1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulos koronasta

Emmi Nuorgamin kolumni: Koska voin taas luottaa ihmisiin?

Läpi pandemian olemme olleet huolissaan talouskasvusta. Talous on kuitenkin toisarvoista, jos emme enää voi luottaa edes läheisimpiimme, kirjoittaa Nuorgam.

Jokin aika sitten olin tavalliseen tapaani kauppahallin kalatiskillä odottamassa omaa vuoroani. Ohitseni käveli entinen kollegani, jonka kanssa meillä on ollut tapana tervehtiä halaamalla. Kollegani lähestyi minua, mutta torjuin hänen halausaikeensa. Kysyin, miksi työkaverillani ei ollut kasvoillaan maskia, johon hän vastasi, ettei usko maskeihin tai jaksa tälläistä pelleilyä. Nopeiden kuulumisten vaihtamisen jälkeen hän jatkoi matkaansa ja minä jäin typertyneenä tuijottamaan kalakaupan jonotusnumeroa.

Ylitseni pyyhkäisi tuohtumuksen aalto. Minun teki mieli huutaa kollegani perään, että ei kai tässä kukaan jaksaisi yhtään mitään! Miten voit ajatella noin, eikö meidän pitänyt olla samassa veneessä? Jaksetaan nyt vielä hetki!

En huutanut mitään. Tein ostokseni ja lähdin kotiin.

Pitkittyneiden poikkeusolojen vuoksi näemme uhkia muissa ihmisissä ja tavassa, jolla nämä toimivat.

Muutaman päivän päästä kahvipöydässä keskusteltiin henkilöstä, joka halusi avioeron, koska puoliso oli ottanut salaa koronarokotteen. Olen saanut huolestuneita someviestejä nuorilta, joiden vanhemmat ovat kieltäneet rokotteen ottamisen. Eräs tyttö halusi tietää, voiko terveystietojen perusteella evätä oikeuden viikkorahaan.

Somessa on seurattu vaikuttajien korona-ajan ulkomaanmatkoja ja juorupalstoilla raportoitu julkisuuden henkilöistä, jotka on nähty ruokakaupassa ilman kasvomaskia. Sukuja on riitaantunut, kun osa on kieltäytynyt rippijuhlakutsusta pandemia-aikana. Vanhemmat ovat loukkaantuneet, kun nuoret ovat menneet vihille kahdestaan maistraatissa.

Läpi pandemian on oltu huolissaan terveydenhuollon kantokyvystä ja talouden elvyttämisestä. Meillä on jos jonkinlainen strategia siihen, miten jatkuva talouskasvu mahdollistetaan tai kuinka konkurssikypsä yritys pelastetaan.

En kuitenkaan ole nähnyt ainuttakaan suunnitelmaa siitä, miten ihmisten välinen luottamus palautetaan.

Ilman empatiaa ja luottamusta toisten hyväntahtoisuuteen ei ole perhettä tai työyhteisöä. Voiko ilman näitä olla siis myöskään toimivaa yhteiskuntaa?

Luottamus ja nähdyksi tulemisen tunne ovat olleet olennaisia ihmislajin säilymisen kannalta. Saamme mielihyvää niistä asioista, jotka vahvistavat yhteisymmärryksen tunnetta. Aivomme janoavat oksitosiinia, jota tuntemattomienkin ihmisten auttaminen vapauttaa. Yksin jääminen on ollut uhka selviytymisen kannalta.

Koronapandemia on vienyt monet meistä taistele tai pakene -tilaan. Pitkittyneiden poikkeusolojen vuoksi näemme uhkia muissa ihmisissä ja tavassa, jolla nämä toimivat. Suurissa väkijoukoissa oleminen aiheuttaa stressitilan ja suhtautumisemme aiemmin läheisiin ihmisiin on muuttunut epäileväksi. Hyväntahtoisuutemme on korvaantunut katkeruudella ja tunteella siitä, että olemme lopulta tilanteessa yksin.

Stressin purkamiseksi ja uhan tunteiden vähentämiseksi meidän olisi välttämätöntä kokea empatiaa. Levollisuus parantaa paitsi fyysistä jaksamista myös henkistä hyvinvointiamme. Stressaantuneena ajattelumme on puuroista, eikä tilaa uusille ideoille, ajatuksille tai näkökulmille ole. Tarvitsemme myös psykologisia turvallisuuden tunteita, jotta voimme luottaa toisiimme. Ilman empatiaa ja luottamusta toisten hyväntahtoisuuteen ei ole perhettä tai työyhteisöä (siirryt toiseen palveluun). Voiko ilman näitä olla siis myöskään toimivaa yhteiskuntaa?

Syyskuun alussa päivitettiin hallituksen hybridistrategia. Somessa riehaannuttiin. Palaamme normaaliin elämään vielä tämän vuoden aikana! Iloitsin muiden mukana, totta kai, mutta samaan aikaan olin myös huolissani.

Tarkoittaako normaali elämä sitä, että minun on palattava ihmisten pariin? Ja jos kyllä, miten se tapahtuu?

Emmi Nuorgam

Kirjoittaja on Tampereella asuva vaikuttavuustuottaja, joka haluaisi oppia taas ajattelemaan ihmisistä hyvää.

Kolumnista voi keskustella 18.9. klo 23.00 saakka.