1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. naisiin kohdistuva väkivalta

"Jos en olisi silloin lähtenyt, en välttämättä olisi tässä" – Tanja eli 10 vuotta väkivaltaisessa suhteessa, eikä poliisikaan osannut tarjota apua

Vaikka Suomi on Euroopan vaarallisimpia maita naisille, perheväkivalta tunnistetaan edelleen huonosti. Tanja eli väkivaltaisessa suhteessa vuosia, ennen kuin tilanteeseen puututtiin.

Väkivaltaisessa suhteessa elänyt Tanja koki vuosien ajan pelkoa, ahdistusta ja syyllisyyttä. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Tanja juoksi. Hän juoksi naapurin ovelle niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi ja ryhtyi hakkaamaan sitä.

Mies oli mennyt ulos käymään tupakalla, ja Tanja oli nähnyt tilaisuutensa koittaneen. Jos hän onnistuisi pakenemaan takaovesta, tuntien piina kotiin vangittuna ja väkivallan kohteena voisi tulla päätökseen.

Kun mies huomasi Tanjan kadonneen asunnosta, hän otti auton alleen ja häipyi paikalta.

Naapuri soitti paikalle apua. Ensihoito saapui paikkaamaan Tanjan haavoja, poliisi valokuvasi jälkiä asunnossa.

– Sanoin, että minua pelottaa jäädä asuntoon. Lapsetkin olivat tulossa iltapäivällä kotiin. Mitä jos mies tulee takaisin? Mitä minä sitten teen? Tanja muistelee.

Takana oli jo pitkä yö väkivaltaa. Se ei ollut uutta, mutta tällä kertaa väkivalta oli äitynyt pahemmaksi kuin aiemmin. Tanja kertoi kotiväkivallasta poliisille.

– He kysyivät, saisinko kaverin seuraavaksi yöksi sohvalle nukkumaan – että rauhoittaisiko se minua.

Kun poliisit hälytettiin Tanjan kotiin, hän koki, että hänet jätettiin tilanteessa vaille riittävää tukea. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Pelko jäädä

Nyt, noin neljätoista vuotta myöhemmin, poliisien vastaus kuulostaa Tanjasta käsittämättömältä. Mutta silloin, 27-vuotiaana kolmen lapsen äitinä, joka oli elänyt väkivaltaisessa suhteessa lähes kymmenen vuotta, hän ei tiennyt muusta.

Tanja ja hänen entinen puolisonsa eivät esiinny tässä jutussa omilla nimillään asian arkaluonteisuuden vuoksi.

Ensihoito poistui paikalta, sitten poliisit. Sitten myös Tanja, sillä kotiin hän ei uskaltanut jäädä. Hän käveli ystävänsä luokse, missä nukkui lyhyet päiväunet.

Sitten hän palasi kotiin.

– En pysty millään järjellä selittämään, miksi menin takaisin, vaikka henki melkein lähti, Tanja sanoo nyt.

Mutta hän jäi kotiinsa – vielä vuodeksi.

Ensimmäiset tönäisyt

Viime vuonna julkaistu tutkimus kertoo, että vaikka Suomi on Euroopan vaarallisimpia maita naisille, perheväkivalta tunnistetaan edelleen huonosti. Samanlaisiin kokemuksiin on törmännyt myös Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyön asiantuntija Riina Karjalainen.

– Esimerkiksi terveydenhuollossa väkivalta ei aina tule esille tai sitä ei ajatella mahdollisena taustavaikuttajana. Kun henkilö menee lääkäriin, tulisi mahdollisia väkivallan kokemuksia tunnistaa nykyistä herkemmin ja kysyä asiasta myös suoraan, Karjalainen sanoo.

Hankalasti tunnistettavia väkivallan muotoja ovat taloudellinen tai seksuaalinen väkivalta. Etenkin seksuaalinen väkivalta on hyvin haavoittavaa, ja sitä voi olla vaikea tuoda esille.

