Varas tarvitsee vain muutaman minuutin ja autosi on ajokelvoton – katalysaattorivarkaat iskeneet lähes 2 000 kertaa tänä vuonna

Suomen Romukauppiaiden Liitto pelkää alan villien toimijoiden pilaavan kaikkien maineen. Liitto tekee tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa estääkseen varastettujen katalysaattorien jälleenmyyntiä.

Katalysaattorit sisältävät arvokkaita jalometalleja, jonka vuoksi ne kiinnostavat varkaita nyt poikkeuksellisen paljon. Kuva: Yle

Itä-Uudenmaan poliisi nappasi viime viikonloppuna kiinni kaksi katalysaattorivarkauksista epäiltyä miestä. Poliisi pysäytti heidät tavallisessa liikenneratsiassa Vantaalla. Miesten autosta löytyi kymmenen henkilöauton pohjasta irrotettua katalysaattoria ja rikoksentekovälineet.

Poliisi vangitsi noin 20-vuotiaan ja noin 40-vuotiaan miehen keskiviikkona 8. syyskuuta todennäköisin syin epäiltynä useisiin eri puolilla Suomea tapahtuneisiin katalysaattorivarkauksiin.

Epäillyt ovat kertoneet kuulusteluissa varastaneensa jopa kymmeniä katalysaattoreja. Poliisi selvittää nyt rikoskokonaisuuden laajuutta. Tapausten selvittäminen on poliisille työlästä, koska katalysaattoreissa ei ole yksilöiviä tunnisteita.

– Käymme läpi kaikki ilmi tulleet varkaudet ja vertaamme tapahtuma-aikoja siihen, missä tiedämme kyseisen kaksikon liikkuneen. He vaikuttavat olleen varsin aktiivisia, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Rauno Jämsä.

Poliisin tietojen mukaan miehet ovat toimineet niin sanotusti omaan pussiinsa eivätkä esimerkiksi osana järjestäytynyttä rikollisuutta.

Yli 1 800 varkautta tänä vuonna

Autojen pakokaasuja puhdistavien katalysaattorien varkaudet ovat yleistyneet huomattavasti tänä vuonna. Poliisihallituksen tietoon on tullut noin 1 800 tapausta syyskuuhun mennessä.

– Se on moninkertainen määrä aiempiin vuosiin verrattuna. Nyt on sesonki käynnissä tämän osalta, kertoo poliisitarkastaja Tuomas Pöyhönen Poliisihallituksesta.

Katalysaattorit houkuttelevat varkaita niiden sisältämien jalometallien, kuten rodiumin, palladiumin ja platinan vuoksi. Niiden maailmanmarkkinahinta on noussut viime aikoina.

Erityisen paljon jalometalleja on käytetty vanhempien autojen katalysaattoreissa. Vanhasta katalysaattorista voi romuliikkeessä saada jopa useita satoja euroja.

– Auto on ajokelvoton ilman katalysaattoria. Tämä aiheuttaa harmia monille, Pyöhönen toteaa.

Katalysaattori irti muutamassa minuutissa

Varkaan näkökulmasta keikka on helppo, koska oikeilla välineillä katalysaattorin saa irti auton pohjasta vain muutamissa minuuteissa. Poliisin havaintojen mukaan varkaudet tehdään yleensä öiseen aikaan, mutta rikoksia tehdään myös keskellä kirkasta päivää.

Rikolliset ajavat autonsa kohdeauton viereen. Heillä on mukanaan työkalut ja tunkki, jolla auton helmaa kohotetaan. Rikoksen tekijä sujahtaa auton alle ja sahaa katalysaattorin irti muutamassa minuutissa, jonka jälkeen tekijät kaikkoavat paikalta.

Katalysaattorivarkauksia on tehty niin kerrostalojen pihoissa, suuremmilla parkkipaikoilla kuin katujen varsillakin. Varkaiden kohteeksi ovat joutuneet myös useat autojen purkamot.

Joskus varkaat ovat tyhjentäneet katalysaattorin jalometalleja sisältävästä keramiikkamassasta tai vaihtaneet arvokkaan katalysaattorin tilalle vähemmän jalometalleja sisältävän version. Tällainen rötös lisää auton päästöjä ja on havaittavissa katsastuksessa.

– Varkauksia tapahtuu kaikkialla, missä tilaisuus on, Pyöhönen kertoo.

Romualan villit toimijat pilaavat alan maineen

Rahaksi varastettu tavara muunnetaan myymällä se esimerkiksi romukauppiaalle. Osa varastetuista katalysaattoreista kuljetetaan ulkomaille myytäväksi.

Romukauppiaat lajittelevat metallit ja myyvät ne eteenpäin. Suurin osa alan toimijoista pyrkii selvittämään katalysaattorien alkuperän, mutta alalla toimii monenlaisia yrittäjiä. Suomen Romukauppiaiden Liitto yrittää kitkeä laitonta toimintaa.

– Me olemme huolissamme alan villeistä toimijoista, koska ne pilaavat koko toimialan maineen. Jäsenyritykset tekevät parhaansa siinä, että he varmistavat, että romun alkuperä on laillinen, toteaa liiton toiminnanjohtaja Mia Nores.

Suomen Romukauppiaiden Liiton nettisivuilla on mahdollista kenen tahansa tehdä varkausilmoitus, jonka kautta tieto varastetusta metallituoteteollisuuden tavarasta, kuten katalysaattorista menee kaikille liiton jäsenille ja poliisille. Tämän lisäksi on tärkeää tehdä rikosilmoitus.

Liiton tavoitteena on vähentää alan toimijoiden käteiskauppaa ainakin yli 500 euron kaupoissa. Tilille maksaminen helpottaa kaupan rehellisyyden varmistamista.Lisäksi liitto on ohjeistanut yritykset kirjaamaan myyjien tiedot ylös.

Liittoon kuuluvat yritykset ovat sitoutuneet alan sääntöihin. Tiedossa ei ole, miten paljon Suomessa on liittoon kuulumattomia romualan toimijoita.

– Kaikilla alan toimijoilla ei ole kiinnostusta noudattaa liiton ohjeita. Toivomme siksi, että asiaan puututaan myös lainsäädännön kautta, Nores toteaa.

Lisää aiheesta: