1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tekstiilijäte

Uutta tekniikkaa tekstiilien kierrätykseen – sovellus tunnistaa värin ja erottaa kudotun neulotusta

LAB-ammattikorkeakoululla on koelinjasto, joka tunnistaa jo tekstiilejä materiaalin mukaan. Nyt siihen voidaan lisätä ominaisuus, jonka ansiosta tekstiilien kierrätys värin ja rakenteen mukaan on helpompaa. Sovelluksen saa myös kännykälle.

Värin ja tekstiilin kudontatavan tunnistava sovellus voi helpottaa sekä käsin tehtävää että koneellista kierrätystekstiilien lajittelua. Kuvituskuva. Kuva: Janne Järvinen / Yle

LAB-ammattikorkeakoulu on kehittänyt uuden sovelluksen helpottamaan tekstiilien lajittelua. Kännykällekin saatava sovellus tunnistaa karkeasti, onko kangas kudottu vai neulottu. Kude ja neule puretaan eri tekniikoilla, joten uudelleenkäyttö on yksinkertaisempaa, kun ne ovat jo valmiiksi erillään.

Sovellus on ollut käytössä esimerkiksi lahtelaisen kierrätyskeskus Patinan työntekijöillä.

– Mobiilisovellus-versio sopii käsipelillä tehtyyn lajitteluun, kertoo LAB-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija Ville Teräväinen.

Applikaatio tunnistaa myös yhdeksän väriä. Tekstiililajittelulinjastolla samanväriset tekstiilit voidaan kerätä eriin, jollon kierrätysmateriaalin käyttäjän ei tarvitse värjätä sitä uudelleen. Tämä säästäisi etenkin vettä, jota tarvitaan paljon värjäyksessä.

– Uusikäytössä puretaan usein tekstiilit lankatasolle. Jos lankaa ei tarvitse ryhtyä värjäämään vaikkapa punaiseksi, syntyy säästöä sekä työn että materiaalin osalta, toteaa Teräväinen.

LABin muovi- ja materiaalitekniikan laboratoriossa Lahdessa on otettu jo aiemmin koekäyttöön lajittelulinjasto, joka tunnistaa tekstiilimateriaalien kuituja ja osaa erotella esimerkiksi puuvillan ja polyesterin. Uudella sovelluksella voidaan lisätä linjastolle myös uusi, tekstiilin rakennetta ja väriä tunnistava ominaisuus.

Linjastolla käytetään todennäköisesti kameraa ja tietokonetta, mutta kuka tahansa voi ladata sovelluksen beta-version Android-älypuhelimelle. Sovellus löytyy nimellä Tekstiilin Tunnistin.

Tekstiilin kierrätykseen on etsittävä tehokkaita tapoja muun muassa siksi, että tekstiiliteollisuus kuormittaa ympäristöä. Suomessa kunnat velvoitetaan todennäköisesti vastaanottamaan kotitalouksien tekstiilijätettä viimeistään vuonna 2023.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.