1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. avohakkuut

Voiko avohakkaajakin rakastaa metsää? “Toivon, että lapsenlapsille periytyisi monimuotoinen metsä”, sanoo satavuotiaita kuusia kaatava Tero Kurula

Yhä useampi suomalainen suhtautuu kriittisesti talousmetsien avohakkuisiin. Mutta niistä on vaikea luopua, kun metsiä on vuosikymmenet kasvatettu puupeltoina.

Metsäkoneyrittäjä Tero Kurula istuu hakkuuaukiolla kaadettujen tukkien päällä kesäisenä päivänä.
Metsäkoneyrittäjä Tero Kurula sanoo olevansa unelma-ammatissa. “En osaa kuvitella mitä muuta tekisin.” Katso Perjantai-dokkari: Lempeä avohakkaaja klikkaamalla kuvaa.

Kesäkuun alun aamu ikaalislaisessa metsässä on täynnä linnunlaulua. Peuraperhe ruokailee aukealla, pellon toisella puolella kylän taloissa ei vielä näy liikettä. Äänimaisema muuttuu, kun Tero Kurula, 50, käynnistää 25 tonnin painoisen monitoimikoneensa.

Mustikkamättäät rusentuvat valtavien renkaiden ja niiden päällä hennosti kilisevien ketjujen alle. Miehenkorkuinen koura tarttuu ensimmäiseen satavuotiaaseen kuuseen, sahalaippa katkaisee puun. Valtava runko kaatuu hakkuuaukean puolelle niin että maa tärähtää. Runko rullautuu kouran läpi, oksat pöllyävät irti, laippa katkaisee oikean mittaisia tukkeja.

Tero lajittelee ne tietokoneen ohjeiden mukaan eri kasoihin: isoimmat Vilppulaan ja Merikarvialle sahatavaraksi, pienimmät sellun raaka-aineeksi Raumalle.

Päivän urakka on alkanut.

Tero Kurulan työkalu on yli puolen miljoonan euron arvoinen monitoimikone, joka vaihtuu uuteen noin viiden vuoden välein. Kuva: Janne Langen / Yle

“Omistaja päättää mitä tehdään”

Suomi ei enää elä metsässä, mutta edelleen elämme metsästä. Puutavaraa kerätään joka vuosi noin 70 miljoonaa kuutiometriä, vientituloistamme lähes viidennes tuli viime vuonna metsäteollisuuden tuotteista.

Avohakkuita tehdään vuosittain yli 100 000 hehtaarilla. Yhtenäisenä kilometrin levyisenä aukkona ne yltäisivät Suomen päästä päähän.

"Tämä on kuin viljankorjuuta, kiertoaika vaan on pidempi."

Tero Kurula

Tero Kurula sanoo kaataneensa puita sen verran, että niistä hyvinkin saisi rakennettua pitkospuut maapallon ympäri. Hän tekee töitä metsäyhtiön toimeksiannosta yksityisissä metsissä.

– Omistaja päättää mitä tehdään, ja me teemme sen niin hyvin kuin osaamme.

Vankan kuusimetsän avohakkuu on monikymmenvuotisen metsänhoidon huipentuma. Takana on yleensä useampia harvennushakkuita, joissa on säästetty elinvoimaisimmat, keskenään samanikäiset puuyksilöt. Lopputuloksena on metsä, jossa kasvaa miltei pelkästään samanikäisiä ja samankokoisia tukkipuita.

– Tämähän on kuin viljankorjuuta, kiertoaika vaan on vähän pidempi, Tero täsmentää.

Suurin osa Suomen talousmetsistä on tasaikäistä puupeltoa. Kun puut ovat hakkuukypsiä, tehdään päätehakkuu, useimmiten avohakkuuna. Kuva: Janne Langen / Yle

“Puupellot palvelevat vain metsäyhtiöiden etua”

Vuoteen 2014 asti metsälainsäädäntö suosi avohakkuisiin tähtäävää tasaikäisen metsän kasvatusta. Jatkuva kasvatus oli ennen lakimuutosta mahdollista vain rajoitetusti. Nykyisen metsälain mukaan metsänomistaja voi vapaasti päättää metsänsä kasvatus- ja hakkuutavan.

Vuoden 2014 metsälain muutosta oli keskeisesti ajamassa Timo Kujala, joka on nykyään yksi Suomen suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Hän on myös metsäpalveluja myyvän Arvometsä Oy:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Kujalalla on yli 5000 hehtaaria metsiä, joissa ei avohakkuita tehdä juuri lainkaan.

