1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. jalkapallo

FC Komarille tonnin sakot ja pelaajille pelikieltoa – kahden turkulaisjoukkueen peli päättyi joukkotappeluun

Suomen Palloliitto joutui arvioimaan tapahtumia ristiriitaisten tietojen perusteella. Palloliitto arvioi kahden ulkopuolisen henkilön silminnäkijähavainnot tärkeiksi. Erotuomarit oli saatettu turvaan pukukoppiin.

FC Komarin ja KuuLan peli pelattiin Parkinkentällä. Kuvituskuva. Kuva: Yle kuvapalvelu

Suomen Palloliitto on määrännyt turkulaiselle jalkapallon viidennen divisioonan joukkueelle FC Komarille 1 000 euroa sakkoa 12. syyskuuta Parkinkentällä pelatun ottelun tapahtumista.

Yhdelle joukkueen pelaajalle määrättiin pelikielto 30.6.2022 saakka. Kaksi muuta pelaajaa sai viiden ottelun pelikiellon. Vastustaja Kuuvuoren Laakin (KuuLa) pelaaja sai kolmen pelin pelikiellon.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun Komarin pelaaja työnsi erotuomareiden ja kahden ulkopuolisen silminnäkijän mukaan ottelun lopulla vastustajana olleen KuuLan pelaajaa kahdella kädellä kasvoihin. Erotuomari näytti pelaajalle punaista korttia, jolloin pelaaja lähestyi uhkaavasti erotuomaria.

Erotuomari puhalsi välittömästi pelin päättyneeksi, jonka jälkeen erotuomarit ohjattiin pukukoppiin.

FC Komarin pelaajat sekä kannattajat ja KuuLan pelaajat ajautuivat joukkotappeluun pukukoppikäytävällä. Tappelua kesti viisi minuuttia, jonka jälkeen poliisi saapui paikalle.

Eriäviä tapahtumakuvauksia

Suomen Palloliiton Läntisen alueen kurinpito- ja vastalauseasioita käsittelevä työryhmä on saanut tapahtuneesta eriäviä kuvauksia.

Erotuomareiden näkemyksiä ottelun jälkeisistä tapahtumista ei ole, joten kahden ulkopuolisen silminnäkijän kuvaukset on arvioitu luotettaviksi ja niiden painoarvo ottelun jälkeisten tapahtumien arvioinnissa on suuri, kertoo Suomen Palloliitto nettisivuillaan.

Palloliiton mukaan FC Komar on ottelun järjestäjänä syyllistynyt turvallisuusmääräysten rikkomiseen laiminlyömällä vastuunsa taata erotuomareiden ja muiden ottelutapahtumaan osallistuneiden henkilöiden turvallisuuden. Lisäksi työryhmä katsoo käytettävissä olevan aineiston perusteella, että FC Komar on ollut ottelun jälkeisissä tapahtumissa aktiivinen osapuoli ja siten rikkonut rangaistusmääräyksiä.

Lue lisää:

Turun Parkinkentän joukkotappelussa osallisina olleilla joukkueilla tiistaihin asti aikaa antaa selvitys tapahtumista Palloliitolle

Jalkapallon vitosdivarin ottelu Turun Parkinkentällä keskeytettiin – poliisi paikalle rähinöinnin vuoksi