– Mitä pidempään lähisuhdeväkivalta jatkuu, sitä enemmän se voi ikään kuin normalisoitua parisuhteessa ja väkivallan kokijan voi olla vaikeaa itsekin erottaa, mikä on väkivaltaa ja mikä ei kuulu turvalliseen parisuhteeseen, Karjalainen huomauttaa.

Tanjan tapauksessa tapahtumaketju oli käynnistynyt jo vuosia aikaisemmin, vuonna 1998.

Tanja oli silloin 18-vuotias, kun hän tapasi kaksi vuotta vanhemman Villen.

– Hän oli hyvin karismaattinen. Aloimme seurustella, ja muutin nopeasti hänen kanssaan yhteen. Pian aloin odottaa ensimmäistä lastamme, Tanja kertoo.

Pian sen jälkeen alkoi myös väkivalta. Ensin se oli fyysistä, tönimistä.

– Mieheni tönäisi minut raskausaikana seinän kulmaan, ja selkäni oli sen jälkeen mustelmilla. Hän lähti baariin kavereiden kanssa eikä tullut yöksi kotiin.

Seuraavana päivänä Ville tuli kotiin ja pahoitteli tapahtunutta vuolaasti. Todellisuudessa väkivalta oli vasta alkua.

– Vuosi vuodelta se meni entistä raaemmaksi. Se oli henkistä, fyysistä ja taloudellista.

Väkivaltainen mies eristi Tanjan kotiin, ja ainoat ystävät löytyivät pihapiiristä, jossa heidän lapsensa leikkivät yhdessä hiekkalaatikolla.

– Mutta jos ystävistä tuli mieheni mielestä uhka, yhteydenpitoa ei enää sallittu.

Pettymys poliisiin

Kun poliisit hälytettiin Tanjan kotiin, hän koki jääneensä tilanteessa vaille riittävää tukea. Poliisi ei hänen mukaansa esimerkiksi kertonut turvakotiin hakeutumisen mahdollisuudesta.

Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyön asiantuntija Riina Karjalaisen mukaan muutkin väkivallan uhrit ovat kertoneet tilanteista, joissa virkavalta ei ole suhtautunut väkivaltaan heidän mielestään riittävällä vakavuudella.

– Asiakkailla on ollut kokemuksia, joissa poliisi on hälytetty kotiin väkivaltatilanteeseen, mutta tilanne on jo rauhoittunut poliisin saavuttua paikalle. Kokemus on voinut olla, että poliisi kuittaa tapahtuneen parisuhdekärhämänä, eikä tilanteen todellinen vakavuus tule ilmi.

Karjalainen huomauttaa, että usein tällaisissa tapauksissa väkivaltaa on voinut olla jo useampaan otteeseen tai se on erityisen raakaa tai pelottavaa. THL:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) vuosien 2009–2019 aikana lähisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneista henkilöstä noin 14 prosenttia oli poliisin tietojen mukaan joutunut uhriksi vähintään kahtena eri vuonna.

– Vaikka tapaus ei sillä hetkellä täyttäisikään rikoksen määritelmää, niin pystyisikö poliisi tilanteessa kuitenkin selvittämään, onko kotiin jääminen turvallista ja tarpeen mukaan ohjaamaan henkilön esimerkiksi turvakotiin tai muihin auttamispalveluihin?

Suomessa on tällä hetkellä 29 turvakotia, joista 20 on Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten ylläpitämiä turvakoteja. Koronan myötä turvakotien asiakasmäärät laskivat hieman, mutta väkivaltatyön avopalveluissa ja chat-palveluissa on näkynyt merkittävää asiakasmäärien kasvua, Riina Karjalainen kertoo.

Viime vuonna yhteensä 590 asiakasta jouduttiin kuitenkin ohjaamaan Ensi- ja turvakotien liiton turvakodeista muualle siksi, että turvakoti oli täynnä. Ensisijaisesti korvaavaa paikkaa yritetään saada toisesta turvakodista, mutta jos tämä ei onnistu, yhteistyötä tehdään paikallisten sosiaaliviranomaisten kanssa.

