1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Loimaa

Loimaa valvoo koululuokkien ilmanlaatua sensoreilla – oppilaat vastaavat lisäksi oirekyselyyn

Sensoreita on käytetty kokeilumielessä Puistokadun koulussa sekä Hirvikosken yhtenäiskoulussa. Epäpuhtauksia ei ole löytynyt.

Oppilaat pääsevät myös itse merkitsemään tuntemuksiaan luokan ilmanlaadusta. Kuvituskuva. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Loimaa alkaa seurata koulujen luokkahuoneiden ilmanlaatua.

Kaupunki asentaa syksyn aikana luokkiin sensorin, joka mittaa mahdollisia haitta-aineita. Lisäksi oppilaille tehdään oirekysely.

Puistokadun koulussa ja Hirvikosken yhtenäiskoulussa pilotoitiin keväällä Luokkahenki-nimistä mittausseurantaa. Runsaaseen 50 luokkaan asennettiin sensori. Lisäksi oppilaiden piti täyttää oirekyselykaavake.

– Kouluista ei löytynyt epäpuhtauksia. Tavoitteena onkin kohdistaa tarvittavia korjaustoimia vain todellisiin ongelmakohtiin, kertoo Loimaan sivistysjohtaja Manne Pärkö.

Pärkön mukaan sensorit ovat edelleen pilottikouluissa, mutta niitä siirretään syksyn aikana Loimaan muihin kouluihin.

Luokkahenki-mittauksen kustannukset ovat 15 000 euroa vuodessa.