1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kiina

Moraalikampanjaa käyvä Kiina laittaa julkkiksia kuriin: "Rahanpalvonta, hedonismi ja äärimmäinen individualismi" kielletty

Kiinan viranomaiset ovat ilmoittaneet, ettei viihdeohjelmiin huolita julkkiksia, jotka eivät käyttäydy kommunistipuolueen toivomalla tavalla. Moraalin tila on ollut tarkkailussa muillakin aloilla.

Kiinan suuriin näyttelijätähtiin lukeutuva Zhao Wei Venetsian elokuvafestivaaleilla viisi vuotta sitten. Zhaon nimi poistettiin vastikään merkittävistä kiinalaisista striimauspalveluista. Syytä ei ole ilmoitettu. Kuva: Marco Piovanotto / AOP

Kiinassa viihdealalla työskenteleviä on kehotettu varmistamaan, että he toimivat moraalisesti niin julkisesti kuin yksityiselämässäänkin, kertoo brittilehti The Guardian. (siirryt toiseen palveluun)

Kehotus esitettiin tiistaina kiinalaisen viihdeteollisuuden symposiumissa, johon osallistui myös korkea-arvoisia kommunistipuolueen virkailijoita.

Kiinan tv- ja radiohallinto on julkaissut nettisivullaan ohjeet, joissa maan sähköisiä viestimiä kehotetaan vastustamaan "sopimatonta fanikulttuuria" ja ylenpalttista viihdettä, kertoi China Daily -lehti (siirryt toiseen palveluun)viime viikolla.

Ohjeissa kielletään epänormaaliksi leimattu estetiikka, kuten "naismaiset miehet", samoin kohtuuttomien palkkojen maksaminen tähdille.

Näyttelijä Zhang Zhehan (vas.) ja näyttelijä-laulaja Ju Jingyi vuonna 2018. Zhangin nimi katosi vastikään Kiinan viihdepalveluista, kun hän oli vieraillut kiistellyllä Yasukunin sotamuistomerkillä Japanissa. Kuva: AOP

Lakia tai julkista järjestystä ja moraalia rikkovat eivät saa osallistua viihdeohjelmiin, eivät myöskään poliittiselta kannaltaan kommunistipuolueen linjasta poikkeavat.

"Rakasta puoluetta, puolusta moraalisuutta"

Kiina on käynyt viimeaikoina moraalikampanjaa useilla aloilla, kuten yritysmaailmassa, sosiaalisessa mediassa ja nuorisokulttuurissa.

Julkkisten osalta Kiina on jo ilmoittanut, ettei faniverkkosivuja ja julkkisjuoruja saisi julkaista netissä. Moraalisesti arveluttavat julkkikset sensuroidaan pois verkosta. Nuorisoa Kiina puolestaan muokkaa muun muassa rajoittamalla videopelaamista.

Lue lisää:

Kirjeenvaihtajalta: Kiina rajaa alaikäisten pelaamista – kommunistinen puolue muokkaa nuorisosta mieleistään määräyksillä

Viihdealan symposiumin osallistujat saivat kuulla, että heidän täytyy tietoisesti hylätä mauttomat mieltymykset sekä tietoisesti vastustaa rahanpalvonnan, hedonismin ja äärimmäisen individualismin turmeltuneita ajatuksia, kertoo The Guardianin lainaama kiinalaismedia.

Symposiumin nimessäkin kehotettiin pitäytymään puolueen määrittelemässä käyttäytymisesä: "Rakasta puoluetta, rakasta maatasi, puolusta moraalisuutta ja taidetta".

Useat julkisuuden henkilöt ovat joutuneet viime viikkoina luupin alle, joukossa Kiinan suurimpia tähtiä.

Zheng Shuang Kuva: AOP

Näyttelijä Zheng Shuan sai viime kuussa noin 39 miljoonan euron suuruisen sakon veronkierrosta, ja näyttelijä, miljardööri-investoija Zhao Wein nimi poistettiin kaikista Kiinan merkittävistä striimauspalveluista (siirryt toiseen palveluun). Syytä ei tiedetä. Samoin kävi näyttelijä Zhang Zhehanille, kun julkisuuteen tuli vanhoja kuvia hänen vierailustaan kiistellyllä Yasukunin sotamuistomerkillä Japanissa.