1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lentoliikenne

Kajaani on tyytyväinen lentojen jatkumiseen valtion tuella – lisää matkustajia kaivataan

Tanskalainen lentoyhtiö DAT arvioi, että markkinaehtoinen liikenne on kannattavaa todennäköisesti vasta ensi syksynä. Kajaanin vuoroille pitäisi saada noin 15 matkustajaa nykyistä enemmän.

Kajaanin lentokentällä oli toukokuun alkupuolella vielä hiljaista. Kuva: Timo Sihvonen / Yle

Kainuun lennot turvataan ensi vuoden elokuuhun saakka valtion tuella. Ostoliikennettä jatketaan viidelle maakuntakentälle, koska koronapandemian pitkittyessä lentoliikenne kentille ei ole vielä kannattavaa. Alun perin valtion tuen oli tarkoitus päättyä kuluvan vuoden lopussa.

Kajaanin kaupungin kehitysjohtaja Risto Hämäläinen on erittäin tyytyväinen päätökseen, sillä se antaa lisäaikaa sille, että Kajaanin lennoissa päästään takaisin markkinaehtoiseen liikenteeseen.

– Toivottavasti talvikaudella lentomatkustus kasvaa sille tasolle, että lentoyhtiö DAT voi jatkaa kaupalliselta pohjalta. Olemme olleet kaupunkina ja alueena tyytyväisiä nykyisiin lentoihin ja markkinointiyhteistyö on lähtenyt hyvin liikkeelle.

Kajaanin ja Helsingin välillä toukokuusta lähtien lentäneen tanskalaisen DAT-yhtiön toimitusjohtaja Jesper Rungholmin mukaan markkinaehtoisesti liikenne on kannattavaa todennäköisesti vasta ensi syksynä. Lennot kannattavat, kun keskimääräinen matkustajamäärä koneissa on 35. Jokaisella Kajaanin vuorolle pitäisi löytyä noin 15 matkustajaa nykyistä enemmän.

Rungholm pohtii, että lisämatkustajat voisivat olla turisteja. Yhtiö tekee Finnairin kanssa yhteistyötä, jotta keskieurooppalaisia turisteja saataisiin talvilomalle Kainuuseen.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.