1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Seikkailu-urheilu

Seikkailukilpailu Lost in Kainuu vei taas sadat kilpailijat erämaahan – tänä vuonna seikkailukärpäsen puremat lapset pääsevät myös mukaan tunnelmaan

Osallistujamäärältään Suomen suurin seikkailukilpailu on parhaillaan käynnissä Suomussalmella. 11. kerran järjestettävässä kisassa lapsille on ensimmäistä kertaa oma seikkailurata, jossa tunnelmaa haetaan muutoin kuin extreme-tehtävillä.

Viime vuonna Lost in Kainuu järjestettiin Kajaanissa. Kuva: Antti Tauriainen / Yle

Sadat kilpailijat ottavat jälleen osaa osallistujamäärältään Suomen suurimpaan seikkailukilpailuun Suomussalmen Hossassa ja Kylmäluomalla.

Lost in Kainuu starttasi jo eilen torstaina 48 tunnin sarjalla. Viikonvaihteessa kisataan myös lyhyemmissä sarjoissa, joiden kesto vaihtelee vuorokaudesta muutamaan tuntiin. Mukana on tänä vuonna reilut 500 henkilöä ja 213 joukkuetta.

Tiettömillä korpitaipaleilla ja erämaassa edetään maastopyöräillen, juosten, suunnistaen, meloen, rullaluistellen, uiden ja uimapatjalla.

– Maastot ja olosuhteet ovat erittäin hyvät, sääkin näyttäisi olevan ennusteiden mukaan hyvä. Maastossa on märkää, mutta kuivia kankaita on paljon, joten se ei haittaa. Vesistötehtävillehän se on vain hyvä, kun kanootit säästyvät kivikolhuilta, tapahtumapäällikkö Jukka Liuha kertoo.

Tänä vuonna kisoihin pääsevät mukaan myös seikkailukärpäsen puremat lapset, kun tänään perjantaina järjestetään ensimmäinen Kids'Adventure.

Lapsille ja lapsiperheille suunnatulla seikkailuradalla on erilaisia liikunta- ja yhteistoimintatehtäviä, ja seikkailun tunnelmaa haetaan muuten kuin extreme-suorituksilla, kertoo Ira Liuski Kainuun liikunnasta.

– Seikkailun ja yhdessä tekemisen ilo ohjaa radalla vahvasti. Siellä on esimerkiksi pulmatehtäviä, jotka vievät rastilta toiselle. Osassa tehtävistä lapsi tarvitsee myös aikuisen apua ja tukea, mutta lasten kanssa tehtävät suunnitellaan aina niin, että ne ovat turvallisia.

Liuski paljastaa, että lasten seikkailukisasta voidaan napata ensi vuodelle joku tehtävä myös aikuisten puolelle.

– Tehtävissä sama idea voi toimia niin lapsilla kuin aikuisilla, sillä siihen vaikuttaa aina se, minkälaiseen ympäristöön tehtävä viedään ja minkälaisilla välineillä se toteutetaan.

Maksuton perheseikkailu alkaa Hossan luontokeskuksen ympäristössä kello 10 ja seikkailla voi aina kello 20 saakka. Tapahtumaan ei ole ennakkoilmoittautumista.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.