Yeboyah kritisoi n-sanan käyttöä räpissä, sitten sähköposti täyttyi vihasta – "Työmahdollisuuksia menettää, kun vähemmistön edustajana puhuu näistä asioista"

Yeboyah käsittelee musiikissaan isoja teemoja kuten rasismia ja naisten oikeuksia. Julkisuudessa hänestä voi syntyä ärhäkkä kuva, mutta räppäri uskoo, että niin kävisi, vaikka hän olisi hiljaa.

Räppäri Yeboyah on vihainen. Hän sanoo, että hänellä on siihen kaikki oikeus, sillä maailma kohtelee ihmisiä epätasa-arvoisesti.

– Kaikki sodat, ihmisarvonrikkomukset, jatkuva orjuus ja ilmastonmuutos. Miksi päättäjiä ei kiinnosta ja miksi muutos on niin hidasta.

– Täällä on niin paljon asioita, joita mun pää ei vaan ymmärrä. Voisimme tehdä tämän jutun hyvin. Voisimme syödä hedelmiä ja asioita luonnosta, mitkä on meille tarkoitettu, mutta täällä me leikimme luottokorteillamme.

Yeboyah, oikealta nimeltään Rebekka Kuukka, haluaa nostaa esiin musiikissaan yhteiskunnallisia asioita. Se on 25-vuotiaan artistin mielestä loistanut poissaolollaan suomalaisessa räpissä.

Perjantaina julkaistulla esikoislevyllä, Perhosefekti, hän käsittelee muun muassa rasismia, naisten oikeuksia ja ilmastonmuutosta.

– Haluan tärisyttää ja ärsyttää sekä laittaa ihmiset miettimään.

– Mielestäni on tärkeää käydä keskustelua vaikeistakin aiheista. Päästä niissä eteenpäin ja löytää yhteisymmärrystä. Tärkeätä olisi myös kuunnella ihmisiä, sanoo räppäri Yeboyah. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Yhteisön tuella artistiksi

Rebekka Kuukka vietti onnellisen lapsuuden Helsingin Ruoholahdessa. Hänen mielestään paikka oli hyvä ympäristö kasvaa, sillä siellä asui paljon erilaisia ihmisiä, jotka tulivat erilaisista lähtökohdista.

Hän harrasti aktiivisesti kaikenlaista kulttuuria. Hän tanssi, näytteli, kävi kuorosssa ja soitti klassista pianoa ja kannelta.

Tässä kaikessa häntä tuki äiti Raakel Kuukka, joka on kuvataiteilija ja valokuvaaja. Lapsi sai ilmaista itseään ja kokeilla asioita.

Vaikka musiikki oli iso osa Kuukan elämää pienestä pitäen, hän uskalsi vain haaveilla artistin urasta. Unelma jopa särkyi välillä, kun hän ei saanut tukea opettajaltaan musiikkiluokalla. Hän vaihtoi koulua ja lopetti pianonsoiton.

Ilo musiikkiin palasi dj-hommien kautta. Hän tapasi myös amerikkalaisen hiphop-artisti Princess Nokian vuonna 2017, ja tämä rohkaisi suomalaista artistin uralle. Pian ilmestyi Yeboyahin ensimmäinen kappale Broflake, joka on feministinen kannanotto liikaa tilaa ottavia miehiä kohtaan.

– Minussa on aina ollut joku positiivinen voima. En ole koskaan ajatellut asioista melankolisesti tai lannistuneesti, sanoo räppäri Yeboyah. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Samaan aikaan ilmestyi Koko Hubaran kirja Ruskeat tytöt. Sen avulla Yeboyah pääsi osaksi yhteisöä, jolla on samanlaisia kokemuksia siitä, millaista on elää Suomessa, kun ihonvärin takia tulee usein kohdatuksi vaikkapa maahanmuutajataustaisena tai ulkomaalaisena.

– Kipuilin pitkään sen kanssa, että kukaan ei tukenut minua tai uskonut minuun, koska olen keskeneräinen. Tämä yhteisö on ollut todella tärkeä, koska siellä minulle sanottiin, että pystyt siihen.

Keskustelua rasismista

"Palottelen sut kirveel mun takaboxiin

joku huutaa mulle Hakaniemen toril.

Jengi kattoo maahan ja kävelee mun ohi."

Näin Yeboyah riimittelee omakohtaisista kokemuksistaan kappaleella Mitä tarviit (2021).

Räppärin mukaan hän haluaa herättää keskustelua siitä, että rasismi koskettaa meidän kaikkien elämää.

Hän on halunnut tuoda Suomi-räppiin takaisin yhteiskunnallista keskustelua, joka siitä on puuttunut. Yeboyahin mukaan se on kuitenkin olennainen osa räp-kulttuuria sen alkuajoista lähtien. Yhdysvalloissa nuoret mustat ovat purkaneet räppiin tuntojaan kohtaamistaan vääryyksistä.

– Suomessa räp on enemmän hauskanpitoa tai rahan tavoittelua. Ei ole ollut tarvetta tuoda esiin sitä, että tulee huonommasta asemasta tai yhteiskuntaluokasta.

– Suomi-räpin melankolia ja valkoisen miehen kärsimys ei ole ollut minulle samaistuttavaa. Miksi täällä ei ole hyvää meininkiä ja silti puhuttaisiin tärkeistä asioista. Se on ollut minulle aina räpin ydin, sanoo räppäri Yeboyah. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Alkuvuodesta Yeboyah nosti esiin Suomi-räpin rasistiset lyriikat Instagram-postauksessaan. Yhtenä esimerkkinä olivat räppäri Pyhimyksen vanhat kappaleet, joissa käytetään rasistista n-sanaa. Aiheesta virisi vilkas keskustelu, jonka myötä vanhoja kappaleita poistettiin suoratoistopalvelu Spotifysta.

