Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Yleensä ensimmäisenä tulee kissa. Alan silittää sitä ja puhua siitä. Silloin tiedän, että nyt alkaa mennä huonommin. Sen harhan nimi on Keltainen kissa.

Martta, 29, on puhelias ja iloinen. Hänellä on ystäviä, harrastuksia ja opiskelupaikka yliopistossa.

Päällepäin ei voi nähdä, että ahdistuessaan Martta kokee usein aistiharhoja ja vaipuu lyhytkestoiseen psykoosiin. Hän on ollut satoja kertoja ambulanssissa kohtaustensa takia.

Martta esiintyy jutussa vain etunimellään, koska aihe on niin arkaluontoinen. Hän haluaa kuitenkin puhua.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Mielenterveysongelmiin, varsinkin psykoottisiin oireisiin, liittyy edelleen vahvoja ennakkoluuloja, jotka Martan kokemusten mukaan näkyvät myös terveydenhuollossa.

Tässä jutussa Martta kertoo, millaista on elää psykoosioireiden ja niihin liittyvän stigman kanssa.

Kohtaukset alkavat usein ulkona

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Martalla on omakohtaisia kokemuksia viranomaisten sekä hoitohenkilökunnan asiattomasta käytöksestä. Haastattelussa myös Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka. Toimittajana Jaakko Oleander-Turja.

Mikropsykooseja. Niin yksi hoitavista lääkäreistä kuvaili Martalle hänen oireitaan. Termi ei ole lääketieteellinen, mutta se kuvaa tilanteita Martan mielestä hyvin.

– Minulle tulee kohtauksia, joissa alan puhua kaikkea tosi outoa tai itkeä. Minua alkaa ahdistaa ja pelottaa hirveästi, ja putoan pois kaikista realiteeteista. Saatan silitellä ilmaa, selittää itsekseni ja kuulla kaikkea. Silloin minuun ei välttämättä saa kontaktia ollenkaan.

Harhat alkavat hiipien. Monesti kohtaukset tulevat, kun Martta on yksin ulkona tai odottaa ystävää kaupungilla.

Jos kohtaus tulee kotona, hän alkaa usein puhua jonkun pehmolelunsa kanssa ja lähtee ulos.

– Saatan nähdä verta ja ötököitä kaikkialla tai luulla, että minua lyödään puukolla. Kuuloharhat sanovat minulle usein, että minun täytyy muuttaa pois, tai ne käskevät hyppäämään junan alle.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ulospäin Martan oireet näkyvät joskus esimerkiksi silmien kääntymisenä ylöspäin niin, että vain valkuaiset näkyvät.

– Se on aika pelottavan näköistä, jos joku ohikulkija näkee sen. Siihen liittyy harha, että päälläni on Harry Potterin komennuskirous.

Tilanteet johtavat usein siihen, että joku ohikulkija huolestuu maahan lyyhistyneen tai sekavia puhuvan Martan voinnista ja soittaa hätäkeskukseen.

Ohikulkijat suhtautuvat Martan mukaan ystävällisesti, vaikka ovatkin usein säikähtäneitä. Joskus he tarjoavat kahvin tai teen tai hakevat kaupasta ruokaa olon helpottamiseksi.

Sen sijaan poliisien ja ensihoitajien sanat ovat monesti satuttaneet.

"Yhteiskunnan taakka"

Psykoottisten oireiden lisäksi Martta on itsetuhoinen. Hänellä on heikko itsetunto ja epävakaa persoonallisuus, mikä tekee ihmisten tulkitsemisesta vaikeaa. Se aiheuttaa paljon ahdistusta ja pelkoa.

– Tulkitsen ihmisten puheet ja eleet helposti negatiivisina, vaikka niitä ei sellaisiksi tarkoitettaisi. Joudun esimerkiksi jatkuvasti varmistelemaan, haluavatko ystäväni oikeasti olla ystäviäni.

Aidosti ikävät sanat jäävät Martan mieleen pyörimään pahimmillaan vuosiksi.

