1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. seinämaalaus

Oulun radan varren Menopaluu-muraali julkistettiin – mittava työ valmistuu kahdessa osassa

Oulussa julkistettiin tänään radanvarteen maalattu taiteilija Veikko Törmäsen mittava Menopaluu-muraali.

Taiteilija Veikko Törmänen maalaamassa muraalin edessä.
Taiteilija Veikko Törmäsen Menopaluu-muraali julkistettiin tänään. Abstrakti teos sijaitsee viereisten kerrostalojen radanpuoleisella seinustalla ja sen on tilannut talojen rakennuttaja Rakennusteho Oy. Veikko Törmäsen mukaan lähtökohtana on ollut paikka, jossa ihmiset katselevat teosta liikkuen.

Kahdessa osassa valmistuvan muraalin ensimmäinen osa on maalattu viereisten kerrostalojen autohallin julkisivuun. Vuoden kuluttua valmistuva osuus tulee osittain myös kerrostalon seinään.

Nyt valmistunut osa on noin puolet koko teoksesta. Valmistuttuaan teos on 130 metirä pitkä ja sen korkeus on viisi metriä. Teos koostuu valkoisille ja mustille neliöpohjille maalatuista värillisistä neliöistä, joiden sijainti ja väritys vaihtelee.

Värien merkitys korostuu melko värittömässä radanvarren ympäristössä.

– Kun suunnittelin tätä teosta niin ajattelin, että tässä kohdassa pitää olla väriä ja nyt ei ujostella, kertoo taiteilija Veikko Törmänen.

Teoksen pohjana on ollut ajatus siitä, että sitä katsellaan liikkeessä. Törmäsen mukaan muraali avautuu katsojalle parhaiten hitaassa liikkeessä, jossa katsoja joko kävelee asemalaiturilla tai istuu hiljakseen liikkuvassa junassa.

Vastaavanlainen idea liikkuvasta katsojasta on myös Veikko Törmäsen aiemmin suunnittelemassa VR:n huoltohalliin maalatussa muraalissa.

– Junahallin seinässä olevan teoksen katseluaika on 20 sekuntia. Tässä voi mennä monta minuuttiakin, kun tätä työtä katselee, Törmänen sanoo.

Abstrakti Menopaluu-teos valmistuu kokonaan ensi vuonna. Teoksen tilaaja on viereisten talojen rakentaja Rakennusteho Oy.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.