1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kotihoito

Tampereella kotihoidon asiakkaita jäi hoitamatta, kun palveluntarjoaja vaihtui – uusi toimija: "Koko prosessissa meni monta asiaa pieleen"

Kun uusi palveluntuottaja aloitti toimintansa syyskuun alussa, kotikäyntejä jäi välistä ja hoitajilla ei ollut saatavilla kaikkea tietoa asiakkaista. Kaupunki ja uusi toimija pahoittelevat vakuuttaen, että tilanne on nyt hallinnassa.

Koivupirtin säätiön toimitusjohtaja Johanna Santaniemi.
Haastattelussa Tampereen kaupungin sotepalveluiden kehittämisjohtaja Anniina Tirronen ja Koivupirtin Säätiön toimitusjohtaja Johanna Santaniemi. Video: toimittaja Kai Pohjanen, kuvaaja Marjut Suomi, leikkaaja Mari Siltanen / Yle

Tampereen kaupunki yrittää korjata puutteita, joita on paljastunut Tampereen keskustan kotihoidossa. Kaupunki on muun muassa ottanut Tammelan ja Tampellan alueen ulkoistetun kotisairaanhoidon omaksi toiminnakseen.

Aluehallintovirasto antoi kaupungille huomautuksen kotihoidosta.

Alueen kotihoidossa on ollut isoja ongelmia sen jälkeen, kun palvelun tuottaja vaihtui syyskuun ensimmäinen päivä. Kotikäyntejä on jäänyt esimerkiksi kokonaan tekemättä, myös tiedon siirtymisessä on ollut isoja ongelmia. Avi otti asiat valvontaansa.

Kotihoidon toiminta on ulkoistettu, mutta vastuu on Tampereen kaupungilla. Tampereen kaupungin sotealan kehityspäällikkö Anniina Tirronen kertoo, että ensimmäiset kaksi viikkoa syyskuun alussa ovat olleet haasteellista aikaa.

– Nyt tilanne näyttää onneksi hallitummalta. Toivon edelleen, että jos epäkohtia ilmenee, niin muun muassa meihin oltaisiin yhteydessä.

Tirrosen mukaan hengenvaarallisia tilanteita ei ole ollut, mutta esimerkiksi lääkkeen antaminen asiakkaalle on tapahtunut neuvomalla asia videon välityksellä.

Tampereen kaupungin sotealan kehityspäällikkö Anniina Tirronen myöntää, että kotihoito Tammelassa ja Tampellassa ei ole ollut syyskuun alussa toimivaa. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Puutteita henkilöstössä ja tiedoissa

Palveluntuottajan vaihdoksessa tapahtui liiketoiminnan luovutus, mutta Koivupirtti Säätiön toimitusjohtaja Johanna Santaniemen mukaan luovutus ei tapahtunut, kuten he luulivat. Säätiössä oltiin siinä uskossa, että henkilöstöä siirtyy enemmän uudelle toimijalle. Koivupirtti Säätiö on hoitanut syyskuun alusta alkaen Tammelan, Tampellan ja Petsamon alueen kotihoidon.

– Me uskoimme, että saamme tietyn määrä henkilöstöä, mutta tosiasiassa saimme vähän reilu puolet siitä, mikä oli ensin esillä.

Avi huomautti kaupunkia myös siitä, että sijaisia on paljon.

– Joudumme ostamaan vuokrahoitajia ja lisäksi teemme rekryä koko ajan. Hoitajapulaan nähden olemme saaneet kohtalaisesti rekryttyä työntekijöitä. On myös soiteltu vanhoille kavereille, että pääsevätkö töihin.

Hoitohenkilökunnan vähyyden lisäksi on ollut myös toinen ongelma. Asiakastietojen siirto on takkuillut.