– Ensihoitajat ovat sanoneet, että olen yhteiskunnan taakka ja kuormitan terveydenhuoltojärjestelmää. He ovat sanoneet, että diagnoosini on psykiatrin virhe, ja olen oikeasti vain huomionhakuinen.

Poliisit ja ambulanssihenkilökunta saattavat päivitellä itkuisen, ahdistuneen ja peloissaan olevan Martan kuullen sitä, kuinka monta keikkaa hän on aiheuttanut.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Usein he puhuvat minusta ikään kuin en olisi paikalla. Se tuntuu todella pahalta. Tuntuu, etteivät he ymmärrä, että en minä ihan huvikseni niitä tilanteita aiheuta. Pelkään ambulanssin ja poliisin tuloa ihan hirveästi.

Pahin tilanne sattui muutama vuosi sitten psykiatrisella osastolla, kun Martta joutui hoitajan pahoinpitelemäksi.

Silloin oli onni, että huoneessa oli muitakin.

“Kysyin, yrittikö hän tappaa minut”

Martta oli tuotu osastolle ambulanssilla, hän itki, huusi ja käyttäytyi itsetuhoisesti. Lääkäri määräsi hänet leposide-eristykseen.

Neljä hoitajaa piti kiljuvaa Marttaa kiinni sängyssä ja laittoi lepositeitä kiinni, jolloin yksi hoitajista painoi tyynyn Martan kasvoille.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kun hoitaja nosti tyynyn pois, Martta kysyi, yrittikö tämä tappaa hänet. Hoitaja kertoi yrittäneensä vain hiljentää Martan.

Kaksi muuta huoneessa ollutta hoitohenkilökunnan jäsentä teki asiasta rikosilmoituksen.

Helsingin käräjäoikeus katsoi, että tyynyä käyttänyt psykiatrinen sairaanhoitaja syyllistyi pahoinpitelyyn. Martta sai 500 euroa korvausta, hoitaja määrättiin sakkoihin ja hän menetti työnsä. Yle on nähnyt tilanteeseen liittyvät oikeuden asiakirjat.

– Jos huoneessa ei olisi ollut muita, tilanne olisi helposti voitu pistää harhojeni piikkiin. En ollut edes itse varma, oliko se todella tapahtunut. Se tilanne on saanut minut pelkäämään hoitohenkilökuntaa.

“Psykoosi nähdään edelleen mystisenä”

Tutkijan mielestä Martan kokema epäasiallinen kohtelu kertoo siitä, että mielenterveysongelmiin liittyvä stigma elää edelleen vahvasti myös hoitojärjestelmässä.

– Psykoosioireet nähdään edelleen mystisinä asioina, ja ne ovat vieraita ihmisten arkielämästä. Niihin liitetään herkästi erilaisia ennakko-olettamuksia, jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa, toteaa tutkijatohtori Tomi Bergström Jyväskylän yliopistosta.

Bergström on koulutukseltaan psykologi, ja hän on tutkinut psykoottisten sairauksien hoitoa.

Esimerkiksi diagnooseista on Bergströmin mielestä enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä ne ylläpitävät stigmaa ja vääristävät käsityksiä mielenterveysongelmien syistä.

– Psykiatriset diagnoosit eivät ota kantaa siihen, mistä oireilu johtuu. Ne ovat vain oirekuvauksia. Oireiden syyt ovat kaikilla yksilöllisiä, mutta yleensä niiden taustalla on vaikeita elämäntilanteita, traumoja ja pettymyksiä ihmissuhteissa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Bergström pitää haitallisena, että ihmisten hankalat elämäntilanteet niputetaan diagnooseiksi, joita sitten hoidetaan pääosin lääkkeillä.

– Palvelujärjestelmässä suositaan pitkäkestoisia psykoosilääkehoitoja. Ne lievittävät tehokkaasti psykoosioireita, mutta vaimentavat monia muitakin inhimillisiä tuntemuksia ja kokemuksia. Se ei pitkällä aikavälillä välttämättä paranna tai palvele ihmistä.

Parempiin hoitotuloksiin päästäisiin, jos hoidossa keskityttäisiin ihmisen elämäntilanteeseen kokonaisuutena. Sen osoittaa Bergströmin tuore väitöskirja.

