1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lääkärihelikopterit

Lääkärihelikopterin sijoituspaikasta on väännetty Kaakkois-Suomessa jo vuosia – Kouvola puolustaa tukikohdan rakentamista Uttiin, vaikka se onkin viivästynyt

Kouvolan kaupungin mielestä lääkärihelikopterin tukikohdan perustamisessa Uttiin ei ole mitään epäselvää. Valmistelutyö on kuitenkin vienyt luultua enemmän aikaa, eikä tukikohta valmistu vielä ensi vuonna. Sen vuoksi Etelä-Karjalassa on yhä elätelty toiveita kopterin sijoituspaikan vaihtumisesta Lappeenrantaan.

Lääkärihelikoptereiden tukikohtia on jo kuudella paikkakunnalla Suomessa: Vantaalla, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Uutta tukikohtaa rakennetaan jo Seinäjoelle. Kouvolaan suunnitellun tukikohdan rakentaminen puolestaan on viivästynyt. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Kouvolan kaupunki puolustaa päätöstä sijoittaa uuden lääkärihelikopterin tukikohta Uttiin.

Kaupungin tietojen mukaan tukikohdan rakentaminen Uttiin etenee suunnitellusti, vaikka se on vienyt odotettua enemmän aikaa.

Kaakkois-Suomessa on jo usean vuoden ajan väännetty siitä, tulisiko tukikohta sijoittaa Kouvolaan vai Lappeenrantaan. Virallinen päätös on, että uusi sijoituspaikka olisi Utissa.

Hallituksen reformiministerityöryhmä linjasi uusista tukikohdista jo joulukuussa 2018. Lisäksi eduskunnan oikeusasiamies on vahvistanut koptereiden sijoittumisen Uttiin maaliskuussa 2019.

Viimeksi viime viikolla kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) kuitenkin uumoili Etelä-Saimaa-lehdessä (siirryt toiseen palveluun), että tukikohdan sijainti voi vielä muuttua Utin tukikohdan rakentamisviivästysten vuoksi.

Sopimus lääkärihelikopteritukikohdan tontista puuttuu eikä tukikohdan rakennuspaikkaa Uttiin ole määritelty.

Lue lisää: Lääkärihelikopterin tukikohdan paikka ei ole vaihtunut Utista Lappeenrantaan, vaikka sopimus tontista puuttuukin

Tontin saatavuus ei esteenä

Kouvolan kaupunki korostaa, että se on pitänyt tukikohdan valmistelun ajan yhteyttä asiaan liittyvien tahojen, kuten Puolustusvoimien, Kymsoten, sosiaali- ja terveysministeriön ja lääkärihelikopteritoimintaa hallinnoivan FinnHEMSin kanssa.

Viesti on kaupungin mukaan selvä: eteenpäin mennään.

Myös ensihoidon ylilääkäri Petri Loikas Kymsotesta vahvistaa saman viestin.

– Kymsotelle ei ole tullut signaaleja siitä, että lentotoiminnan järjestämiselle olisi jotain estettä, hän kertoo Kouvolan kaupungin tiedotteessa.

Kymsote järjestää lääkärihelikopteria varten muun muassa henkilökunnan. Se on jo perustanut Kouvolaan lääkäriyksikön, joka on aina valmiudessa.

Maavoimien esikunnan lausunnon mukaan myöskään Maavoimat ei näe estettä hankkeen toteuttamiseksi.

– Tontin saatavuus ei ole Utissa toiminnan rajoitteena, lääkärihelikopteritoimintaa hallinnoivan FinnHEMSin toimitusjohtaja Jari Huhtinen puolestaan sanoo.

Kentän piti olla valmis jo ensi vuonna, mutta siinä aikataulussa ei tulla pysymään.

Perusteelliset selvitykset päätöksen tukena

Kouvolan mukaan lääkärihelikopteriyksikön rakentuminen Uttiin on merkittävää koko Kaakkois-Suomelle ja eri tahot ja viranomaiset tekevät töitä asian pikaisen toteuttamisen eteen.

Kaupunki korostaa, että tehdyt päätökset sijoittumisesta perustuvat perusteellisiin selvityksiin ja palvelujen yhdenvertaiseen saatavuuteen.

HUS on tehnyt selvityksen, jonka mukaan 100 kilometrin alueella Lappeenrannasta voidaan tavoittaa 370 000 ihmistä ja Utista käsin vastaavasti 613 000. Tilastokeskuksen väestöruutuaineistojen perusteella 150 kilometrin säteellä Lappeenrannasta on 680 000 asukasta ja Utista jopa yli kaksi miljoonaa ihmistä.

Sosiaali- ja terveysministeriön perusteluiden mukaan Kouvolaan sijoittuva tukikohta voi tarvittaessa hoitaa myös Helsinki-Vantaan tukikohdan tehtäviä esimerkiksi samaan aikaan tulevissa hälytyksissä.

Lue lisää: Uusi lääkärihelikopteri sai kansanedustajat vetämään reilusti kotiin päin – jopa saman puolueen sisällä edustajat ovat vankasti erimielisiä