1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kirsikkapuut

Lappeenrannan kirsikkapuistosta tulee yksi Suomen suurimmista – Yle seurasi 200 puun istutustalkoita

Lappeenrannan Pappilanpellon 150 rusokirsikkapuuta saivat perjantaina seurakseen 200 puuta lisää. Kaikki kirsikkapuut on saatu lahjoituksena.

perhe vesslin kirsikkapuunsa vieressä
Ville ja Vera kertovat Vesslinin perheen kirsikkapuun istuttamisesta.

Lappeenrannan keskustan tuntumassa alkoivat perjantaina aamupäivällä reippaat istutustalkoot.

Viime keväänä Pappilanpellolle istutettiin 150 rusokirsikkapuun tainta. Kun pelto saa perjantaina 200 uutta puuta, kohoaa puiden yhteismäärä määrä jo noin 350:een.

Idea kirsikkapuistosta lähti lappeenrantalaisilta. Yksityiset ihmiset halusivat lahjoittaa puita, ja sama jatkuu tänäkin vuonna.

Yle seurasi istutustalkoita suorassa lähetyksessä Yle Areenassa kello 10.15 alkaen. Toimittajana Pappilanpellolla on Sirkka Haverinen. Lähetyksen voi katsoa tallenteena jutun lopusta.

Kirsikkapuisto kohoaa Lappeenrannan keskustasta Lauritsalaan vievän tien varteen. Paikka on suosittua ulkoilumaastoa, ja vain muutaman sadan metrin päässä kaupungin keskustasta. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Puiden määrä yllätti kaupungin

Lappeenrannan kaupunki tarjoaa istutuspaikan ja neuvoja paikan päällä, mutta pääasiassa jokainen istuttaa puunsa itse.

Tuotantopäällikkö Sanni Simonen kertoo, että ihmisten into lahjoittaa kirsikkapuita yllätti Lappeenrannan kaupungin.

– Emme olisi ikinä kuvitelleet, että lahjoituksia tulee näin paljon. Olemme todella ilahtuneita siitä, hän kertoo.

Kaupunki huolehtii kirsikkapuista jatkossa – kastelee niitä tarvittaessa ja tekee niille suojat. Suunnitelmissa on järjestää myös esimerkiksi hanami-juhlia kirsikkapuiden kukkiessa.

Kaupunki kirjaa ylös lahjoittajat ja heidän lahjoittamiensa puiden numerot. Kuva: Sirkka Haverinen / Yle

Perheen yhteinen puu

Yksi istutustalkoisiin osallistuneista on Vesslinin perhe. Idea oli perheen äidin Emmi Vesslinin.

– Tämä on meidän perheen yhteinen puu, mitä voimme käydä ihailemassa täällä muiden puiden kanssa, hän kertoo.

Paikka puulle löytyi kulkuväylän vierestä, josta se on helppo löytää ja tunnistaa. Istutustöiden lomassa maasta löytyi myös mato, jonka perhe nimesi Mauriksi.

Matti ja Kirsti Marttinen puolestaan istuttivat puistoon kirsikkapuut lastenlastensa kunniaksi. Onko tämä kenties pysyvämpi paikka kuin oma pihapiiri?

– On. Pihapiiri vaihtuu ehkä vähän päästä, mutta tässä nämä ehkä pysyvät pidempään, Matti Marttinen sanoo.

Yksityishenkilöiden lisäksi talkoissa on mukana yhdistyksiä ja yrityksiä. Oman puunsa istutti esimerkiksi teatteri Kesy.

Rusokirsikkapuita Lappeenrannan Pappilanpellolla ruskan väreissä
Toimittaja Sirkka Haverinen vieraili istutustalkoissa Lappeenrannan kirsikkapuistossa. Video on tallenne suorasta lähetyksestä kello 10.15.

Lue myös:

Kirsikankukat huumaavat Tokiossa täydessä loistossaan – hanami tuo nytkin lohtua japanilaisten koronakevääseen

Hans Lindqvist on matkustanut 20 kertaa Japaniin nähdäkseen kirsikkapuun, joka kukkii vain hetken: "Se on vähän kuin ihmiselämä"