1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hämeenlinnan koulut

Hämeenlinnan lyseon oppilaiden lokerikoista löytyy nyt latauspiste chromebookille ja kännykälle

Hämeenlinnan lyseon koulu pääsee syysloman jälkeen uusiin tiloihin Verkatehtaalla. Koulun remontti maksoi 6,5 miljoonaa euroa ja sillä saatiin mm. nykyaikaiset kotitalous- ja käsityötilat sekä oppilaille sähköistetyt lokerikot.

Hämeenlinnan Lyseon koulun kotitalousluokka
Hämeenlinnan lyseon koululle on rakennettu uudet tilat vanhaan tehdasrakennukseen Hämeenlinnan keskustassa.

Lyseon koulun uuden tilat on rakennettu vanhaan teollisuusrakennukseen. Rakennuksen kantavat rakennukset on säilytetty ennallaan ja ulkopuolella näkyvin muutos on portaikolle rakennettu osuus. Sisätilat ovat kokeneet merkittäviä uudistuksia, jotta niihin on saatu koululle nykyaikaiset tilat ja tekniikka.

Hämeenlinnan kaupungin talonrakennuttamispäällikkö Janne Lappalainen sanoo, että nyt kunnostettuja tiloja käytetään monta vuosikymmentä. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Hämeenlinnan kaupungin talonrakennuttamispäälikkö Janne Lappalainen arvioi, että vanhoihin tiloihin rakentaminen tuli maksamaan noin 75 prosenttia verrattuna uusien tilojen rakentamiseen.

– Täällä on otettu huomioon energiatehokkuus sekä elinkaarikustannukset ja saatu teknisesti toimiva rakennus, jolla on pitkä elinkaari.

Huipputilat kulttuurikeskuksessa

Rehtori Pasi Seila sanoo vuosikymmenien painotaakan poistuvan harteilta. Lyseo on toiminut monissa huonokuntoisissa tiloissa, mutta nyt se saa uudet tilat. Hämeenlinnan lyseon koulussa opiskelee noin 460 oppilasta. Jo nyt noin puolet opetuksesta tapahtuu Verkatehtaalla sen Opistotalossa. Lähiaikoina myös nämä tilat kunnostetaan.

Koulun sijainti Verkatehtaalla antaa hyvät mahdollisuudet yhteistyöhön monella kulttuurin alueella, iloitsee rehtori Pasi Seila. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Seila on erityisen tyytyväinen koulun sijaintiin Verkatehtaan kulttuurikeskuksessa. Se antaa koululle hyvät mahdollisuudet tehdä yhteistyötä niin teatterin ja elokuvateatterin kuin taidemuseonkin kanssa. Kuvataidetta opettava Aimo-koulu pystyy puolestaan käyttämään koulun käsityöluokkaan hankittavia laitteita.

– Yhteistyön ansiosta luokkaan saatiin paremmat laitteet kuin mitä koulu yksinään olisi saanut, toteaa rehtori Pasi Seila.

Kouluverkko isoissa muutoksissa

Lyseon koulun lisäksi Hämeenlinnan koko kouluverkko on isojen muutosten kourissa. Kaurialan yläkoulun ja Vuorentaan koulun uudisrakentamiset ovat käynnissä, ja ensi vuoden talousarvioon esitetään Myllymäen koulun peruskorjausta ja uudisrakentamista sekä Ruununmyllyn koulun peruskorjausta.

Ratkaisua odottavat myös vanhan Lyseon korttelin alarakennuksen purkaminen sekä uuden liikuntasalin ja ruokailutilojen rakentaminen. Hämeenlinnan yhteiskoulun purkamisesta tehty valitus on yhä kesken korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Jos purkuluvasta tehty valitus hylätään, kaupunki pääsee rakentamaan paikalle uuden koulurakennuksen.