– Ilman apua ei tarvitse jäädä, Karjalainen sanoo.

Kaksi vaihtoehtoa

Tanjan ja Villen lapset eivät tienneet, kuinka isä kohteli äitiä. Eivät tienneet muutkaan, Tanja kertoo.

– Minusta tuli todella hyvä pitämään kulisseja yllä.

Toisaalta jatkuva väkivalta, syyllistäminen ja haukkuminen veivät häneltä voimat.

– Kun koko ajan jallitetaan, niin siihen alkaa itsekin uskomaan.

Noin vuosi sen jälkeen, kun ensihoito ja poliisit olivat käyneet Tanjan luona, kotona sattui jälleen Tanjan sanoin "isompi episodi".

– Siitä seuraavana aamuna töissä esihenkilöni huomasi minusta, ettei kaikki ole hyvin. Hän sai minut puhumaan ja kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut ja kauanko sitä oli jatkunut.

Oli vuosi 2008. Väkivaltaa oli kestänyt kymmenen vuotta.

Esihenkilö sanoi, ettei Tanja voinut jäädä enää kotiin. Töistä Tanja soitti paikalliseen perheväkivaltayksikköön ja kertoi tilanteestaan.

– Poliisi sanoi, että minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko minä ja lapset päädymme iltapäivälehtien lööppeihin, tai lähdemme turvakotiin. En silloin edes tiennyt, mikä turvakoti on.

Turvakotipaikkaa ryhdyttiin järjestämään, mutta paikka järjestyisi vasta viikon päähän. Niinpä Tanja palasi kotiin ja esitti, ettei mitään erityistä ollut tapahtunut.

Joka päivä Tanja sai kuitenkin töihin puhelun viranomaisilta, jotka halusivat varmistaa hänen olevan kunnossa.

Tilanne kotona kuitenkin eskaloitui jälleen.

Kun mies lähti kavereidensa kanssa ulos lauantai-iltana, Tanja soitti pihapiirissä asuvalle ystävälleen ja pyysi, että ystävä tulisi auttamaan kantamaan lapset autoon.

– Jos en olisi silloin lähtenyt, en välttämättä olisi tässä nyt.

Lähisuhdevalta jättää uhriin syvän jäljen. Tanjalle metsä on tärkeä turvapaikka. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Pako turvakotiin

Yön Tanja vietti piiloutuneena ystävänsä luo. Jo yöllä hän soitti turvakotiin ja pyysi päästä sinne heti aamulla.

Tila saatiin järjestymään, ja aamulla Tanja ja lapset lähtivät kohti turvakotia.

– Matkan ajan vilkuilin koko ajan peruutuspeilistä, että mitä jos mies on löytänyt meidät. Mitä jos hän suistaa meidät tieltä ja repii meidät autosta omaan autoonsa? Mitä jos hän pakottaa minut pelkääjän paikalle ja joudun takaisin kotiin?

Kun turvakodin ovi sulkeutui hänen takanaan, helpotuksen aalto pyyhkäisi Tanjan yli.

– Silloin tiesin, että olen turvassa.

Turvakotiin muuttamisen jälkeen Tanjan piti vielä hakea tavaroita perheen kodista. Mukana oli poliisipartio, joka varmisti, että Ville pysyi hänestä kaukana.

– Poliisit olivat äärimmäisen ymmärtäväisiä. Heissä oli sitä ammattitaitoa, jota kaipasin aiemmin kun kerroin poliiseille, kuinka paljon minua pelottaa.

Useita avuntarvitsijoita

Aiemmin syyskuussa Yle uutisoi väkivaltaa kokeville tytöille ja naisille tarkoitettu Naisten Linjan puhelinpalvelun ruuhkautumisesta.

