1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

Maailman kaikki bensiini on nyt lyijytöntä – satoja miljoonia ihmisiä sairastuttaneen ja tappaneen lyijybensiinin viimeinen pisara tiristettiin tankkiin Algeriassa

Lyijy vaikuttaa ihmisiin jo hyvin pieninä määrinä, etenkin lasten aivojen kehitykseen. Vaikka bensiini on ollut suuressa osassa maailmaa lyijytöntä parikymmentä vuotta, tutkimukset osoittavat lyijybensiinin myrkyllisen perinnön elävän yhä.

Hylätyn yhdysvaltalaisen bensiiniaseman ruostuva kyltti kertoo 1970-luvulla alkaneesta muutoksesta: asiakkaille mainostettiin bensiinin lyijyttömyyttä. Kuva: Nick Young / Alamy / AOP

Maailman viimeinen lyijyllisen bensiinin varasto tyhjeni kesällä, eikä lisää enää tehdä. YK:n pääsihteeri António Guterres on julistanut virallisesti (siirryt toiseen palveluun), että lyijyn lähes sata vuotta kestänyt aika autojen bensiinitankeissa on ohi.

YK:n parikymmenvuotinen kampanjointi – puhtaaseen liikenteeseen tähtäävä kumppanuusohjelma PCFV (siirryt toiseen palveluun) – on taivutellut Algerian luopumaan lyijyn lisäämisestä bensiiniin. Se oli viimeinen maa, jossa menetelmä oli yhä käytössä.

– Lopettamalla lyijyn käyttö bensiinin lisäaineena estetään joka vuosi yli miljoona ennenaikaista kuolemaa sydän- ja aivoinfarktien ja syövän vuoksi. Näin myös suojellaan lapsia altistumiselta lyijylle, joka vahingoittaa heidän älyään, Guterres sanoi.

Pakoputkista tuprunnut lyijy on ollut omiaan saastuttamaan niin ilmaa kuin maaperää ja vettä, eikä altistumiselle tunneta turvallista rajaa. Seurausten lista on pitkä ja vaihteleva, anemiasta kuulon alentumiseen, munuaisten vaurioitumisesta lisääntymisvaikeuksiin. Pahimmillaan altistus on kuolemaksi.

Yhdysvaltalainen automainos vuodelta 1923. Kuva: Niday Picture Library / AOP

Tetraetyylilyijyä alettiin lisätä bensiiniin Yhdysvalloissa vuonna 1922, ja 1970-luvulle tultaessa sitä oli lähes kaikessa bensiinissä ympäri maailmaa.

Lisäaine antoi bensiinille puristuskestävyyttä, mikä puolestaan mahdollisti moottorin tehon lisäämisen. Nakutus loppui, moottori kehräsi. Oivallinen keksintö kemisti Thomas Midgeleyltä!

Noinkohan, epäilivät jo aikalaiset, vaikka tuolloin ei ollutkaan selvää, miten tavattoman myrkyllisestä aineesta ja laajoista vaikutuksista oli kyse. Lehdistö oli saanut vihiä edellisen viikon tragediasta. Uutuuden parissa työskennelleestä 49 ihmisen ryhmästä viisi oli kuollut ja 35 muutakin joutunut sairaalaan.

Todistaakseen keksintönsä turvallisuuden Midgeley piti lehdistötilaisuuden, jossa hän pesi kätensä tetraetyylissä ja sanoi, ettei haittaisi, vaikka sen tekisi joka päivä. Hän oli tosin itsekin vastikään toipunut pitkästä lyijymyrkytyksestä.

Lyijybensiini on pähkinänkuoressa esimerkki ihmiskunnan tekemistä virheistä. Mutta lyijystä luopuminen osoittaa, että voimme myös oppia virheistämme ja korjata niitä.

YK:n ympäristöohjelman UNEP:n pääjohtaja Inger Andersen

Lyijyn ensimmäisenä käyttöön ottanut Yhdysvallat oli myös sen vähentämisen eturintamassa 1970-luvulla. Täyskieltoon meni kuitenkin aikaa.

