1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. kulttuuritapahtumat

Eteläsavolaiselle kulttuurille melkein miljoonan korona-avustukset – Savonlinnaan koko Suomen suurin potti

Koko maassa taide- ja kulttuurifestivaaleille sekä kesäteattereille jaettiin 5,4 miljoonaa, josta melkein miljoona tuli Etelä-Savoon.

Savonlinnan oopperajuhlien saama puolen miljoonan euron avustus oli koko maan suurin. Arkistokuva. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Etelä-Savo nappasi merkittävän siivun Opetus- ja kulttuuriministeriön taide- ja kulttuurifestivaaleille sekä kesäteattereille tarkoitetusta avustuspotista.

Taide- ja kulttuurifestivaaleille ja kesäteattereille myönnettiin korona-avustuksina valtakunnallisesti lähes 5,4 miljoonaa euroa. Etelä-Savoon tästä myönnettiin vajaa miljoona euroa.

Eniten rahaa myönnettiin Savonlinnan Oopperajuhlien kannatusyhdistykselle, joka sai puoli miljoonaa euroa. Oopperajuhlien saama potti on suurin jaettu yksittäinen avustus.

Muut avustuksen saajat ovat Taidekeskus Salmela (260 000 euroa), Mikkelin Teatterin kannatusyhdistys ry (70 000 euroa), Mäntyharjun Näytelmäkerho ry (20 000 euroa), Kangasniemen Musiikinystävät ry (10 000 euroa) ja Mikkelin Musiikkijuhlien Kannatusyhdistys ry (100 000euroa).

Avustuksilla autetaan toimijoita jatkamaan ja kehittämään toimintaansa pandemian aikana ja sen jälkeen sekä ylläpitämään työllisyyttä.

Avustukset liittyvät kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alan korona-tukipakettiin, joka on yhteensä noin 230 miljoonaa euroa ja sisältyvät valtion vuoden 2021 toiseen lisätalousarvioon.