1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. terveyspalvelut

OYSin avohoitotalossa taas sairaalaoppaita – auttavat esimerkiksi suunnistamaan sairaalan tiloissa

Vapaaehtoisia sairaalaoppaita on näkynyt avohoitotalossa jo tällä viikolla lähes vuoden koronasta johtuvan tauon jälkeen. Yhteispäivystykseen oppaat eivät vielä ole voineet palata.

Sairaalaoppaat päivystävät ilmoittautumisautomaattien luona, mutta tarvittaessa voivat lähteä ohjaamaan avohoitotalolle saapunutta oikeaan kohtaan rakennusta. Kuva: Iita Pirttikoski / Yle

Sairaalaoppaat ovat palanneet auttamaan Oulun yliopistollisen sairaalan asiakkaita avohoitotalolle lähes vuoden tauon jälkeen. Tällä viikolla vapaaehtoisia oli paikalla kolmena päivänä, mutta pikku hiljaa pyritään siihen, että oppaita saataisiin kaikille arkipäiville.

– Vapaaehtoisia palaa pikku hiljaa toimintaan koronatilanteen helpottaessa, sanoo OLKA-toiminnan koordinaattori Katja Kuusela Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry:stä.

OLKA-toiminnan sairaalaopas auttaa esimerkiksi ilmoittautumisautomaattien käytössä ja ohjaa potilaita oikeaan paikkaan sairaalan tiloissa.

Koronaturvallisuudesta on huolehdittu kohtaamisissa. Sairaalaoppaat käyttävät vuorojensa aikana kasvomaskeja ja, myös käsihygieniasta huolehditaan tehostetusti.

Katja Kuuselan mukaan sairaalaopastoimintaa on ollut OYSin tiloissa pian viiden vuoden ajan. Toiminnassa on ollut katkoksia ja lähes vuoden tauko koronatilanteen aiempien rajoitusten vuoksi.

Oppaita on ollut myös yhteispäivystyksessä, mutta nyt sairaalan koronaan liittyvien järjestelyjen vuoksi oppaita ei ole voinut päivystykseen sijoittaa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.