1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Matkustusrajoitukset

STM:n aikeet maahantulorajoitusten jatkamisesta saavat lisää kritiikkiä – THL: "Eivät välttämättä palvele alkuperäistä tarkoitustaan"

Matkailijoiden maahantuloa koskevien rajoituksien mahdollinen jatkuminen vuoden loppuun asti ei THL:n mukaan välttämättä palvele alkuperäistä tarkoitustaan. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan terveysturvallisuustoimia on ehdottomasti jatkettava rokottamattomien maahantulijoiden osalta.

THL:n Mika Salmisen mukaan koronalle altistumiset eivät johda leviämisiin samalla tavalla enää sen jälkeen, kun rokotekattavuus saavutetaan Suomessa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Sosiaali- ja terveysministeriön aikeet pyytää eduskuntaa jatkamaan maahantulon lakisääteisiä rajoituksia nykyisellään vuoden loppuun asti eivät välttämättä THL:n mukaan enää palvele alkuperäistä tarkoitustaan.

THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen mukaan koronalle altistumiset eivät johda samalla tavalla laajempiin leviämisiin, jos 80 prosentin rokotekattavuus saavutetaan. Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että rokotekattavuus saavutetaan Suomessa lokakuussa. Muutamat tuontitapaukset tyssäävät rokotussuojan muuriin.

Salmisen mukaan tilanne oli toinen, kun väestöä ei ollut vielä rokotettu.

–Se mitä tässä on ilmeisesti ajateltu, on että (rajoituksia jatkamalla) voitaisiin ehkäistä uuden mahdollisen variantin leviäminen Suomeen. Mutta se on niin, ettei sitä ole ehkäisty missään muuallakaan ja kaikki aikaisemmatkin variantit ovat tulleet Suomeen joka tapauksessa, Salminen sanoo.

Salmisen mukaan Suomessa käytössä olevat rokotteet ovat antaneet erittäin hyvän suojan vakavaa tautia vastaan, varianteista huolimatta.

Hänen mukaansa ulkomaille matkustavat suomalaiset ovat aiemmin epidemian aikana olleet suurempi riski koronan leivämiselle kuin maahan saapuvat rokottamattomat ulkomaiset matkailijat.

– Mutta tämä kaikki on mennyttä aikaa, koska on erittäin todennäköistä, että rokotekattavuus saavutetaan Suomessa lokakuussa.

Matkailua koskevat rajoitukset liittyvät tartuntatautilakiin ja terveysturvallisuuteen rajoilla.

Lue lisää: Saako Suomeen tulla Isosta-Britanniasta, Japanista tai Romaniasta? Katso esimerkkitapaukset tuoreista maahantulorajoituksista

Krista Kiuru Ykkösaamussa: "Rokottamattomien osalta meidän on jatkettava ehdottomasti terveysturvallisuustoimia"

Ylen Ykkösaamussa lauantaina vierailleen perhe- ja peruspalveluministerin Krista Kiurun (sd.) mukaan Euroopassa on lähes 300 miljoonaa rokotettua, jotka ovat tervetulleita Suomeen ilman testauksia.

– Me olemme kannustaneet jatkuvasti siihen, että kun ihmisillä on rokotesuoja ja eurooppalainen rokotepassi käytössä, niin tervetuloa Suomeen, Kiuru sanoo.

Kiurun mukaan terveysturvallisuustoimia on kuitenkin ehdottomasti jatkettava rokottamattomien matkailijoiden osalta rajalla, koska rokottamattomat maahantulijat muodostavat riskin hallitsemattomaan epidemiaan.

– Niiden, joilla on puutteellinen rokotesuoja tai joilla sitä ei ole, on minun mielestäni todistettava suomalaisille että he ovat terveistä tullessaan. Tämä on mielestäni pieni muodollisuus ottaen huomioon sen, että hyvin vapaasti meille voi jo tulla.

Parantunut rokotekattavuus ei näkyisi rajoituksissa

Myös keskustan kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi suhtautuu kriittisesti siihen, etteivät parantunut rokotekattavuus ja epidemiatilanteen helpottuminen näkyisi maahantulorajoituksissa lokakuun puolenvälin jälkeen.

– Olemme koko ajan edenneet rokotekattavuudessa ja olemme hallituksen ilmoittaman strategian mukaankin avaamassa Suomea, niin tämän pitäisi näkyä myös matkustamista koskevissa rajoituksissa. Niissä pitäisi huomioida rokotekattavuus, Lohi sanoo.

Nykyiset maahantuloa koskevat rajoitukset ovat voimassa lokakuun puoleen väliin. Eduskunnan on tarkoitus käsitellä lokakuun puolenvälin jälkeisen ajan matkustusrajoituksia lähiviikkoina. Lohen käsityksen mukaan hallitus on tuomassa eduskunnan käsittelyyn ehdotuksen, jossa maahantuloa koskevat rajoitukset jatkuisivat nykyisellään vuoden loppuun asti.

Rajoituksissa kritiikkiä aiheuttava kohta koskee erityisesti vaatimusta toisen koronatestin tekemisestä 3–5 vuorokautta Suomeen saapumisen jälkeen.

Nykyiset matkustusrajoitukset vaativat, että henkilön, jolla ei ole rokotustodistusta tai joka ei ole sairastanut koronavirusta kuluneen puolen vuoden aikana, tulee tehdä kaksi koronatestiä. Ensimmäinen testi tulee tehdä joko ennen lähtöä kotimaassa tai välittömästi Suomeen saavuttua.

Lohen mukaan toisen testin välttämättömyyttä ja maakohtaista riskiarviota pitäisi nyt tarkastella kriittisesti.

– On vaikea nähdä, että kaikkia tänne tulevia lähdettäisiin testaamaan, Lohi sanoo.

“Yhdellä testillä tuleminen valtava askel eteenpäin”

Matkailualalle lievennykset matkustamista koskevissa rajoituksissa olisivat suuri helpotus. Visit Rovaniemen toimitusjohtajan Sanna Kärkkäisen mukaan matkailulle olisi valtava askel eteenpäin, jos rokottamattomille ulkomailta saapuville matkailijoille riittäisi yksi, maahan saapuessa tehtävä testi.

– Tilanne on matkailualalle päivä päivältä kriittisempi, mitä lähemmäs vuoden loppua mennään, Kärkkäinen sanoo.

Kärkkäisen tietojen mukaan merkittävä osa Lappiin saapuvista kansainvälisistä matkailijoista on tänä vuonna eurooppalaisia tai brittejä. Euroopassa ja Iso-Britanniassa rokotuskattavuus on suurin piirtein samaa luokkaa kuin Suomessa. Testausvaatimukset koskisivat siis todennäköisesti vähemmistöä Suomeen saapuvista matkailijoista.

Suomen kriittinen linja matkustusrajoituksissa on Kärkkäisen mukaan hyvin tiedossa matkailualalla.

–Viestintä matkailijoille olisi helpompaa, jos voitaisiin sanoa, että tervetuloa yhdellä testillä kuin että meidän pitää selittää, miten testiin pitää hankkiutua vielä myöhemmin uudestaan.

Juttuun lisätty 18.9. klo 15:29 Krista Kiurun kommentit.