1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. joukkoliikenne

Metro- ja ratikkakuskit hiljentävät kiskot kahdeksi päiväksi Helsingissä ja Espoossa, mutta poliitikkojen päiden kääntämiseen sekään ei ehkä riitä

Kaupunginhallitus ei taipunut kuljettajien painostuksessa, vaan äänesti HKL:n yhtiöittämisen puolesta 12–3. Kuljettajat pitävät hallituksen lisäyksiä hyvinä, mutta koska vaadittua selvitystä ei tule, työnseisaus toteutetaan.

Metro- ja ratikkakuskien työnseisaus alkaa ylihuomenna. Raitiovaunu 4 ajoi Mannerheimintiellä Töölössä tiistaina. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Ylihuomenna torstaina ja perjantaina pääkaupungin asukkaat joutuvat liikkumaan ilman metroa ja raitiovaunuja.

Asia varmistui eilen illalla, kun kaupunginhallitus hyväksyi metro- ja raitiovaunuliikenteen järjestävän HKL:n yhtiöittämissuunnitelman.

Tänään HSL ilmoitti, ettei työnseisauksen ajaksi järjestetä korvaavaa liikennettä.

Hallitus hyväksyi yhtiöittämisen selkein numeroin

Kuljettajat ilmoittivat viime perjantaina toteuttavansa työnseisauksen, ellei yt-neuvotteluiden jälkeen muuttuneesta yhtiöittämissuunnitelmasta tehdä uutta selvitystä.

Kaupunginhallitus ei ilmoitusta kavahtanut, vaan hyväksyi yhtiöittämisen etenemisen selvin äänin 12–3.

– Koska tämä vaatimuksemme on hyljätty, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pitää kiiinni tästä meidän aikaisemmasta päätöksestämme työnseisauksesta, sanoo metro- ja raitiovaunukuljettajien yhdistyksen puheenjohtaja Petri Lillqvist.

Petri Lillqvist johti mielenilmauksesta päättänyttä metro- ja raitiovaunukuljettajien yhdistyksen kokousta perjantaina 10.9. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Vain vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat äänestivät sitä vastaan. Yhtiöittämistä kannatti myös SDP, jonka listoilla raitiovaunukuljettaja ja ammattiyhdistysaktiivi Lillqvist on ollut itsekin ehdolla.

Äänestyslukujen valossa näyttää epätodennäköiseltä, että kuljettajien toivetta toteuttaisi myöskään kaupunginvaltuusto, joka päättää asian lopullisesti.

– Toivoa on aina. Sen takia me olemme asiaa pitäneet yllä ja vaatineet selvitystä, että päättäjät tiedostavat mitä he ovat päättämässä, Lillqvist sanoo.

Hallitus teki lisäyksiä avoimuudesta ja poliitikkojen vallasta

Aivan sellaisenaan kaupunginhallitus ei yhtiöittämissuunnitelmaa hyväksynyt.

Kaupunginhallitus totesi HKL:n johtokunnan tavoin, että yhtiössä tulee varmistaa laajan avoimuuden noudattamisen periaate.

– Tämä on todella hyvä linjaus. Se on tärkeä näkökohta varsinkin kun otetaan huomioon, että HKL:n omat näytöt avoimuuden toteuttamisessa eivät ole kovin mairittelevat, sanoo kuljettajayhdistyksen puheenjohtaja Lillqvist.

Hallitus teki myös kirjauksia työntekijöiden aseman säilyttämisestä ja siitä, että henkilöstöllä on oltava edustus vähintään yrityksen johtoryhmässä.

Yhtiön hallitukseen tavoitellaan kolmea poliittista luottamushenkilöä ja kaupungin luottamusmiesten tulee saada tulevasta yhtiöstä tietoa yhtä paljon kuin nykyisestä liikelaitoksestakin.

– On aika mielenkiintoista että kaupunginhallitus kirjasi nämä asiat päätökseen. Ehkä se kertoo jotain heidän käsityksestään siitä, miten tätä yhtiötä ollaan oltu perustamassa, Lillqvist sanoo.

Voit lukea hallituksen päätöksen ja sen tausta-aineistot kokonaisuudessaan kaupungin verkkopalvelusta (kohta 6) (siirryt toiseen palveluun).

Voit myös keskustella aiheesta tänään tiistaina 14.9.2021 kello 23 saakka.

Seuraavista jutuista voit lukea laajemmin, miksi kujettajat vastustavat yhtiöittämistä:

Siemens-oikeudenkäynti muutti HKL:n yhtiöittämissuunnitelmat, mikä sai henkilöstön tyrmistymään – "Tämä on meidän hätähuuto", sanoo luottamusmies

HKL halutaan yhtiöittää, ja se huolestuttaa liikennelaitoksen työntekijöitä – tutkija: "Ei ole täysin selvillä, mihin muutoksilla tähdätään"