1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. mielenosoitukset

Yli tuhat ihmistä osoitti mieltään koronarokotuksia vastaan Helsingin keskustassa – mielenilmaus päättyi Esplanadin puistoon

Mielenosoittajat vaativat keskeyttämään lasten koronarokotukset. Eduskuntatalon edustalla järjestetty mielenosoitus sujui poliisin mukaan rauhallisesti.

Rokotteiden vastustajien mielenosoitus
Rokotteiden vastustajien mielenosoitus

Helsingin keskustassa osoitettiin lauantaina mieltä koronarokotuksia vastaan. Helsingin poliisin mukaan mielenosoitukseen osallistui enimmillään noin 1 300 ihmistä.

Eduskuntatalon edustalla järjestetty mielenosoitus sujui poliisin mukaan rauhallisesti. Mielenosoittajat siirtyivät myöhemmin iltapäivällä Eduskuntatalon edestä Esplanadin puistoon. Poliisi tiedotti mielenosoituksen päättymisestä puoli seitsemän aikaan illalla.

Koronarokotuksia vastustavat mielenosoittajat kokoontuivat Eduskuntatalon eteen Helsingissä. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle

Helsingissä järjestetty mielenosoitus oli osa kansainvälistä mielenosoitusten sarjaa. Mielenosoittajat vaativat keskeyttämään lasten koronarokotukset. Mielenosoittajat vastustivat myös muita koronatoimia, kuten testaamista ja koronapassia.

– Olen tullut tänne ihan sen takia, että vastustan näitä koronarokotuksia, testauksia ja passeja. Minusta rokotteen ottamisen pitäisi olla vapaaehtoista, ja siitä tulisi kertoa niin kuin asia oikeasti on, sanoi mielenosoitukseen osallistunut Leena Ahola.

Leena Ahola saapui mielenosoitukseen Klaukkalasta. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle

Suomessa rokotteen ottaminen on vapaaehtoista. Ahola ei itse ole ottanut rokotusta, koska hänen mielestään se on huijausta.

Voit lukea lisää Suomessa käytettävien koronarokotteiden turvallisuudesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Lue aiheesta lisää:

Ministeri Kiuru: "Muiden maiden kansalaisia ei voi asettaa suomalaisten edelle" – Suomi varannut kolmannet koronarokotteet kaikille

Kaikki suomalaiset eivät tarvitse kolmatta koronarokotetta syksyn aikana, katsoo rokotusasiantuntijaryhmä