1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntouttava työtoiminta

Asema Luotsi jatkaa Retron toimintaa Pietarsaaressa –Jaakonkadulle keskitetään kaikki työllistämiseen liittyvä

Työllistämiseen liittyvät toiminnat löytyvät nyt Skatasta, Jaakonkadulta. Asema Luotsi jatkaa Retron työtä kaupungissa.

Asema Luotsin kierrätysmyymälä on avannut ovensa viikolla 37 Pietarsaaren Jaakonkadulla. Kuva: Raila Paavola / Yle

Retro on saanut jatkoa Pietarsaaressa.

Kuntouttava työtoiminta ja kierrätyskauppa ovat yhdistäneet voimansa yhteisiin tiloihin ja toimivat nyt Asema Luotsi -nimellä.

Kuntouttava työtoiminta pääsi vauhtiin Skatassa Jaakonkadulla jo syyskuun alussa, kierrätyskauppa avasi siellä ovensa viime viikolla.

Asema Luotsista on tarkoitus tehdä kaupungin työllistämistoimintojen kokoontumispiste. Jaakonkadulle tulevat esimerkiksi TE-toimiston, terveydenhoitajan, Kelan ja velkaneuvonnan vastaanotot.

Pietarsaari hakee myös nuorten työpajakelpoisuutta Asema Luotsille. Nyt nuorten työpajatoimintaa Pietarsaaressa hoitaa pelkästään Musiikkikahvila After Eight.

Aiemmin työvalmennus ja kierrätyskeskus toimivat Pietarsaaressa Vaunusepäntiellä.

Kuntouttava toiminta ja työvalmennus jatkuvat Keski-Pohjanmaalla Kokkotyösäätiön konkurssin jälkeen