1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yhdysvallat

Olen suomalainen Amerikassa, enkä totu tippien antamiseen

Arkea maailmalta: Jos juomarahan suuruutta erehtyy kyselemään, kalliiksi tulee, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kertoo.

Kuva: Antti Haanpää / Yle, kuvankäsittely Harri Vähäkangas / Yle

WASHINGTON Matkustaminen Yellow Cab -taksissa, joka on muuten väriltään punainen, tuntuu syvissä vatsalihaksissa. Vaikuttaa siltä, että Toyota Camryn akseli kannattelee vain heiluvia osia.

Kuski on palkkansa ansainnut, vaikka asiakkaan henki vaarantuisi. Tämä on pelin henki Washingtonin kuljetusalalla.

Entä juomaraha? Kuljettaja kääntää vaativan katseensa takapenkkiä kohti.

Taksiyhtiö on helpottanut valintatilannetta. Se on asettanut maksupäätteeseensä valmiit vaihtoehdot: 15, 20 tai 25 prosenttia. Valitsen tapani mukaan keskimmäisen summan.

Taksissa ei onneksi tarvitse tipata kuin kerran.

Vaimoni kampaamokäynnit sen sijaan rasittavat perheemme taloutta. Niillä omaa siivuaan juomarahasta penäävät niin tukan pesijä, värjääjä kuin kuivaaja. Ketjun neljäs lenkki, itse kampaaja, edellyttää vielä saavansa asemansa takia muita enemmän.

Maksutapahtuma on kiusallinen. Setelit pitää joko käydä sujauttamassa työntekijöiden taskuihin tai jättää kirjekuoriin vastaanotossa. Muu kuin käteinen ei kauneusbisneksessä käy.

Vaimo tietysti maksaa hampaitaan kiristellen, mutta suuren maailman sääntöihin alistuen. Kuten suomalainen kaverini siivoojalle, joka poimii bonuspalveluna väärät vaatteet pesulasta.

Työmatkalle lähtiessäni sullon taskuihini dollarin seteleitä.

Hotelleissa on auton pysäköijää, laukunkantajaa, kerrossiivoojaa ja munakkaan paistajaa. Joka kerta joudun pähkäilemään, onko dollari aivan liian vähän vai riittäisikö se tästä palveluksesta.

Menin New Yorkissa baariin kahville vain siksi, että saisin rikottua 50 taalan setelin. Pikkurahaa tarvitsin hotellin tulevia juomarahakierroksia varten.

– Tarvitseeko tuoda vaihtorahaa? kahvikupin tuonut tarjoilija kysyi viisikymppistäni hypistellessään.

Ahdistavaa tipeissä on se, ettei niiden suuruutta ole selvästi määritelty.

Palvelija on asiakkaan ja asiakas palvelijan armoilla. Käytännöt vaihtelevat eri osavaltioissa ja kunkin paikan tasosta riippuen. Niitä kannattaa googlata netistä ennen matkallelähtöä.

Paikan päällä tipin suuruutta ei kannata lähteä kyselemään. "Paljonko täällä annetaan juomarahaa?" -kysymykseen saattaa saada tähtitieteellisiä vastauksia.

Länsi-Virginiassa bensa-aseman pitäjä ilmoitti, että hän tankkaa sadan dollarin juomarahalla. Muussa tapauksessa joutuisin hoitamaan toimenpiteen itse.

Leveää murretta vääntänyt tankintäyttäjä oli huumorimiehiä. Hänen vitsikkyyteensä vaikutti se, että vuokra-autossani oli New Yorkin rekisterikilvet. Joka tapauksessa tankkasin tuolla kertaa itse ja jätin tipin maksamatta.

Juomarahat ovat elinehto miljoonille minimipalkalla työskenteleville amerikkalaisille.

Käytäntö on jäänne Yhdysvaltain sisällissodan jälkimainingeista, kun orjuus lakkautettiin vuonna 1865.

Entiset orjat saivat töitä rautateiltä, pelloilta ja ravintoloista nollapalkalla. He olivat kokonaan riippuvaisia (siirryt toiseen palveluun) asiakkaiden hyväntekeväisyydestä.

Nykyisin minimipalkka on Yhdysvalloissa 7,25 dollaria eli reilut kuusi euroa tunnilta. Joissakin osavaltioissa, kuten Kaliforniassa ja Massachusettsissa, summa on tuplattu 15 dollariin eli 12,70 euroon tunnilta.

Presidentti Joe Biden on asettanut 15 dollaria tavoitteeksi koko maassa.

Edes se ei riitä elämiseen, ainakaan Washingtonissa. Siksi maksan mukisematta 20 prosenttia jopa töyssyisestä taksikyydistä.

Tänään nautin kuumassa syyskuun illassa lasin sangriaa. Kympin lasillisen kokonaishinnaksi tuli veron ja tipin kanssa 15 dollaria.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 21. syyskuuta kello 23 asti.

Lue lisää:

Näin tippaat oikein ulkomailla – Lue kirjeenvaihtajien vinkit

Lahjoittaako rahaa Trumpin turvapäällikön koronatilille vai lähikoulun opettajan taulutusseihin?

Mitä Tukholma edellä, sitä Helsinki perässä – juomarahakulttuuri tulossa Suomeen