1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lakritsi

75 kaupunkia halusi lakutehtaan itselleen – toimitusjohtaja päätti jättää sen kotikaupunkiinsa: "Totesin paikan olevan mahtava"

Entisessä kauppaoppilaitoksessa ryhdytään valmistamaan Kouvolan lakritsia ehkä jo ensi keväänä. Korttelin asemakaavaa muutetaan, jotta se mahdollistaa rakennuksen toiminnan muuttamisen koulusta karkkitehtaaksi.

Kouvolan Lakritsi tuottaa noin 700 000 kiloa lakritsia vuodessa. Uusi tehdas vähintäin kaksinkertaistaa tuotantokapasiteetin. Kuva: Antro Valo / Yle

Kouvolan entisen kauppaoppilaitoksen seinien sisälle on tulossa uudenlaista elämää. Vanhasta koulurakennuksesta syntyy lakritsitehdas tai oikeastaan vain sen yhdestä kerroksesta.

– Kiinteistössä on aika paljon tilaa, jota emme tarvitse. Tuli visio, että tästä voisi tehdä sellaisen kaupunkilaisten olohuoneen, jonne voisi pistäytyä käymään, kertoo Kouvolan Lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisula.

Osa tiloista on Kouvolan seudun ammattiopiston käytössä ensi kevääseen saakka. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Lakritsin kysyntä on kasvanut, ja Kouvolan Lakritsin nykyinen tehdas on jäänyt pieneksi. Laajentamisella varaudutaan myös ulkomaanmarkkinoiden kysynnän kasvuun jo etukäteen.

Ilmoittaessaan tilantarpeestaan Kouvolan Lakritsin toimitusjohtaja sai yhteydenottoja lopulta 75 kaupungilta ja 40 kiinteistösijoittajalta. Lähtökohta oli kuitenkin se, ettei Kouvolasta haluta lähteä.

Kouvolan kaupunki tarjosi tonttivaihtoehtoja, mutta Nisula pyysi kaupunkia käyttämään mielikuvitustaan. Silloin esille nousi kauppaoppilaitos Salpausselänkadulla aivan kaupungin keskustan tuntumassa.

– Totesin paikan olevan mahtava. Se sijaitsee lähellä meidän toista tehdasta, ja mahdollistaa muunkinlaista toimintaa samoihin tiloihin, visioi toimitusjohtaja Nisula.

Kouvolan Lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisulalla on paljon visioita rakennuksen toimintojen suhteen. Kuva: Kirsi Lönnblad

Kouvolan Lakritsin nykyinen tehdasrakennus on teollisuusalueella parin kilometrin päässä Kouvolan keskustasta ja noin kilometrin päässä uuden tehtaan sijaintipaikasta.

Rakennushistoriallisesti merkittävä kohde

Kouvolan kauppaoppilaitoksen rakennus edustaa merkittävää osaa kouvolalaisesta kouluhistoriasta. Rakennustyöt aloitettiin elokuussa 1968, ja koulutoiminta käynnistyi syyskuun alusta 1969.

Rakennuksen yli 5 000 neliön pinta-alaa pidettiin valmistuessaan ylimitoitettuna. Opetustiloissa oli piirtoheittimet ja rakennuksessa oli muun muassa auditorio, kielistudio ja suuri juhlasali, jota voitiin käyttää voimistelu- ja urheilutiloina.

Entinen kauppaoppilaitos on valmistunut 1969 ja edustaa aikansa selkeää arkkitehtuuria. Kuva: Kari Saastasmoinen/ Yle

Kouvolan kaavoitusarkkitehti Hannu Purhon mielestä rakennuksella on sekä rakennushistoriallisesti että kulttuurihistoriallisesti iso arvo.

– Rakennus sijaitsee merkittävällä paikalla kahden pääkadun risteyksessä ja näkyy pitkälle. Arkkitehtuuri on selkeää 1960–70-lukujen taitteen linjakasta arkkitehtuuria. Lisäksi lähes alkuperäisenä säilyneet sisätilat ovat edustava esimerkki keskiaulallisesta koulurakentamisesta, perustelee kaavoitusarkkitehti Hannu Purho.

Kortteliin on parhaillaan tekeillä uusi asemakaava. Se säilyttäisi olemassa olevan rakennuksen, mutta mahdollistaisi sen kehittämisen.

– Tässä samalla on mietittävä kaava-aluetta sivuavien virkistysalueiden puistoreittien sijaintia ja valaistusta, että siitä tulisi parempi paikka, sanoo kaavoitusarkkitehti Hannu Purho.

Uusi tehdas käyntiin jo ensi keväänä

Kouvolan Lakritsi Oy on halukas ostamaan rakennuksen 400 000 eurolla, mikäli kaava muutetaan lakutehtaan tarpeisiin sopivaksi. Kaupan solmiminen voisi olla mahdollista vuodenvaihteessa.

Ensisijassa tarkoituksena on saada lisää tuotantotila lakritsille. Tehtaan nykyinen lakritsituotanto on noin 700 000 kiloa vuodessa. Kun uusi tehdas valmistuu, tuotantokapasiteetti vähintään kaksinkertaistuu. Tavoitteena on, että tuotanto olisi uusissa tiloissa käynnissä jo toukokuussa 2022.

Tuotantotiloja on suunniteltu ala-aulaan. Vierailijoiden olisi mahdollista päästä seuraamaan lakritsin valmistusta toisesta kerroksesta lasin takaa. Kuva: Kirsi Lönnblad/Yle

Osa rakennuksesta on vielä Kouvolan seudun ammattiopiston KSAOn käytössä. Opiskelijoita on tiloissa vielä 14 luokallista. KSAO on vuokralla vielä kesäkuuhun 2022 asti.

Muiden tilojen osalta projekti voi olla useamman vuoden mittainen. Lakritsitehtaan kanssa samaan rakennukseen voisi tull myymälöitä, kahvilatoimintaa ja muita yrityksiä. Toimitusjohtaja Timo Nisulan visiossa kaikille löytyisi jotakin kiinnostavaa.

Kouvolan Lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisulalla on suuria sunnitelmia Kouvolan vanhan kauppaoppilaitoksen varalle kunhan kaavamuutos on valmis ja kauppakirjat on tehty. Kaavoitusarkkitehti Hannu Purhoa sekä toimitusjohtaja Timo Nisulaa haastattelee Kirsi Lönnblad.

Lue seuraavaksi: Tiesitko, että salmiakki on lakritsia? Lähde mukaan salmiakin maailmaan