1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kannabiksen laillistaminen

Vihreiden kannabisaloite jakaa puolueen jäsenistöä: "Missään nimessä emme ole huumemyönteinen puolue", alleviivaavat vihreät Etelä-Pohjanmaalla

Vihreät vaatii kannabiksen käyttöä, hallussapitoa ja myyntiä lailliseksi, mutta pohjalaismaakunnissa aloite jakaa puolueen jäsenten mielipiteitä.

Kannabis on suomalaisten eniten käyttämä huumausaine. THL:n mukaan sen kokeilu ja käyttö on lisääntynyt voimakkaasti 1990-luvulta lähtien. Kuva: Lukas Rusk

Vihreiden puoluekokous hyväksyi sunnuntaina tiukan äänestyksen jälkeen aloitteen, jossa esitetään kannabiksen laillistamista Suomessa.

Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla aloite jakaa puolueen jäseniä kahteen leiriin.

Vaasanseudun vihreiden puheenjohtaja Marko Perälä toteaa, että yhdistyksen jäsenten näkemykset jakaantuvat vahvasti puolesta ja vastaan.

– Aina keskustelu päihteistä ja päihdepolitiikasta jakaa mielipiteitä. Siihen vaikuttaa vahvasti omat kokemukset, ja se inhimillinen kärsimys mitä päihteet aiheuttaa, sanoo Perälä.

Vaasan seudun vihreiden hallituksella ei ole kantaa asiaan.

Etelä-Pohjanmaan vihreiden hallitus puolestaan julkaisi oman lausuntonsa kannabisaloiteesta jo sunnuntaina illalla.

– Asiasta nousseen mediakohun takia halusimme tuoda esiin, että puoluekokouksessa hyväksyttiin paljon muitakin tärkeitä aloitteita, sanoo puheenjohtaja Jenni Kuisti.

Etelä-Pohjanmaan vihreiden kannanotossa todetaan, että kannabisaloitteen saamasta mediahuomiosta huolimatta se ei ole vihreillä alueellisesti eikä valtakunnallisestikaan kovin korkealla poliittisella prioriteettilistalla.

Kuistin mukaan myös eteläpohjalaisten vihreiden keskuudessa asiasta ollaan monta mieltä. Kuisti uskoo, että moni kannataa puolueen tähänastista linjaa eli dekriminalisoinnin (siirryt toiseen palveluun) selvittämistä.

Huumehaittoja halutaan torjua

Jenni Kuisti tähdentää, että hyväksytty aloite tähtää huumehaittojen vähentämiseen.

– Missään nimessä emme ole huumemyönteinen puolue.

Lue myös: Vihreät ajaa ensimmäisenä eduskuntapuolueena kannabiksen laillistamista – Tutkimusprofessori: "Suomen väestö ei ole siihen vielä valmis"

Keski-Pohjanmaan vihreiden puheenjohtaja Jenna Alaspää äänesti puoluekokouksessa aloitteen puolesta. Alaspään mukaan kannabiksen myyntiä pysytäisiin konrolloimaan ja ongelmakäyttäjiä auttamaan nykyistä paremmin, jos kannabis rinnastettaisiin alkoholiin.

– Nyt väärinkäyttäjät eivät saa ehkä riittävästi apua. Jos käyttörangaistus poistuisi, ehkä huumeidenkäytön sosiaalisesti huono leimakin pienenisi.

Keski-Pohjanmaan vihreillä ei ole omaa kantaa kannabiskysymykseen.

Lisää aiheesta:

Vihreät kumoaisi kannabiksen "kieltolain" – Puoluekokous vaatii käyttöä, hallussapitoa ja myyntiä lailliseksi

"Menetin 35 000 euron vuositulot" – 8 ihmistä kertoo, mitä heille tapahtui huumeista kiinni jäämisen jälkeen

Pitäisikö kannabis laillistaa? Voit osallistua keskusteluun tiistaihin 14.9. kello 23 saakka.