– Kasvatan metsiäni niin, että ne ovat mahdollisimman erirakenteisia sekametsiä. Hakkuut tehdään 15–20 vuoden välein yläharvennuksena, eli poistamalla isoimpia tukkikoon puita ja huonolaatuiset pienet puut. Luontaisesti syntyneitä pikkutaimia ei raivata pois, jotta metsän jatkumo säilyy.

"Alaharvennus on metsänomistajalle taloudellisesti järjenvastainen."

Timo Kujala

Tämä jatkuvan kasvatuksen menetelmä on Kujalan mukaan metsänomistajalle taloudellisesti kannattavampaa kuin tasaikäisen metsän kasvattaminen. Tasaikäisissä talousmetsissä harvennushakkuut tehdään yleensä alaharvennuksina, eli poistetaan puita, jotka eivät ole vielä saavuttaneet tukkimittaa.

– Alaharvennuksessa poistettavien puiden arvo on usein vain muutaman euron kappaleelta, yläharvennuksessa 30–60 euroa kappaleelta. Metsäkeskus suosittaa edelleen alaharvennusmenetelmää kaikille metsänomistajille, vaikka se heidän näkökulmastaan on taloudellisesti järjenvastainen.

Timo Kujalan mukaan tasaikäisiin puupeltoihin ja avohakkuisiin perustuva metsätalous on palvellut lähinnä kolmen suuren metsäyhtiön etua.

– Ymmärrän hyvin selluyhtiöiden halun toteuttaa alaharvennuksia metsänomistajien metsissä, koska silloin he saavat halpaa raaka-ainetta sellun keittoon.

Timo Kujala omistaa yli 5000 hehtaaria metsiä, joita hän hoitaa pääasiassa jatkuvan kasvatuksen menetelmin. Avohakkuun hän on teettänyt vain viidellä hehtaarilla. Kuva: Silja Viitala / Yle

Kujala perustelee näkemystään viimeisen 20 vuoden hakkuutilastoilla. Hänen mukaansa sellun keittoon tarvittavan kuitupuun hakkuumäärä on kasvanut 40 prosenttia, mutta hinta on samaan aikaan romahtanut 40 prosenttia.

Hän myös muistuttaa, että avohakkuun myötä metsä muuttuu parinkymmenen vuoden ajaksi päästölähteeksi. Kun maaperä rikotaan uusia taimia varten, vapautuu maasta hiilidioksidia enemmän kuin mitä taimiin sitoutuu.

"Suurin hyöty menee kolmelle sellua keittävälle pörssiyhtiölle."

Timo Kujala

Hiilivarastona jatkuvan kasvatuksen metsä on Kujalan mukaan tehokkain vaihtoehto.

– Suomen metsissä on keskimäärin vähän yli sata kuutiometriä puuta hehtaarilla. Jatkuvan kasvatuksen metsissä on puuta keskimäärin puolet enemmän, 150 kuutiota hehtaarilla. Suurempi puumäärä vahvistaa metsän hiilinielua ja luonnon monimuotoisuutta.

– Suurin taloudellinen hyöty tästä avohakkuumetsätaloudesta menee kolmelle sellua keittävälle pörssiyhtiölle. Häviäjiä ovat sahateollisuus, metsänomistajat ja Suomen luonto, Kujala sanoo.

Suojaa öttömönkiäisille

Tero Kurula on jalkautunut monitoimikoneestaan ja etsii sopivaa paikkaa säästöpuuryhmälle. Sellainen pitää nykyään hakkuuaukealle jättää, jotta puutavaralle saadaan PEFC-sertifikaatti, todistus siitä että metsää on hoidettu kestävällä tavalla.

Sertifikaatti edellyttää, että palstalle pitää jättää pystyyn vähintään 10 puunrunkoa hehtaarille. Tero haluaa haluaa tehdä tämänkin työn mahdollisimman hyvin.

Avohakkuupalstalle jätetään säästöpuuryhmä ja tekopökkelöitä, jotka lahotessaan tarjoavat elintilaa kolopesijöille, koppakuoriaisille ja muille lahopuussa viihtyville eliöille Kuva: Janne Langen / Yle

– Yritän katsoa säästöpuuryhmän tuohon harjanteelle, sillä lailla fiksuun paikkaan, että se pehmentäisi näkymää kylältä päin ja liittäisi tämän aukon nätisti viereisen metsänomistajan palstaan.

