1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kannabis

Tämä mies teki töitä vuosia, että sai vihreät kannattamaan kannabiksen laillistamista – nyt 27-vuotias Coel Thomas kertoo miksi

Vihreiden tuoreen kannabiskannan takana on helsinkiläisen Coel Thomasin vuosia kestänyt lobbaus. Hän kertoo Ylen haastattelussa, miksi ajaa kannabiksen laillistamista voimakkaasti.

Coel Thomas on Helsingin vihreiden varapuheenjohtaja. Hän on tehnyt jo vuosia töitä sen eteen, että kannabis laillistettaisiin Suomessa. Hän kannattaa huumeen säänneltyä vapauttamista. Kuva: Joni Tammela / Yle

Vihreät muutti viime viikonloppuna puoluekokouksessa kantaansa kannabikseen. Nyt puolue virallisesti kannattaa kannabiksen "kieltolain" poistamista eli myynnin, käytön ja hallussapidon laillistamista.

Vihreiden päätöksen taustalla on 27-vuotiaan Coel Thomasin vuosien työ. Thomas kertoo Takaisin Pasilaan -podcastin haastattelussa, että hän kuuli vuonna 2013, miten kannabiksen laillistaminen oli tehty Yhdysvaltain Coloradossa. Myöhemmin hän asui Hollannissa, jossa kannabiksen käyttö on osittain laillistettu.

Vihreistä tuli ensimmäinen puolue, joka linjasi yhdeksi tavoitteekseen kannabiksen laillistamisen. Mikään läpihuutohomma laillistaminen ei tule olemaan, eikä puoluekaan ollut linjauksessa yksimielinen. Takaisin Pasilaan tavoitti yhden aloitteen tekijöistä: 27-vuotiaan Coel Thomasin, joka työsti kannabisaloitetta määrätietoisesti kahdeksan vuoden ajan.

– Aloin puhua tästä avoimesti, että kannabista pitäisi säännellä Suomessa, hän kertoo.

Thomas teki lopulta aloitteen, että vihreät muuttaa aiemman kannabislinjauksensa.

Aiemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on ehdottanut, että kannabiksen käytön rangaistavuus poistettaisiin (siirryt toiseen palveluun). Thomas puhuu tässä haastattelussa kannabiksen sääntelystä, mitä hän pitää laillistamisen synonyyminä. Sääntelyllä kannabiksen käyttö ja myynti vapautettaisiin joillakin rajoituksilla. Jos vain käytön rangaistavuus poistettaisiin, se tarkoittaisi, että huumeita ei saisi edelleenkään myydä.

Thomas on Helsingin vihreiden varapuheenjohtaja.

Jos meillä olisi tässä kannabissätkä, palaisiko, Coel Thomas?

– Silloin, kun puhutaan alkoholilainsäädännöstä, poliitikolta ei kysytä, käyttävätkö he alkoholia. Minusta siinä ei ole järkeä kannabiskeskustelussakaan kysytään. Meidän pitäisi puhua systeemitasosta eikä yksittäisten ihmisten päihdekäytöstä.

Ryhdyitkö ajamaan kannabisaloitetta järkätäksesi kavereillesi luvan polttaa pilveä?

– En. En aja kannabiksen sääntelyä sen takia, että mun frendit voisivat polttaa pilveä. Ajan kannabiksen sääntelyä, koska nykyinen järjestelmä aiheuttaa massiiviset haitat, joita voidaan korjata sääntelyllä.

Nyt muuttui vain vihreiden kanta kannabikseen, mutta uskotko, että eduskunta antaa vielä joskus luvan käyttää kannabista?

– Euroopassa Luxemburg tulee olemaan ensimmäinen maa, joka laillistaa kannabiksen. On väistämätöntä, että Suomessa säännellään vielä kannabista.

Mitä veikkaat, milloin se tapahtuu?

– Se saattaa tapahtua ennen 2030-lukua. Riippuu tietysti, miten vaalit menevät, joten voi olla, että se silti tapahtuu vasta 30-luvulla.

Mikä olisi paras asia, mikä kannabiksen laillistamisesta aiheutuisi Suomelle?

– Voisimme vähentää kannabiksen haittoja nuorten keskuudessa. Olemme pystyneet vähentämään alkoholin ja tupakan käyttöä vuosia kestäneellä tiukalla sääntelyllä.

– Voisimme säännellä kannabiksen pitoisuuksia ja siten vähentää haittoja nuorten keskuudessa.

– Emme halua, että ihmiset käyttävät kannabista, mutta jos he käyttävät kannabista, se pitäisi pystyä tekemään turvallisemmin.

THL:n tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen huomautti tosin Ylelle aiemmin tällä viikolla, että vaikka laillistamisen myötä kannabiksen vahvuutta voisi säännellä, niissä osavaltioissa, joissa pilvenpoltto on sallittua Yhdysvalloissa, markkinoilla oleva kannabis on aiempaa vahvempaa.

Hakkaraisen mukaan myös ne aikuiset, jotka ovat aiemmin käyttäneet kannabista, käyttävät laillistamisen myötä sitä entistä enemmän.

Coel Thomas, olet ajanut kannabiksen laillistamista jo vuosia. Onko poliittinen missiosi nyt valmis, kun sait ison puolueen muuttamaan näkemystään asiasta?

– Tämä on vain välitavoite, ei mission completed.

Korjaus 17.9. klo 15.30: Jutussa oli aiemmin virheellinen tieto THL:n kannasta huumeisiin. THL on ehdottanut kannabiksen ja muiden huumeiden käytön rangaistavuuden poistamista, ei esimerkiksi kannabiksen myynnin vapauttamista.

Keskustelu on avoinna 17.9. klo 23:een saakka.