1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lappi

Antti Itkosen perhe vaihtoi Lahdenväylän ruuhkat kodin vierestä aukeavaan luontoon – tutkimuksen mukaan joka viides työikäinen on kiinnostunut muuttamaan Lappiin

Lappiin muuttavien määrän ennustetaan kasvavan tulevina vuosina. Tärkeimpiä syitä Lappiin muutolle ovat luonto, parempi tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä, asumisen edullisuus sekä turvallisuus.

Tutkimuksen mukaan jopa joka viides työikäinen on valmis muuttamaan Lappiin.
Tutkimuksen mukaan jopa joka viides työikäinen on valmis muuttamaan Lappiin.

– Tottakai esimerkiksi Helsingissä on palveluita laidasta laitaan. Mutta kaikki lapsiperheet ovat liikkeellä samoihin aikoihin samoihin paikkoihin, jolloin siirtymiseen menee tosi paljon aikaa. Täällä on mahtavaa se, että kaikki on nopeasti saavutettavissa, ja loppujen lopuksi autoakaan ei tarvitse juuri sen enempää, koska työmatkat ja päiväkotimatkat menevät pyörällä.

Rovaniemen kaupungilla digitaalisen viestinnän asiantuntijana työskentelevä Antti Itkonen muutti perheineen Helsingistä Rovaniemelle reilut kaksi vuotta sitten. Ajatus muutosta oli kypsynyt osin pitkillä ajomatkoilla lomareissuilta takaisin pääkaupunkiseudulle.

– Alettiin Helsingissä vähitellen kypsyä siihen ajatukseen, että jos ei tarvisi aina hiihtolomalta tai kesälomalta palata Lahdenväylää Helsinkiin, ja alettiin etsiä työpaikkaa pohjoisesta, Itkonen kertoo.

Kun Rovaniemeltä löytyi Itkoselle työpaikka, teki perhe nopean harkinnan jälkeen päätöksen muuttamisesta. Kaupunki oli myös Itkoselle tuttu aiempana opiskelupaikkakuntana. Rovaniemeä puolsi vaihtoehtona se, että kaupungissa on hyvä palvelutaso, avoimia työpaikkoja ja luonto lähellä.

– Jos johonkin lähdetään, niin siinä samassa 2-3 tunnissa mitä Helsingistä kuljettiin likeiseen kaupunkiin tai luontokohteeseen, niin täällä on puolentusinaa tunturikohdetta. Vaikka välimatkat ovat pidempiä, niin kaikki on ajallisesti kuitenkin lähellä.

– Ovesta jos lähtee aamuviideltä ulos ja tulee puoli seitsemältä takaisin, niin se kaikki 1,5 tuntia on kaikki laadukasta treeniaikaa, eikä paikasta toiseen siirtymiseen mene aikaa, polkujuoksua harrastava Antti Ikonen iloitsee. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Joka päivä kuin lomalla

Pian Rovaniemelle muuton jälkeen myös Antti Itkosen puoliso sai vakituisen työpaikan, ja lapsille järjestyi ongelmitta päivähoito. Alkuaika Lapissa tuntui Itkosen mukaan suurelta muutokselta.

– Tietyn aikaa oli sellainen fiilis, että vitsit tässähän on kahdeksasta neljään töissä, ja lopun aikaa lomalla. Toki on se arjen pyörittäminen ja rutiinit jotka pitää hoitaa. Mutta esimerkiksi eilen oltiin päivä metsässä ja kotiinviemisinä oli ämpärillinen marjoja ja kassillinen sieniä.

Perhe asuu Ounasvaaran kupeessa, ja harrastaa monenlaisia talviurheilulajeja.

– Kuukauden verran on nuorempi lapsi kysynyt että milloin se talvi tulee, että päästään rinteeseen, Itkonen naurahtaa.

Itkosen oma rakkain harrastus on polkujuoksu, johon kodin viereinen Ounasvaara antaa myös hyvät olosuhteet.

Antti Itkonen treenaa juoksua Ounasvaaralla aamuisin ennen seitsemään, ja lapsiperheen aamutouhujen alkamista. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Lappiin muuttaminen kasvussa

Tutkimuksen mukaan Lappi houkuttelee asuinpaikkana joka viidettä 18-59-vuotiasta suomalaista.

Lapin kuntien, Lapin yrittäjien ja korkeakoulujen omistama markkinointiyhtiö House of Lapland selvitti potentiaalisia Lappiin muuttajia sekä Lappiin muuttamisen mielikuvia ja mahdollisia esteitä. Tutkimuksen kohteena olivat 18-59-vuotiaat Lapin ulkopuolella asuvat suomalaiset. Tutkimuksen teki Taloustutkimus, ja siihen vastasi reilut 1600 suomalaista.

Tutkimukseen vastanneista viisi prosenttia arvioi muuttavansa Lappiin pysyvästi tai välikaikaisesti. Muuttamisesta kiinnostuneista 40 prosenttia arvioi muuttavansa Lappin viiden vuoden jälkeen. Lappi kiinnostaa tutkimuksen mukaan eniten alle 40-vuotiaita, pohjoissuomalaisia, sekä opiskelijoita.

Tärkeimpiä syitä Lappiin muutolle ovat luonto, parempi tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä, asumisen edullisuus sekä turvallisuus. Vaikka etätyön mahdollisuuksia on pidetty yhtenä Lappiin muuton vetovoimatekijänä, niin tutkimus ei tukenut tätä ajatusta.

– Paljon puhuttu etätyö näyttäytyy tällä hetkellä ennemminkin kotimaan matkailun segmenttiniä, kuin muuttoliikkeen dynamiikkaan vaikuttavana asiana, House of Laplandin toimitusjohtaja Sanna Tarssanen kommentoi tiedotteessa.

Lue lisää House of Laplandin tutkimuksesta täältä (siirryt toiseen palveluun).