Säästöpuuryhmiä jää lopulta palstalle kaksi ja puita enemmän kuin mitä pykälät vaativat: kolmisenkymmentä täysikokoista mäntyä ja niiden lisäksi pienempiä kuusia antamaan peitteisyyttä maanpinnalle. Tero sahaa myös tekopökkelöitä: muutama kuusi katkaistaan noin kolmen metrin korkeudelta ja jätetään paikoilleen lahoamaan.

– Lahopuut antavat suojaa ja asuinpaikan monenmoisille öttömönkiäisille. En niitä sen paremmin tunne, mutta minulle ne ovat öttömönkiäisiä.

Metsänomistaja Timo Kujalan mielestä säästöpuuryhmät ovat parempi kuin ei mitään.

– Kaikki puusto, mitä palstalle jää, on hyvästä. Mutta ovathan nuo määrät ihan lillukanvarsia, eikä voida ajatella että tällä tavalla oikeasti säilytettäisiin metsän monimuotoisuutta. Ikävä kyllä PEFC-sertifikaatti on käytännössä osoittautunut täysin riittämättömäksi monimuotoisuuden säilyttämisessä.

Eri-ikäinen metsä syntyy kymmenien vuosien aikana

Kun Tero Kurula syntyi vuonna 1971, olivat nyt kaadettavat kuuset ja männyt 50-vuotiaita. Nyt mies itse on viisikymppinen, puut satavuotiaita ja valmiita sahatavaraksi. Tero rakastaa metsää, mutta ei sääli näitä puita.

Hakkuupalsta on aivan Tero Kurulan synnyinkodin naapurissa. - Nämä puut ovat nyt satavuotiaita, ja niiden on aika lähteä. Kuva: Janne Langen / Yle

– Ei tässä oikein ole mitään muuta järkevää tapaa käsitellä kuin päätehakkuu. Jos tällaisesta palstasta olisi halunnut jatkuvan kasvatuksen metsän, niin se olisi pitänyt käsitellä ihan eri tavalla jo 30–40 vuotta sitten.

Metsänomistaja Timo Kujala on samaa mieltä siitä, että tasaikäisestä varttuneesta puupellosta ei saa eri-ikäistä metsää kuin hitaasti ja taloudesta tinkimällä. Mutta miten hän käsittelisi metsän, jos hänellä itsellään olisi samankaltainen palsta?

"Keskustelu avohakkuista on mennyt liian jakautuneeksi."

Timo Kujala

– Tällaisia satavuotiaita luontaisesti syntyneitä metsiä on Etelä-Suomessa enää hyvin vähän. Ensisijaisesti suojelisin metsän.

– Mutta jos haluaisin käyttää tällaista palstaa talousmetsänä, jättäisin hakkuussa useita säästöpuuryhmiä sinne, missä on eniten mäntyjä ja koivuja. Laikuttaisin maanpinnan ja istuttaisin kuusia ja mäntyjä, koivu saisi siementyä luontaisesti. Tämä olisi hyvä alku eri-ikäiselle sekametsälle.

Jatkuvan kasvatuksen metsässä hakkuita tehdään noin 15-20 vuoden välein. Suurimpia puita poistetaan yläharvennuksena ja muu puusto jätetään kasvamaan. Kuva: Sampo Manninen

Timo Kujalan mielestä keskustelu avohakkuista on mennyt liian jakautuneeksi. Hänen mielestään tärkeintä olisi keskustella siitä, mitä tavoitteita metsänomistajalla on ja millaisilla metsänhoitotoimenpiteillä ja hakkuilla niihin päästään.

– Uskon, että yläharvennusmenetelmä on syrjäyttämässä alaharvennusmenetelmää kiistattomien etujensa takia. Tilastoissa se ei tosin vielä näy, koska tilastointimenetelmä on vielä vanhan metsälain mukainen. Useimmat yläharvennushakkuut menevät tasaikäiskasvatuksen kategoriaan jatkuvan kasvatuksen sijaan.

Suuren muutoksen aika?

Metsänomistaja 2020 -tukimuksen mukaan 14 prosenttia metsänomistajista on jo siirtynyt jatkuvan kasvatuksen menetelmiin kaikissa metsissään, lähes puolet osassa metsiään. Eduskuntaan on tulossa kansalaisaloite, jossa vaaditaan avohakkuiden lopettamista kokonaan Metsähallituksen metsissä.

