Vuolle Setlementti kokoaa palvelunsa saman katon alle uusiin toimitiloihin Oulun Heinäpäähän

Vuolle-taloon tulee kokous-, opetus-, kokoontumis- ja harrastetiloja. Lisäksi pihaan rakentuu alueen ihmisiä palveleva toiminnallinen viheralue.

Vuolle-talo valmistuu Oulun Heinäpäähän loppuvuoteen mennessä. Kuva: Taneli Kärki / Yle

Koulutus- ja harrastepalveluita Oulussa tarjoava Vuolle Setlementti saa tänä vuonna uudet toimitilat Oulun Heinäpäähän.

Vuolle-talon rakennustyöt ovat loppusuoralla, ja tavoitteena on, että Vuolteen opiskelijat pääsevät viettämään joulujuhlaa uudessa rakennuksessa. Varsinainen toiminta Heinäpäässä alkaa ensi vuoden alussa.

Vuolle-taloon tulee kokous-, opetus-, kokoontumis- ja harrastetiloja. Lisäksi pihaan rakentuu alueen ihmisiä palveleva toiminnallinen viheralue.

Tilaa rakennukseen on tulossa myös kolmannelle Vuolteen toimialalle, hyvinvointipalveluille.

Vuolle Setlementti ry:n toiminnanjohtaja Jussi Kemppainen kertoo, että opistotoiminta tulee rakennukseen kokonaisuudessaan, mutta kansalaisopiston luonteen mukaisesti lähiöihin jää jonkin verran toimintaa.

– Täällä on olohuonetoimintaa ikäihmisille ja maahanmuuttajille sekä muillekin ryhmille. Kaikki hyvinvointipalvelut, kuten tyttöjen ja poikien talot, väkivaltatyö, rikosuhripäivystys ja sovittelu tulevat hyödyntämään tiloja sekä monipuolista piha-aluetta.

Uuden rakennuksen kerrosala on hieman yli 3 000 neliötä. Talo tulee kalusteineen maksamaan lähemmäs kahdeksan miljoonaa euroa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.