1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nuoret

Alaikäiset vievät vanhempien autonavaimet yöllä ja kaahaavat kortitta kaupungilla – poliisi huolissaan: "Erittäin vakava ja vaarallinen ilmiö"

Alaikäiset ovat joutuneet kahteen vakavaan kolariin Savonlinnassa viimeisen viikon aikana. Kaikkiaan poliisin tietoon on tullut 19 alle 18-vuotiasta kortitonta kuskia kaupungissa tänä vuonna.

Poliisi toivoo, että vanhemmat puhuisivat nuorten kanssa alaikäisten autoilusta. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Monet alaikäiset ja ajokortittomat nuoret autoilevat Savonlinnassa. Tilanne huolestuttaa poliisia. Virkavallan tietojen mukaan 19 alle 18-vuotiasta on ajellut moottorikäyttöisellä ajoneuvolla kaupungissa tänä vuonna.

Yleensä nuoret ovat ottaneet vanhempien auton avaimet yöllä näiden nukkuessa ja lähteneet kavereiden kanssa ajelulle kaupungille. Yleinen toimintatapa on tullut ilmi, kun poliisi on selvitellyt tapauksia.

Viimeisen viikon aikana alaikäiset ovat joutuneet kahteen vakavaan kolariin Savonlinnassa, poliisi kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

Alle 15-vuotias nuori törmäsi henkilöautolla mönkijään. Mönkijän kyydissä oli kaksi nuorta, joiden hengen säilyminen oli hiuskarvan varassa.

Toisessa tapauksessa 15-vuotias nuori törmäsi päissään katuvalotolppaan kahdeksankympin tuntinopeudella, poliisi epäilee. Kyydissä oli kaikkiaan viisi nuorta. Törmäyksessä oli poliisin mukaan onnea, sillä kuski ja kyydissä olleet selvisivät siitä luunmurtumilla ja kolhuilla.

Korvausvastuu voi seurata aikuisuuteen

Poliisi muistuttaa tiedotteessaan, että edesvastuuton käyttäytyminen liikenteessä vaarantaa paitsi nuoret itsensä myös sivulliset.

Vahingon sattuessa korvausvastuu tipahtaa nuoren niskaan ja voi seurata pitkälle aikuisuuteen asti vakuutusyhtiön tai liikennevahinkokeskuksen perintänä.

Tapauksista on tähän mennessä selvitty loukkaantumisilla ja autojen korjausvaurioilla.

Poliisi toivoo, että vanhemmat ottaisivat asian puheeksi nuorten kanssa ja kävisivät läpi pelisääntöjä ja vaaroja.

– Kyseessä on erittäin vakava ja vaarallinen ilmiö, jonka seuraukset vaurioittavat henkisesti yhden vakavan kolarin sattuessa kymmeniä ihmisiä lopuksi ikää, poliisi kirjoittaa tiedotteessaan.