta tehdä, sillä rahaa saa ilmankin.

Karjala kertoo esimerkin nuoresta miehestä, jolle hän tarjosi töitä. Palkka olisi ollut noin 2 000 euroa kuukaudessa.

– Hän kertoi saavansa tukia 1 200 euroa kuussa. Vuokran ja maksujen jälkeen jäi 700 euroa käyttörahaa. Sillä hän sanoi pärjäävänsä mukavasti.

Töitä tekemällä tämä olisi saanut 300 euroa enemmän kuussa käteen, mutta se ei ollut riittävästi, jotta olisi lähtenyt töihin, Karjala sanoo.

– Valitettavasti törmään samanlaiseen ajatteluun yhä useammin.

Pirjo Juntunen Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistosta myöntää, että parhaillaan uudistuksen kohteena oleva sosiaaliturvajärjestelmä voi olla työllistymisen kannalta haastava.

Suora työllistyminen ei ole kaikille myöskään mahdollista, vaan osa voi tarvita erilaisia tukitoimia ja päästä työelämään sitä kautta, Juntunen sanoo.

Karjalan mukaan yksi keino helpottaa työvoimapulaa olisi lisätä maahanmuuttajien, kuten turvapaikanhakijoiden, kielikoulutusta, sillä pohjoisessa ei pärjää pelkällä englannilla.

– He ovat ahkeria työntekijöitä, ja mielellämme palkkaisimme heitä lisää. Oulussa rakennustyömailla työkielenä on kuitenkin suomi, jota pitäisi osata edes kohtuullisesti.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 10. syyskuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Tilastokeskus kertoo hyvästä heinäkuusta: Työllisyys kasvoi ja työttömyys väheni

Lomautettujen määrä on pudonnut hurjasti ja uusia avoimia työpaikkoja on entistä enemmän – asiantuntija: "Ollaan selvästi toipumaan päin"

"En tee töitä rahan, vaan mielenterveyteni takia" – Susu Pussinen ja yli 25 000 kannustinloukussa olevaa suomalaista eivät juuri hyödy työnteosta

Juttuun on tehty lisäys 10.9.2021 klo 13. Bolt Worksin toimitusjohtaja Ville Herva sanoo, että Karjalan lause "riittää kun silmät liikkuvat" ei kuvaa yhtiön linjaa, vaikka kyseessä olikin karrikointi. Hervan mukaan tarkoitus oli sanoa, että lähes kaikki halukkaat pääsevät töihin, tietenkin soveltuvuus kuhunkin tehtävään huomioiden.

Hervan mukaan tarkoitus ollut missään tapauksessa osoittaa vähäistä arvostusta työntekijöitä kohtaan.