Yeboyah kuitenkin yllättyi saamastaan vastaanotosta.

– Iso Suomi-räpin fanikunta hyökkäsi järkyttävillä sähköpostiviesteillä ja uhkauksilla minua vastaan. Haluan, että kaikki ymmärtävät, ettei näistä asioista puhuminen ole hauskaa tai että tekisin sitä maineen tai rahan takia. Päinvastoin siinä menettää työmahdollisuuksia, kun vähemmistön edustajana puhuu näistä asioista.

Räppäri hämmästelee myös sitä, että julkisuudessa sanottiin hänen aloittaneen keskustelun Suomi-räpin rasismista. Samaa keskustelua on hänen mukaansa käyty jo vuosikausia.

– Siinä tapahtui myös paljon väärinkäsityksiä. Fokus meni vääriin paikkoihin kuten, että saako valkoiset räpätä, vaikka sellaisesta ei ikinä puhuttu.

Yeboyah on iloinen, että suomalainen musiikkikenttä on aiempaa monikulttuurisempi ja erilaiset äänet pääsevät kuulluksi.

– Täällä on jo seuraavia tyyppejä, joiden ei tarvitse käydä näitä keskusteluja. Joku musta mimmi vaan tekee musaa ja jengi tykkää. Ei tarvitse olla millään tavalla poliittinen, vaikka puhuu omasta elämästään. Sellainen unelma minulla on.

Suuntaviivoja Tarot-korteista

Yeboyah on uranuurtaja suomalaisessa musiikkikentässä. Hän on tasoittanut tietä niin naisräppäreille kuin afrosuomalaisillekin.

Rooli ei ole kuitenkaan helppo. Räppäri tietää, että hänestä tulee ärhäkkä kuva, kun hän nostaa vielä esiin yhteiskunnan ongelmia.

– Minusta olisi tullut ärhäkkä kuva, vaikka olisin täysin hiljaa. Olen musta nainen ja olen uhkaava, vaikka kävelen kadulla. Minua on pidetty pienestä asti liian äänekkäänä ja kovana. Mua ei kiinnosta, mitä muut kelaa.

Toisaalta vaikeista asioista julkisesti puhuminen on ollut räppärille myös uuvuttavaa.

– Jos en puhuisi, niin se olisi vielä uuvuttavampaa.

Vaikeimpina hetkinä hän on vaipunut synkkiin ajatuksiin. Silloin hän on saanut tukea omalta yhteisöltään ja kavereiltaan.

– Välillä vaikeista asioista julkisesti puhuminen on haastavaa. Silloin täytyy soittaa kaverille ja puhua asiasta, niin sitten ei tunnukaan enää niin pahalta, sanoo räppäri Yeboyah. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Yeboyah hakee vastapainoa yhteiskunnallisten vääryyksien käsittelemiselle Tarot-korteista ja horoskoopeista, joista hän on ollut kiinnostunut lapsesta lähtien.

Ne edustavat hänelle tietynlaista hengellisyyttä, sillä ne voivat antaa suuntaa, vinkkejä ja motivaatiota elämään.

Toissa vuonna hän nosti Tarot-pakasta tasapainon kortin, josta hän kertoo Onnellinen taas -nimisessä kappaleessa.

– Pidin hauskaa, bailasin ja olin villi. Samalla pidin huolta itsestäni. Urheilin, söin hyvin ja luin. Se oli tosi tasapainoinen vuosi.

Tälle vuodelle hän nosti paholaisen kortin, joka tarkoittaa artistin mukaan omien rajojen asettamista ja oman energian puhdistamista.

– Tuntuu, että nyt on käynnissä horoskooppien, astrologian ja Tarot-korttien buumi. Jengi hakee niistä varmaan pehmeyttä elämään.

Voimaa yksin olemisesta

Yeboyahin elämä on ollut uuden albumin julkaisemisen tiimoilta kiireistä. Musiikin lisäksi hän vetää YleX:llä musiikin erikoisohjelmaa Yeboyah, Renaz ja Wekesa yhdessä Renaz Ebrahimin ja Sophia Wekesan kanssa.

Korona-aika on tehnyt artistille hyvää. Hän on pystynyt tekemään musiikkia rauhassa.

Hän on myös harjoitellut olemaan yksin ja kirjoitti siitä myös pari kappaletta esikoislevylleen.

– Olen aina tykännyt olla seurassa. Nyt minun on pitänyt opetella, että myös yksin on kivaa.

– Haluan oppia itsekuria ja kärsivällisyyttä. Haluan olla myös mahdollisimman rehellinen ihmissuhteissa ja vaalia välitöntä rakkautta, sanoo räppäri Yeboyah. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Lue myös:

Raptähti Yeboyah: "Ei voi kuvata, miten tärkeä on päästä bailaamaan" – Koronatappioista huolimatta Jukolassa ja Simerockissa "pidetään kovat bileet"

Räp-artisti Uniikki poisti saamelaisia halventaneen musiikkivideon Youtubesta: "Se oli aikansa elänyt"

Räp-musiikki on miesvaltaista, ja sitä korjaamaan pidettiin Helsingissä kaksi toisenlaista leiriä: "Hyvää naisräppäriä on vaikea hyväksyä"

Rap-artisti Yeboyah kaipaa alalleen Suomessa kantaaottavuutta: "Perustavanlaatuinen ydin rapissa ja hiphopissa on rasisminvastaisuus"

Räppäri Yeboyah julistaa uudella EP:llään olevansa luonnonlapsi ja kaurahiutalepaketin Elovena – "Tältä Suomi näyttää oikeasti"