1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. valkoposkihanhi

Valkoposkihanhien syysmuutto alkoi – Pohjois-Karjalassa toistaiseksi vain joitakin tuhansia hanhia

Suurimmat paikallisparvet ovat olleet usean kymmenen tuhannen luokkaa. Osa hanhista jatkoi matkaansa Suomen yli, koska peltojen puinnit ovat etenkin maan pohjoisosissa vielä osittain kesken.

Hanhien päämuutto tapahtunee syys–lokakuun vaihteessa. Kuva: Antti Eintola / Yle

Valkoposkihanhien muutto on alkanut, tiedottaa ely-keskus.

Eniten hanhia havaittiin viime viikonlopun aikana Pohjois-Karjalassa, jossa määrät jäivät alkuun muutamiin tuhansiin. Toinen aalto seurasi eilen, jolloin Suomeen saapui arviolta lähes 300 000 hanhea lisää.

Osa hanhista jatkoi matkaansa Suomen yli. Suurimmat paikallisparvet ovat olleet usean kymmenen tuhannen luokkaa.

Sadonkorjuu on kesken ainakin pohjoisimmissa maakunnissa, joten korkea kasvusto hillinnee laskeutumista. Tutkimusten mukaan valkoposkihanhi ei laskeudu mielellään yli 12 senttimetriä korkeaan kasvustoon petojen saalistuksen välttämisen vuoksi. Etelämpänä sen sijaan iso osa pelloista on jo puitu.

Viime päivinä valkoposkihanhia on havaittu eniten Helsingissä, Mynämäellä ja Porissa, joissa kaikissa yli 4 000.

Hanhien päämuutto tapahtunee syys–lokakuun vaihteessa.

Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.