1980-luvulla alkoi kaikille olla selvää, että ihmiselle ja ympäristölle erittäin vaarallisesta lisäaineesta oli päästävä eroon. Silti vielä 1990-luvulla täyskiellosta yhä kokoustettiin. Ei ole kahtakaan vuosikymmentä siitä, kun lyijy oli edelleen sallittu lisäaine miltei 120 maassa.

Ensimmäisenä täydellisestä kiellosta päätti Japani, vuonna 1980. Yhdysvallat ja useimmat Euroopan maat tekivät samoin 1990-luvulla. Suomessa se tapahtui vuonna 1994.

Koko EU:ssa lyijybensiinin tankkaamisen kieltänyt direktiivi tuli voimaan vuosituhannen vaihteessa. Samoihin aikoihin antoivat oman kieltonsa muun muassa Kiina ja Intia. Myös Saharan eteläpuoleiset Afrikan maat liittyivät joukkoon vuosituhannen alkuvuosina.

Viime vuosikymmenen loppupuolella lyijyn sallivat enää Afganistan, Myanmar ja Pohjois-Korea ja pisimpään Irak, Jemen ja Algeria. Viimeiset tipat lyijybensaa tiristettiin algerialaisen huoltamon pumpusta viime heinäkuussa.

Katuliikennettä Alger'ssa Algeriassa 2000-luvun alussa, jolloin maa oli vielä haluton luopumaan lyijystä bensiinin lisäaineena. Kuva: Lothar M. Peter / AOP

Hyvän uutisen oheen on pakko kertoa myös huono: kerran ilmoille pöllähtänyt lyijy poistuu vain vähitellen ja jatkaa haittojen aiheuttamista, vaikka määrät olisivat pienentyneet selvästi.

Lontoon ICL-yliopiston (siirryt toiseen palveluun) johtaman tuoreen tutkimuksen mukaan Lontoon ilmassa leijuu edelleen selviä merkkejä lyijybensiinistä, vaikka sen käyttö alkoi vähetä 1980-luvulla ja loppui vuonna 1999.

Lyijyn määrässä tapahtui jyrkkä pudotus 1980-luvulla ja lasku on jatkunut, mutta taso on silti yhä korkeampi kuin luonnolliseksi määritelty taustataso. Lasku on lisäksi pysähtynyt kymmenen viime vuoden aikana.

Isotooppivertailu osoittaa, että jopa 40 prosenttia Lontoon ilmassa leijuvien hiukkasten lyijystä on yhä lyijybensiinin perintöä, kertoo PNAS (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä kesällä julkaistu tutkimus.

1980-luvulla ilman lyijypitoituus puolittui 500–600 nanogrammasta kuutiometrissä noin 300 nanogrammaan. Vuonna 2000 luku oli pudonnut noin 20 nanogrammaan, mutta uusimmat määrät eivät ole enää laskeneet vuosikymmenen takaisesta kahdeksasta nanogrammasta.

Katupölyn hiukkasten mittalaitteita Lontoon keskustassa Marylebone Roadilla. Paikan ohittaa joka päivä 80 000 ajoneuvoa. Kuva: Eléonore Resongles ja Volker Dietze

Näytteet otettiin sekä katutasosta ja maaperästä että runsaan 20 metrin korkeudesta. Lisäksi tutkimuksessa oli menneitten vuosikymmenten vertailudataa.

Korkeus ei näkynyt erona näytteissä, mikä viittaa siihen, että tuulet ja liikenne pöllyttävät alas laskeutunutta lyijyä uudelleen ilmaan. Keuhkot puolestaan ovat lyijylle helpoin tie ihmisen elimistöön.

– Vaikka emme vielä tiedäkään tutkimustulostemme merkitystä terveydelle, on syytä olettaa, että menneisyyden lyijybensiinillä saattaa edelleen olla haittavaikutuksia, sanoo tutkimusta johtanut tohtori Eléonore Resongles.

Jos tämänhetkiset tasot osoittautuvat haitallisiksi, on ryhdyttävä selvittämään lyijyn piilopaikkoja kaduilla ja maaperässä, Resongles ja hänen työtoverinsa päättelevät.

