1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Raisio

Raision vesitornin putkistot uusitaan – torni tyhjennetään lokakuun alussa

Vesitorni saneerattiin vuonna 2015, mutta silloin putkistoja ei jostakin syystä uusittu.

Kuvituskuva. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Raision vesitornin putkistot, joita pitkin talousvesi syötetään vesitorniin ja sen allastilaan ovat uusimiskunnossa.

Putkistojen arvioitiin vuonna 2020 tehdyssä kuntokartoituksessa tarvitsevan kiireellistä uusimista. Käytännössä se tarkoittaa, että putket tulee uusia viimeistään kolmen vuoden kuluessa.

Urakka päätettiin tehdä mahdollisimman pian. Vesitorni tyhjennetään lokakuun alussa ja tavoitteena on, että urakka valmistuisi marraskuussa.

Vesitornin tyhjentämisestä tehdyssä mallinnuksessa arvioitiin, että tyhjentäminen ei aiheuta merkittäviä vaikutuksia kotitalouksille, mutta isojen vedenkäyttäjien täytyy ottaa talousvettä vesijohtoverkosta hitaasti.