1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. inflaatio

Tilastokeskus: Inflaatio kiihtyi elokuussa 2,2 prosenttiin

Kiihtyminen oli seurausta muun muassa omakotitalojen korjauskustannusten noususta. Lisäksi inflaatiota kohottivat muun muassa bensiinin ja dieselin hintojen nousu.

Omakotitalojen kallistuminen oli yksi syy inflaatioon. Kuva: Janne Nykänen / Yle

Inflaatio eli kuluttajahintojen vuosimuutos oli elokuussa 2,2 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Heinäkuussa vastaava lukema oli Tilastokeskuksen mukaan 1,9 prosenttia.

Inflaation nousu johtui muun muassa omakotitalojen peruskorjauskustannusten noususta. Myös bensiinin, dieselin, omakotitalojen ja osakehuoneistojen kallistuminen vaikutti inflaation nousuun.

Samaan aikaan kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsivät eniten korvattavien reseptilääkkeiden, lasten päivähoitomaksujen, asuntolainojen keskikoron, kulutusluottojen korkojen ja rahapelien halpeneminen.

Heinäkuulta elokuulle kuluttajahintojen kuukausimuutos oli 0,2 prosenttia, mikä johtui muun muassa omakotitalojen peruskorjausten kallistumisesta.

Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät kuluttajahintaindeksiä varten kaiken kaikkiaan 19 000 hintatietoa lähes 400 hyödykkeestä noin 2 100 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Hinta-aineistoa täydennetään niin sanotulla kassapääteaineistoilla, josta saadaan noin viisi miljoonaa hintatietoa laskentaan. Lisäksi noin tuhat hintatietoa kerätään keskitetysti.