– Lontoon tulokset ovat hyvin samanlaisia kuin Sao Paolossa tekemämme tutkimuksen tulokset. Niistä herää kysymyksiä lyijysaasteen pitkäaikaisista vaikutuksista muissa suurkaupungeissa, sanoo professori Dominik Weiss.

Hänen mukaansa vaikutuksia olisi syytä selvittää väestön tarkoilla verikoetutkimuksilla, kuten Yhdysvalloissa on tehty. 2000-lukua edeltäneeltä ajalta perinnöksi jäänyt lyijy on edelleen merkittävä tekijä raskasmetallien aiheuttamassa kokonaiskuormituksessa, hän arvioi.

New Orleansissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että asuinalueiden varakkuuserot näkyvät eroina myös lasten verinäytteiden lyijypitoisuudessa. Kuva: William Morgan / Alamy / AOP

New Orleansissa Yhdysvalloissa lyijyongelmaa on ratkottu peittämällä saastuneita kaupunkiamaita puhtaalla maalla. Sillä on saatu hyviä tuloksia: lyijypitoisuudet lasten verinäytteissä ovat laskeneet, kertoo PNAS (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä toissa vuonna julkaistu yhdysvaltalainen tutkimus.

New Orleansin maaperän lyijylle on menneiden vuosikymmenten bensiinin lisäksi toinenkin lähde, kaupungissa käytetyt lyijypitoiset maalit. Niistäkin on jo luovuttu, ja niiden seurauksia on korjattu poistamalla seinien myrkkymaaleja, mutta tutkimuksen mukaan lyijypöly on kaupungissa silti sitkeä seuralainen.

– Se on näkymätöntä, joten sitä on kenenkään tietämättä lasten leikkipaikoilla, ja lapsethan ryömivät mielellään maassa, selittää tutkimusta johtanut Tulanen yliopiston farmakologian professori Howard Mielke Environmental Health News (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä.

Tutkimusta varten kerättiin maanäytteitä tuhansilta pihoilta, kaduilta ja puistoista ensin vuonna 2001 ja sitten 16 vuotta myöhemmin. Lyijyn määrä oli siinä välissä vähentynyt 44 prosenttia. Lasten verinäytteissä pudotus oli 64 prosenttia.

New Orleansin viranomaiset olivat pelänneet vuonna 2005 iskeneen hurrikaani Katrinan pahentaneen lyijyongelmaa, mutta kävikin toisin päin.

Mielke ja hänen kollegansa uskovat syyksi sen, että tulvavesien mukana kaupunkiin tuli uutta pintamaata, joka laskeutui saastuneen kaupunkimaan päälle. Lisähyötyä tuli talojen ja pihojen remonteista, joita tehtiin tulvan jälkeen, Mielke sanoo.

Lasten puistoleikki meneillään New Orleansissa viime keväänä. Kuva: Ninette Maumus / Alamy /AOP

New Orleansin mustilla lapsilla on kolme kertaa suurempi todennäköisyys kärsiä veren korkeasta lyijypitoisuudesta kuin valkoisilla. Tutkijoiden mukaan se johtuu osittain siitä, että musten asuinalueet ovat lähempänä isoja teitä ja teollisuusalueita. Myös talot ovat usein vanhempia kuin valkoisilla.

– Vaikka suurkaupungin metabolismi teoriassa vaikuttaa kaikkiin asukkaisiin yhtä lailla, todellisuudessa sosiaaliset rakenteet tuottavat epätasa-arvoisia tuloksia. Haavoittuvat populaatiot yleensä kantavat suuremman taakan saasteille altistumisesta, Mielke sanoo.

Brittitutkimuksen tavoin myös yhdysvaltalaistutkimuksessa korostetaan, ettei lasten herkille aivoille ole turvallista lyijymäärää.

Vaikka luvut ovat kaunistuneet, data osoittaa, että monilla New Orleansin vähävaraisten asuinalueilla lyijyä on yhä niin paljon, ettei se tue lasten kehitystä terveiksi aikuisiksi, tutkijat kirjoittavat.