1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Liikennesää

Sankka räntäsade ja nollaan pudonnut lämpötila vaikeuttavat liikennettä Oulun seudulla

Huonosta ajokelistä huolimatta sateen aikana on vältytty pahoilta onnettomuuksilta. Liikennettä vaikeuttanutta lumi- ja räntäsadetta ja kylmyyttä ei osattu ennakoida iltapäiväksi Oulun seudulle.

Raju räntäsade on vaikeuttanut tiistaina tieliikennettä Oulun seudulla. Viileän saan takia lunta ja räntää on kertynyt myös ajokaistoille Oulun ja Kemin välillä. Kuva: Risto Ukkonen / Yle

Sankka räntä- ja lumisade ja nollaan pudonnut lämpötila ovat vaikeuttaneet liikennettä Oulun seudulla ja nelostiellä Oulusta pohjoiseen.

Esimerkiksi Oulun ja Kemin välillä ajokaistoille on kertynyt lumensekaista räntää ja sankka sade on muutoinkin vaikeuttanut ajamista.

Pahimmilta onnettomuuksilta on kuitenkin iltapäivän ja sateen aikana vältytty, tieliikennekeskuksesta kerrotaan.

Huonoksi ja kylmäksi muuttunut ajokeli pääsi hieman yllättämään, sillä sääennusteissa sitä ennakoitiin reilusti pohjoisemmaksi, kertoo tieliikennekeskuksen liikenneoperaattori Jari Torvinen.

– Siitä ei kyllä ollut tietoa, että tämä sade näin voimakkaana Oulun seutuville tulisi. Enempi siitä varoiteltiin käsivarren Lappiin.

Myös Kemin ja Tornion seudulla lunta on tullut tänään runsaasti.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.