1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Aamukooste

Herätys: Päiväkoteja vaivaa pula sijaisista, korona koettelee tyttöjen jaksamista, venäläisteini johtaa nuorten oppositiota Pietarissa

Kerromme päivän uutiset ja puheenaiheet nopeasti.

Tampereella on pulaa lastenhoitajista, varhaiskasvatuksen opettajista ja etenkin erityisopettajista. Niemenrannan päiväkotiin ollaan ainakin toistaiseksi löydetty aina sijainen tarvittaessa. Kuva: Timo Turpeinen / Yle

Päiväkotien tiukentunut henkilöstömitoitus aiheuttaa ongelmia sijaispulasta kärsiville kunnille

Elokuun alussa voimaan tullut varhaiskasvatuslain muutos tuo entistä paremmin esiin alaa vaivaavan työvoimapulan. Lakia muutettiin henkilöstön poissaoloista johtuvan tilapäisen mitoituksen osalta. Muutoksen myötä päiväkodeissa täytyy pitää aiempaa tiukemmin huoli siitä, että henkilökuntaa on tarpeeksi jokaista lasta kohden joka päivä. Useissa kunnissa on vaikeuksia löytää päiväkoteihin sijaisia.

Kouluterveyskysely paljastaa ahdistusta, masennusta ja uupumista

Suuri osa nuorista voi hyvin. Erityisesti ala-asteikäiset ovat vielä varsin huolettomia. Lauri Pietarinen, Anatasia Kari, Wiivi Byckling ja Minka Vahtikari viettivät välituntia Ylämyllyn koulussa Liperissä 15. syyskuuta. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle

Joka kolmas yläasteella, lukiossa tai ammattioppilaitoksessa opiskeleva tyttö on kokenut ahdistuneisuutta kahden viime viikon aikana. Tulos selviää tänään julkistettavasta Kouluterveyskyselystä. Ahdistus ja muut mielenterveyteen liittyvät asiat ovat olleet jo pitkään esillä, mutta koronapandemia näyttäisi pahentaneen tilannetta erityisesti tyttöjen kohdalla.

17-vuotias Darja kritisoi kotimaataan Venäjää Tiktokissa – ja joutui ongelmiin

"Olen syntynyt Putinin kaudella enkä halua kuolla Putinin kaudella." Darja Heikinen ei pelkää haukkua Venäjän johtoa Tiktokissa. Kuva: Nikolai Gontar

17-vuotias Darja Heikinen asuu pienessä Kingiseppin kaupungissa Venäjällä, lähellä Viron rajaa. Vuosi sitten hän järkyttyi toimittaja Irina Slavinan itsemurhasta ja teki siitä videon sosiaaliseen mediaan. Tämän vuoden toukokuussa hän järjesti Pietarissa ensimmäisen oppositiokokouksensa. Vanhemmat kutsuttiin turvallisuuspalvelun puhutteluun, ja heinäkuussa Darja itsekin pidätettiin kahdesti.

Nyt Heikinen johtaa Pietarissa perustamaansa nuorten oppositioliikettä. Mutta mikä nuorta naista motivoi, ja mitä hän ajattelee Venäjän hallinnosta?

Viileä poutasää jatkuu

Kuva: Yle

Vahvistuva korkeapaine vaikuttaa Suomen säähän, joka on ajankohtaan nähden viileää ja pääasiassa pilvipoutaista. Ajoittain aurinkokin tervehtii pilvipeitteen raoista.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.