1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. henkirikokset

Naisystävänsä Porissa tappaneen naisen tuomio aleni hovioikeudessa – elinkautinen muuttui 10 vuoden vankeudeksi

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi naisen elinkautiseen vankeuteen murhasta viime vuoden marraskuussa. Hovioikeuden mukaan nainen syyllistyi murhan sijasta tappoon. Tuomio aleni merkittävästi.

Kuvituskuva. Kuva: Pekka Tynell / YLE

Vaasan hovioikeus on alentanut Porissa naisystävänsä tappaneen naisen vankeusrangaistusta elinkautisesta kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen. Samalla rikosnimike muuttui murhasta tapoksi.

Tuomittu Susanna Maarit Hervamaa tappoi naisystävänsä Porissa helmikuussa 2020. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi hänet elinkautiseen vankeuteen murhasta saman vuoden marraskuussa.

Syytteen mukaan tuomittu oli yrittänyt tappaa uhria ensin lääkkeillä ja insuliinilla ja tukahduttamalla tyynyllä. Uhri kuoli lopulta kaulaan tulleisiin puukoniskuihin.

Hovioikeus: Nainen saattoi liioitella käräjäoikeudessa

Alkuperäisessä tuomiossa katsottiin, että nainen on käyttänyt surmaamiseen vakaata harkintaa ja ollut täydessä ymmärryksessä teon tehdessään.

Hovioikeuden perusteluissa kuitenkin mainitaan, ettei voida täysin sulkea pois sitä mahdollisuutta, että Hervamaan kertomus olisi käräjäoikeudessa ollut liioiteltu.

Hovioikeus katsoo myös, että vaikka tuomitun aikomus on ollut surmata uhri, ei asiassa ole luotettavalla tavalla osoitettu, että hän olisi erityisesti suunnitellut tai valmistellut tekoa. Kaikki surmaamiseen käytetyt välineet ovat löytyneet asunnosta valmiiksi, eikä tuomittu ole niitä erikseen hankkinut tekoaan varten.

Rikosnimikkeen muuttumisessa murhasta tappoon vaikutti myös se, että vaikka hovioikeuden mukaan teossa on erityisen julmuuden ja raakuuden piirteitä, teko ei kuitenkaan ole kokonaisuudessaan ollut erityisen raaka tai julma. Hovioikeus piti naisen mielentila-arvion ennallaan ja totesi hänet syyntakeiseksi tekoon.

Aiheesta aiemmin:

Porilaisnainen mielentilatutkimukseen naisystävänsä murhan takia – tunnusti tekonsa oikeudessa

Syyttäjä vaatii naiselle elinkautista vankeusrangaistusta toisen naisen murhasta – tekijä ja uhri elivät vuosia parisuhteessa