KalPa aloittaa SM-liigakauden kahdella ottelulla Olli Jokisen valmentamaa Jukureita vastaan

KalPan kausi alkaa perjantaina Mikkelissä. Lauantaina KalPa ja Jukurit kohtaavat toistamiseen Kuopiossa. KalPa on rakentanut budjettinsa runsaan 2500 katsojan keskiarvolle ottelua kohden.

KalPa ja Jukurit kohtaavat kauden avausviikonloppuna kahdesti. Kuva: Petri Vironen / Yle

KalPan kausi miesten jääkiekkoliigassa alkaa perjantaina Mikkelissä Jukureiden vieraana.

Kauden avauksessa on pelaajille ja kannattajille erityistä riemua, sillä lähes koko viime liigakausi pelattiin käytännössä ilman yleisöä koronarajoitusten vuoksi.

Tänä syksynä ihmiset pääsevät jälleen halleihin sankoin joukoin, kunhan hygieniasta ja muusta terveysturvallisuudesta on huolehdittu ottelutapahtumissa. Joukkueet kohtaavat uudestaan heti lauantaina Kuopiossa.

Otteluun tuo lisämielenkiintoa se, että mikkeläisten uusi päävalmentaja on kuopiolaislähtöinen, entinen NHL-jääkiekkoilija Olli Jokinen.

KalPa on rakentanut budjettinsa 2500–2700 katsojan keskiarvon mukaiseksi. KalPan toimitusjohtajan Toni Saksmanin mukaan kotiotteluiden katsomokapasiteetiksi asetetaan aluksi noin 3500 katsojaa, mikä on noin kolme neljäsosaa täydestä mahdollisesta katsojamäärästä.

– Me emme ole sitä vielä tarkkaan halunneet lukita. Tässä tuntuu, että viikko viikolta ohjeistukset ja linjaukset muuttuvat. Me haluamme saada hallin toimimaan niin, että ei muodostu pahoja ruuhkia. Hyvä merkki sinänsä on, että kausi aloitetaan selvästi isommalla yleisömäärällä kuin viime syksynä aloitimme, kertoo Saksman.

Yle urheilu on koonnut sivuilleen tiedot SM-liigaseurojen tilanteesta alkavaan kauteen.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.