Kotihoidossa käytetään erilaisia toiminnanohjausjärjestelmiä. Tiedot keskenään eri järjestelmien kesken eivät ole siirtyneet toivotusti ja uudelle palvelun tuottajalle on siirtynyt puutteellisia tietoja. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että hoitajalla ei ole ollut kaikissa tapauksissa tietoa siitä, kuinka asiakasta tulisi hoitaa.

– Meille on tulossa samanlainen järjestelmä, mikä edellisellä palvelun tuottajalla oli. Sen käyntiin saattamiseen on mennyt yllättävän kauan aikaa, se on vieläkin kesken, toivotaan et tällä viikolla saadaan käyttöön.

Alustapalvelu Sociala oy:n toimitusjohtaja Hanna Hauta-aho ja Koivupirttisäätön toimitusjohtaja Johanna Santaniemi ovat pahoillaan, että kotihoidossa on ollut puutteita. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Alustapalvelu Sociala oy:n toimitusjohtaja Hanna Hauta-aho kertoo, että avin päätös oli järeä keino puuttua toimintaan. Alustapalvelu Sociala kokoaa Tampereen kaupungin puolesta palveluntuottajista verkoston ikäihmisten tueksi. Koivupirtti Säätiö on Alustapalvelu Sociala oy:n alihankkijoita.

– Se kertoo, että meillä valvonta toimii. Asiakkaat ovat kaikkein tärkeintä ja heidän oikeutensa pitää täyttyä.

Hauta-aho myöntää, että hoidossa ei olisi saanut käydä kuten kävi.

– Kilpailutus tapahtui kuitenkin aika nopealla aikataululla. Saimme päätöksen kilpailutuksen lopputuloksesta aika loppumetreillä.

Ryhtiliike käynnissä

Toimiin on kuitenkin jo ryhdytty. Tampereen kaupungin sotealan kehityspäällikkö Anniina Tirronen sanoo, että selvityksiä on tehty jo ennen avin perjantaina antamaa ennakkopäätöstä.

Tällä hetkellä jokaiselle kotihoidon asiakkaalle soitetaan ja varmistetaan, että kaikki on hyvin.

– Yritämme saada joko tämän tai viimeistään huomisen päivän aikana soitettua kaikille, noin 250 Tammelan ja Tampellan kotihoidon asiakkaalle. Olemme soittaneet ensin niille, joilta palautetta ei ole tullut, jolla varmistamme, ettei missään ole hätätilannetta, Tirronen kertoo.

Koivupirtti Säätiön toimitusjohtaja Johanna Santaniemi vakuuttaa, että nyt myös asiakastiedot ovat ajan tasalla.

– Nyt ne ovat kunnossa, kun ne on käsin laitettu kuntoon.

Santaniemen mukaan tavoitteena on saada henkilöstömitoitus kuntoon tämän syksyn aikana, jotta vuokrahoitajia ei tarvittaisi niin paljoa kuin nyt.

Sekä Tirronen, Santaniemi ja Hauta-aho ovat sitä mieltä, että jatkossa kapulanvaihto vanhan ja uuden palveluntuottajan kanssa tulisi olla pidempi. Nyt limittäin toimittiin parin viikon ajan. Kolmikko myös peräänkuuluttaa avointa tietojen vaihtamista.

– Koko prosessissa meni monta asiaa pieleen, niistä on opittu ja nyt tehdään korjausliikkeitä, Santaniemi sanoo.

Millaisia ajatuksia juttu herätti? Keskustele aiheesta keskiviikkoon kello 23:een saakka.

Lue seuraavaksi:

Kotiinsa unohdettuja muistisairaita, väärin jaettuja lääkkeitä – Ylen selvityksessä näkyy kotihoidon karu arki

Työvoimapula ajoi kotihoidon kriisin partaalle: Hoitaja painaa tuplavuoroa, eikä silti ehdi aina pestä tai lääkitä asiakasta ajallaan

Kuka meitä hoitaa tulevaisuudessa? Konkarit eläköityvät eikä hoitotyö houkuttele nuoria – vakituisiinkaan paikkoihin ei tule hakemuksia