1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. potilastietojärjestelmät

Satojen miljoonien eurojen potilastietojärjestelmän hankinta uhkaa kaatua kalkkiviivoilla – Jyväskylän kaupunginjohtaja esittää kaupan keskeyttämistä

Potilas- ja asiakastietojen tallennukseen ja käsittelyyn kaavailtu Aster on neljän sairaanhoitopiirin yhteishanke. Sen kustannukset ovat useamman kunnan mielestä karanneet käsistä.

Aster-tietojärjestelmää käyhtettäisiin muun muassa Keski-Suomen keskussairaalassa. Kuva: Virpi Kotilainen / Yle

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto esittää asiakas- ja potilastietojärjestelmä Asterin hankinnan keskeyttämistä.

Jyväskylän kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina, ja valtuusto päättää mahdollisesta keskeytyksestä tämän kuun lopulla.

Koivisto perustelee esitystään ennen kaikkea Asterin tuplaantuneilla kustannuksilla.

Mikäli Jyväskylä suurimpana osakaskuntana sanoo hankkeelle ei, saattaa koko hankinta kaatua. Kyseessä on neljän sote-alueen yhteinen hankinta, johon tarvitaan kaikkien niiden myönteinen päätös.

– Riskihän siihen on suuri, koska Jyväskylällä on iso päätäntävallan osuus, kommentoi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Leila Lindell.

Voiko sairaanhoitopiiri lähteä mukaan Asteriin, jos se ei saa kunnilta siihen valtuutusta?

– Sairaanhoitopiirin valtuuston pitää siinä tilanteessa arvioida tilannetta kokonaisuuden osalta, Lindell toteaa.

– Päätöstä ei varmaankaan suoraan pysty tekemään. Kyllä se jotain järjestelyjä vaatisi, sanoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen.

Hän kertoo, että kuntien yhteinen äänivalta ratkaisee päätökset sairaanhoitopiirin valtuustossa ainakin teknisesti.

Sekä Kinnunen että Lindell huomauttavat, että kuntien päätösvalta sosiaali- ja terveysasioissa pienenee helmikuun 2022 lopusta alkaen.

– Tällaisissa strategisesti merkittävissä päätöksissä pitää ottaa huomioon, mitä siirtymävaiheessa voidaan ylipäätään päättää, Kinnunen sanoo.

Hinta yli kaksinkertaistui

Jyväskylän valtuusto päätti keväällä 2019 lähteä mukaan neljän terveydenhuollon alueen yhteishankintaan. Kokonaisuuden kustannusarvio oli tuolloin 60 miljoonaa euroa, josta Jyväskylän osuus oli lähes 11 miljoonaa.

Valtuusto edellytti päätöksessään, että jos hankinnan kustannukset nousevat merkittävästi, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin on keskeytettävä hankintamenettely.

Viime kuussa jäsenkunnille kerrottiin järjestelmän lopullinen hinta: 128,7 miljoonaa euroa.

– Kustannukset ovat nousseet merkittävästi, ja ne ovat pois asukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Siksi esitän, että Jyväskylä ei valtuuta sairaanhoitopiiriä etenemään hankinnassa, Timo Koivisto toteaa Jyväskylän kaupungin tiedotteessa.

Linjaukseen vaikuttaa myös uusien hyvinvointialueiden perustaminen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa, ja Asterin käyttöönotto tapahtuisi alustavan aikataulun mukaan vuonna 2025. Näin järjestelmän käyttäjä ja maksaja olisi hyvinvointialue.

– Ei ole oikein sitoa hyvinvointialueen toimintaa ja taloutta näin merkittävällä tavalla jo ennen sen perustamista, Koivisto sanoo.

"Kasvu kuntien oman työn osuudessa"

Sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Leila Lindell sanoo, että kunnille ei ole toimitettu harhaanjohtavaa tietoa hankkeen kustannuksista. Kasvu on hänen mukaansa tapahtunut kuntien oman työn osuudessa, joka ei ole aiemmin ollut luvuissa selkeästi mukana.

– Toivon, että järki voittaa tunnereaktiot, joita kustannusten kasvu on aikaansaanut ja jotka näkyvät vahvasti Jyväskylän kaupunginjohtajan päätösesityksessä, Lindell sanoo.

Hän lisää, että Asteri toisi Keski-Suomeen 100–200 henkilötyövuotta ja tietojärjestelmän keskuspaikka tulisi Jyväskylään.

– Samalla poistuu nykyisten järjestelmien kustannuksia.

Lindell huomauttaa myös, että jos Asteria ei oteta käyttöön, keskisuomalaislle kunnille tulee yhteensä kymmenen miljoonan euron alaskirjaukset. Jyväskylän osuus on reilusti yli viisi miljoonaa.

Siun sote ja Essote hyväksyneet hankinnan

Asteria ovat hankkimassa Pohjois-Karjalan Siun sote, Keski-Suomen ja Vaasan sairaanhoitopiirit sekä Etelä-Savon sote-kuntayhtymä Essote.

Siun sote ja Essote ovat hyväksyneet hankinnan. Kauppa vaatii vielä Keski-Suomen ja Vaasan sairaanhoitopiirien hyväksynnän.

Vaasassa hallitus ehdottaa hyväksymistä, valtuusto keskustelee asiasta maanantaina ja tekee päätöksen lokakuun alkupäivinä. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus käsittelee asiaa syyskuun lopulla ja valtuusto lokakuun puolivälissä.

Maakunnassa Multia, Kyyjärvi ja Saarijärvi vastustavat hanketta. Muuramen, Hankasalmen, Konneveden ja Uuraisten kunnanhallitukset ovat myös kielteisellä linjalla, mutta valtuustojen päätökset niistä puuttuvat. Viitasaarella kaupunginhallitus on päättänyt seurata Jyväskylän päätöstä.

Artikkelia korjattu 10.9.: Jutussa kerrotiin aiemmin, että Vaasan valtuusto päättää hankinnasta maanantaina 13.9. Todellisuudessa valtuusto tuolloin vasta keskustelee asiasta, ja päätös tehdään lokakuussa.

Lue myös: