1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmastonmuutos

BBC: Yli 50 asteen lämpötilat yleistyvät maapallolla nopeasti

Lämpeneminen ei jakaudu maapallolla tasaisesti, vaan tietyt alueet lämpenevät nopeammin.

Henkilö makaa suihkulähteen alla Cordobassa, Espanjassa 14. elokuuta. Alueella mitattiin tuolloin 44 - 46 asteen lämpötiloja. Kuva: Salas / EPA

Britannian yleisradioyhtiö BBC on tehnyt selvityksen (siirryt toiseen palveluun) äärimmäisten lämpötilojen, eli yli 50 asteen helteen yleistymisestä maapallolla.

Selvityksen mukaan vuosina 1980 – 2009 esiintyi yli 50 asteen lämpöä keskimäärin 14 päivänä vuodessa. Aikavälillä 2010 – 2019 päivien lukumäärä oli jo keskimäärin 26 vuodessa.

Samaan aikaan yli 45 asteen hellepäivien lukumäärä oli noussut kahdella viikolla, kertoo BBC.

Äärilämpötilat yleistyvät myös maantieteellisesti. BBC:n selvityksessä niitä oli 1980-luvun alussa vain Lähi-idässä ja Persianlahden alueella, mutta myöhemmin yli 50 asteen päiviä on alkanut esiintyä myös Pohjois-Afrikassa ja Kalifornian seudulla Pohjois-Amerikassa.

1980-luvulla äärimmäisiä lämpötiloja mitattiin keskimäärin noin 150 paikkakunnalla, huippuvuotena 2017 jo lähes 500:lla.

Tänä kesänä maailmalla kiinnitettiin huomiota esimerkiksi Kanadan ennätyshelteisiin, kun lämpötila nousi peräti 49,6 asteeseen. Myös Italiassa mitattiin 48,8 astetta.

Epätasaista lämpenemistä

Verrattuna ajanjaksoon 1980 – 2009, viimeisimmän vuosikymmenen aikana maapallo on lämmennyt keskimäärin 0,5 astetta.

Lämpeneminen on kuitenkin epätasaista. Itä-Eurooppa, eteläinen Afrikka ja Brasilia ovat lämmenneet enemmän kuin yhden asteen. Osa pohjoista napa-aluetta ja Lähi-itä ovat lämmenneet jopa yli kaksi astetta.

Samaan aikaan suuret manneralueet, kuten Euraasian ja Pohjois-Amerikan keskiosat, eivät ole lämmenneet juuri lainkaan.

– Lämpötilojen nousu liittyy 100-prosenttisesti fossiilisten polttoaineiden polttamiseen, sanoo BBC:n haastattelema Oxfordin yliopiston ympäristön muuttumisen instituutin apulaisjohtaja Friederike Otto.

Ilmaston kuumuus vaikuttaa rajusti sekä ihmisiin että luontoon. BBC:n arvion mukaan vuonna 2100 jo noin 1,2 miljardia ihmistä kokee äärilämpötilojen tuottamaa stressiä.

Eräiden arvioiden mukaan osa maapallosta muuttuu lämpenemisen myötä asuinkelvottomaksi.

35 asteen märkälämpötila tappaa nopeasti hyväkuntoisenkin ihmisen – Intian miljoonakaupungeissa ei voi ehkä asua enää tulevaisuudessa