1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Helsingissä levisi tulipalo kolmeen rivitaloasuntoon – palo sai alkunsa ulkopuolelta

Palossa vältyttiin henkilövahingoilta.

Kuva: Yle

Helsingissä syttyi myöhäisillasta tuleen seitsemän asunnon rivitalo. Palo pääsi leviämään kolmeen asuntoon. Päivystävän palomestarin mukaan palo oli saanut alkunsa rakennuksen ulkopuolelta.

Kaikki rivitalon asukkaat olivat evakuoituneet palavasta rakennuksesta. Päivystävän palomestarin mukaan neljän asunnon asukkaat voivat palata koteihinsa. Palossa vältyttiin henkilövahingoilta.

Yksi asunnoista oli pelastuslaitoksen saapuessa paikalle ilmiliekeissä, ja vaarana oli, että koko rivitalo tuhoutuu palossa. Kahden aikaan yöllä paikalle oli jäämässä jälkivartiointi.

Pelastustoimen mediapalvelun mukaan paikalle lähetettiin yli 20 pelastuslaitoksen yksikköä. Hälytys suuresta tulipalosta Helsingin Vesalassa tuli noin varttia yli yksitoista maanantai-iltana.