Koko kansan tuntema meteorologi Kerttu Kotakorpi on kirjoittanut kirjan Suomen luonnon tulevaisuudesta. Hän pitää realistisena arviona, että Suomen keskilämpötila nousee vuosisadan loppuun mennessä kuudella asteella.

– Muutoksen suuruusluokasta kertoo se, että edellisen jääkauden aikaan keskilämpötila oli täällä viisi astetta alempi kuin nyt. Ja silloin Suomen päällä oli kilometrien paksuinen jäätikkö.

Meteorologi Kerttu Kotakorpi kirjoitti kirjan siitä, millainen on Suomen luonto vuonna 2100. Kuva: Uupi Tirronen

Kotakorpi tarkastelee kirjassaan myös talousmetsiä ja uskoo, että niissä eletään tällä vuosisadalla suuren muutoksen aikaa. Ilmastonmuutos on hänen mukaansa valtavan iso riski suomalaiselle talousmetsälle. Se tuo mukanaan lisää myrskyjä, kuivuusjaksoja ja tuholaisia. Kaikkia näitä vastaan tasaikäinen, yhden lajin puupelto on hyvin haavoittuvainen.

– Uskon ja toivon, että jatkuvan kasvatuksen metsien määrä lisääntyy. Metsänomistajien omaisuus on niissä paremmin turvattu ilmastonmuutoksen riskejä vastaan. Ja kaupan päälle saamme paremmin lajistoa suojaavia ja virkistyskäyttöön sopivia metsiä.

“Haluaisin lapsenlapsille monimuotoista metsää”

Tero Kurulan urakka on valmistumassa. Neliönmallisen hakkuuaukean sivut ovat nyt vajaan parinsadan metrin pituiset. Jättöpuuryhmä ja ojanvarren pikkukuuset ovat ainoat jäljelle jääneet puut.

Tero Kurula on jatkanut metsäkoneyrittäjänä isänsä saappaanjäljissä. Taisto Kurula tuli hakkuupalstalle tarkastamaan, miten pojan ja pojanpojan urakka etenee. Kuva: Janne Langen / Yle

Palstalla möyrii myös toinen työkone. Sen ohjaimissa on Teron nuorin poika Eetu Kurula, 20. Eetun tehtävänä on ajaa isän kaatamat rungot tien varteen, kukin kokoluokka omiin kasoihinsa. Sieltä ne tulee noutamaan kolmas Kurula, Teron veli Toni, joka vastaa perheen yrityksen tukkirekoista.

Tero uskoo, että avohakkuut pysyvät metsänhoidon työkalupakissa vielä pitkään.

– Mutta voi olla, että Eetu saa tulevaisuudessa käsitellä paljon enemmän jatkuvan kasvatuksen metsiä. Me olemme metsäammattilaisia, ja teemme sitä mitä metsänomistajat haluavat. Jos tilataan yläharvennuksia, niin sekin kyllä hoituu.

- Metsässä en pelkää mitään. Täällä tuntee olevansa turvassa ja tietää mitä tekee. Voi olla oma ittensä, Tero Kurula sanoo. Kuva: Janne Langen / Yle

Tero on pienestä pitäen kulkenut metsissä, marjastanut, sienestänyt, metsästänyt ja etsinyt mielenrauhaa silloin kun elämä on kolhinut. Hän jatkaa oman isänsä ammattia ja toivoo, että metsät säilyvät monimuotoisina myös tuleville sukupolville.

– Ehkä minuakin vielä joku joskus kutsuu vaariksi. Haluaisin, että minun lapsenlapsillani olisi monimuotoista metsää missä kulkea ja marjastaa. Sellaista, missä on monenikäisiä ja monenlajisia puita, ei mitään puupeltoja.

Katso Perjantai-dokkari: Lempeä avohakkaaja nyt Yle Areenassa.

Lue lisää:

Suojellun metsän avohakkuusta nousi meteli Lieksassa – luontokartoittajan mukaan arvokkaita Natura-alueita tuhotaan hakkuilla myös muualla

Lähes 700 hehtaaria yhteismetsää muuttuu luonnonsuojelualueeksi Inarissa – kyseessä yksi hallituskauden suurimmista suojelutoimista

Luonnonsuojelun lisääminen uhkaa metsäteollisuuden puunsaantia – Tutkija: Jo nykyhakkuita ja luonnonsuojelua vaikea yhdistää