Bergströmin tutkimassa dialogisessa hoitomallissa (siirryt toiseen palveluun) lääkkeet ja diagnoosit jätettiin taka-alalle, ja niiden sijaan panostettiin psykoterapiaan ja keskusteluun. Hoitoon otettiin aktiivisesti mukaan kaikki potilaan läheiset, joita hankala elämäntilanne kosketti.

Pitkän aikavälin tulokset osoittivat valtavan eron tavanomaista hoitoa ja dialogista hoitoa saaneiden välillä.

Keskustelua ja läheisten osallistumista painottavaa hoitoa saaneista vain kolmannes oli hoidon piirissä 19 vuoden seurantajakson lopussa. Tavanomaista, eli lääkitystä ja diagnooseja painottavaa hoitoa saaneista valtaosa tarvitsi edelleen hoitoa ja käytti lääkkeitä.

Bergström kuitenkin muistuttaa, että jo aloitettua psykoosilääkitystä ei kannata lopettaa omin päin.

– Lääkkeiden vaikutukset ovat aina yksilöllisiä. Lopettamiseen voi liittyä monenlaisia hankalia oireita, ja aiemmat psykoosioireet saattavat voimistua.

Bergströmin tutkima dialoginen hoitomalli on saanut tunnustusta Maailman terveysjärjestöltä (siirryt toiseen palveluun) (WHO), joka julkaisi kesällä uuden ohjeistuksen mielenterveysongelmien hoidosta. WHO:n mukaan mielenterveyspotilaiden ihmisoikeuksien toteutumiseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota, ja sen takia esimerkiksi juuri dialogista hoitoa tulisi tutkia lisää.

“Tärkeintä on turvallisuuden tunne”

Myös Martta toivoisi, että mielenterveysongelmien hoito olisi yksilöllisempää ja vähemmän diagnoosikeskeistä. Hänen diagnoosinsa on skitsoaffektiivinen häiriö.

– Lääkärien mielestä olen vaikeasti diagnosoitava, koska minulla on ihan selkeitä psykoosioireita, mutta olen muuten ihan normaali. Pystyn huolehtimaan hygieniasta ja ulkonäöstä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Martan hoitomuotona toimii tehostettu palveluasuminen, psykoterapia ja lääkitys. Hän asuu yksiössä, jossa on oma keittiö, mutta talossa on jatkuvasti hoitajia paikalla.

– Minulla on kerran viikossa terapia, ja aika paljon juttelen ohjaajien kanssa täällä kotona. En pärjää yhtäkään päivää ilman että juttelen jonkun kanssa. Täällä olen kuitenkin aika itsenäinen. Teen itse ruuat, ja koen, että se pitää yllä toimintakykyäni.

Tärkeintä on Martan mukaan turvallisuuden tunne ja stressittömyys.

Nykyisessä kodissaan hän kokee olonsa aiempaa turvallisemmaksi, ja sen seurauksena ambulanssi- ja sairaalakäyntejä on ollut huomattavasti vähemmän.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Yksi lääkäri sanoi, että hän ei usko, että tämä menee enää tästä pahemmaksi. Epävakaus on aika yleistä nuorilla naisilla, ja sen oireet helpottavat yleensä iän myötä.

Oloa parantavat myös luonnossa liikkuminen ja ystävät. Partio on ollut Martalle lapsesta asti rakas harrastus, ja metsässä mieli edelleen rauhoittuu.

Nykyään moni ystävä osaa pysäyttää Martan alkavan kohtauksen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Myös osa ensihoitajista tuntee Martan jo niin hyvin, että tietää miten toimia. Yksi heistä oli kirjoittanut Martan potilastietoihin, että Harry Potterista ja vaelluksista puhuminen auttaa.

– Koskettaminen ihan vaikka vain olkapäästä tuo minut takaisin, jos alan vaipua omaan tilaani. Nimeni toistaminen tai katsekontaktin ottaminen auttaa. Ja siitä muistuttaminen, että se on vain harhaa, ei ole mitään hätää.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.