Vain kolmasosaan soitoista voidaan vastata, mikä tarkoittaa sitä, että satoja puheluita jää ilman vastausta joka kuukausi. Palvelun luottamuksellisuuden ja rahan puutteen vuoksi avoimia puhelinlinjoja on vain yksi.

Tanja huomasi Naisten Linjan julkaisseen aiheesta sosiaaliseen mediaan. Ajatus siitä, että kaikki apua tarvitsevat naiset eivät sitä saa, sai hänet surulliseksi.

– Tällainen puhelinpalvelu on äärimmäisen tärkeä. Se voi olla jollekin viimeinen oljenkorsi tai askel siihen, että uskaltaa hakea apua. Mutta kuinka paljon ihminen lannistuu, jos yhteydenottoon ei saa vastausta? pohtii Tanja.

Naisten Linjan puhelin on täysin anonyymi, eikä soitosta jää jälkeä soittajan puhelimeen tai puhelinlaskuun.

– Entinen mieheni kävi puhelinlaskuni läpi, ettei siellä ollut numeroita, joita hän ei tunnistaisi. Jos eläisin yhä siinä tilanteessa, voisin soittaa Naisten Linjalle rauhallisin mielin.

Toimittaja Julia Thuén haastatteli "Tanjaa" viime vuonna taloudellisesta väkivallasta.

Uudenlainen arki

Tanja on nyt 42-vuotias. Hän korostaa, että hänen kokemuksensa väkivallasta on vain hänen puolensa tarinasta.

– Toinen puoli on varmasti toisenlainen, hän toteaa.

Tanja kertoo voivansa tällä hetkellä hyvin. Hän on naimisissa uuden miehen kanssa.

– Hän on saanut kärsiä paljon siitä, millainen suhde minulla oli aiemmin. Olen testaillut, toimiiko hän samalla tavalla kuin entinen mieheni, mutta hän on äärimmäisen pitkäpinnainen ja hänellä on todella suuri sydän, Tanja kertoo.

Tanja voi nyt hyvin. Uudesta miehestään hän on saanut kumppanin, jonka seurassa hän tuntee olonsa turvalliseksi. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Tanjan ja Villen nyt jo täysi-ikäiset lapset eivät ole yhteydessä isäänsä. Tanja kertoo, että on puhunut väkivallasta avoimesti myös uuden miehensä sekä lastensa kanssa lasten kasvettua vanhemmiksi.

– Uusi mieheni kohtelee lapsiani kuin omiaan. He ovat saaneet hänestä isän ja minä tasavertaisen ja rakastavan puolison, jonka kanssa saan elää turvassa.

Tanja sanoo, että nuorempana häneltä puuttui uskoa itseensä.

– En uskonut, että selviäisin omillani ja että jalkani kantaisivat. Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, ottaisin nuoren itseni kainaloon ja sanoisin, että sinä tulet pärjäämään.

Naisten Linjan tuki- ja neuvontapuhelin palvelee numerossa 0800 02400 maanantaista perjantaihin kello 16–20. Apua ja tukea voi hakea myös esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liiton Nettiturvakodista (siirryt toiseen palveluun), Nollalinjalta (siirryt toiseen palveluun) sekä paikallisesta turvakodista (siirryt toiseen palveluun).

Juttua muokattu 26.9. klo 20.31: Korjattu kuvatekstiä, jossa luki, että Tanjaa saattaa yhä pelottaa yksin metsässä. Tanjalle metsä on tärkeä turvapaikka.

Lue seuraavaksi:

Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan halutaan puuttua lujemmin – Oikeusministeriö: "Merkittävä ongelma Suomessa"

Lähisuhdeväkivallan maa – miksi suomalainen satuttaa läheistään?

Parisuhdeväkivaltaa kokenut nainen: “Jos lapsi joutuu näkemään, kun oma isä yrittää tappaa äidin, niin eihän sellaista koskaan voi unohtaa”