Hyppää sisältöön

Ruotsalaisen sivistyksen puolesta barbariaa vastaan – ruotsalainen prikaati lähti Suomen sisällissotaan sankariteot mielessä, mutta ne hautautuivat Kalevankankaan veriseen lumeen

Ruotsalainen Jakob Lind oli koko ikänsä ihmetellyt, miksi isoisä oli Suomessa vuonna 1918. Lind kirjoitti isoisänsä tarinan ja paljasti samalla ruotsalaisen prikaatin synkän historian Suomen sisällissodassa.

Jakob Lind löysi isoisänsä Hjalmar Frisellin pistoolin ja alkoi selvittää hänen vaiheitaan Suomen sisällissodassa. Kuva: Richard Hammarskiöld / Jakob Lindin kokoelma

Kaikki oli tapahtunut nopeasti, liian nopeasti.

Tiedustelupartioita ei ollut lähetetty matkaan. Suuntaohjeet osoittautuivat täysin vääriksi. Metsäinen harju oli täynnä punaisten tarkka-ampujia.

Prikaatilaiset huonoine kivääreineen etenivät suoraan kohti vihollisen tulitusta.

"Kärsimme pakostakin suuria tappioita, koska etenimme yli kilometrin tasaisella aukiolla syvässä hangessa kohti vihollisen poteroita. Ja mitä syytä oli ylipäänsä edetä pellolla, kun molemmin puolin olisi ollut suojaisaa maastoa?" ihmetteli prikaatilainen Hallberg myöhemmin.

Valkoisten riveissä taistellut ruotsalainen prikaati oli saanut tulikasteensa Suomen sisällissodassa.

Paikka oli pahin mahdollinen: käynnissä oli Pohjoismaiden sotahistorian suurin taistelu, kamppailu Tampereesta. Se ratkaisisi sisällissodan lopputuloksen. Vastassa oli 12 000 hyvin aseistautunutta punaista.

Päivä, 28. maaliskuuta 1918, tunnetaan nimellä verinen kiirastorstai.

Muutaman tunnin aikana 17 ruotsalaista oli kaatunut, vakavasti loukkaantuneita oli 11, parikymmentä oli kateissa.

Prikaati oli menettänyt ensimmäisessä sotatilanteessaan neljänneksen miehistään.

– Se oli fiasko. Jonkun oli pakko kantaa vastuu katastrofaalisesta virhearviosta, kirjailija Jakob Lind sanoo.

Mannerheim oli komentanut joukon taisteluun, mutta häntä ei kukaan uskaltanut syyttää.

– Syntipukki saatiin joukkojen komentajasta, isoisästäni Hjalmar Frisellistä.

Jakob Lind on kirjoittanut ruotsalaisen prikaatin vaiheista kiehtovan teoksen Isoisän pistooli. Tositarina häpeästä, rakkaudesta ja fiaskosta Suomen sisällisodassa.

Samalla hän selvittää kuin salapoliisityönä sukuaan vaivanneen arvoituksen: miksi tukholmalainen herraspoika Hjalmar Frisell oli Suomessa keväällä 1918?

Jakob Lind tutki lähes 20 vuotta isoisänsä vaiheita. Materiaalia löytyi muun muassa sukulaisten ullakolta. Kuva: Richard Hammarskiöld

Lenin ohjeistaa Ruotsin kommunisteja

– Kun vallankumous Suomessa alkoi 27. tammikuuta 1918, se oli shokki Ruotsissa, Jakob Lind sanoo.

Ruotsin konsuli Walter Ahlström sähkötti Tukholmaan: "Tilanne epätoivoinen. Väliintulo ehdottoman välttämätön."

Myös Suomen hallitus esitti Ruotsille avunpyynnön.

Sosialidemokraattien ja liberaalien muodostama hallitus sanoi kuitenkin ei.

– Ruotsalainen sosialidemokratia oli pasifistisluonteista. Ruotsi oli pidetty erossa maailmansodasta, eikä sotaan itänaapurissakaan haluttu osallistua.

Periaatteessa Ruotsin demarit suhtautuivat myönteisesti valkoisten pyyntöön. He pitivät punaisten vallankumousta työväenluokan pettämisenä ja olivat yrittäneet viimeiseen asti saada Suomen sisarpuoluetta luopumaan väkivallasta.

Sota työväestöä vastaan oli kuitenkin mahdoton ajatus. Virallisesti Ruotsi pysyi Suomen sisällissodan ulkopuolella.

Epävirallisesti Ruotsi kuitenkin sekaantui Suomen asioihin monellakin tasolla.

Jo ennen sodan syttymistä Ruotsi oli tukenut Suomen itsenäistymispyrkimyksiä sallimalla jääkäreiden kauttakulun Saksaan. Valkoiselle Suomelle oli myös toimitettu aseita.

Sosialidemokraateista vasemmalla olevat vallankumoukselliset puolestaan yrittivät lakkoilemalla ja häiritsemällä junaliikennettä estää valkoisen Suomen auttamisen.

– Ruotsin vallankumoukselliset olivat saaneet Leniniltä ohjeen olla sotimatta. Sen sijaan heidän piti pysäyttää Ruotsin vastavallankumouksellinen toiminta, Jakob Lind selittää.

Myös Ruotsissa oli ollut levottomuuksia. Työväestö oli vuonna 1917 osoittanut mieltä ruokapulan takia ja osa oikeistoa oli järjestäytynyt aseellisiksi kaarteiksi. Uhkaava tilanne oli kuitenkin rauennut.

Suomessa puhjennut sisällissota aktivoi uudestaan ne, jotka halusivat toimia.

Olof Palme haluaa palauttaa Suomen Ruotsin yhteyteen

29. tammikuuta 1918 Thulen vakuutusyhtiön pääkonttorissa Tukholman keskustassa oli koolla vaikutusvaltainen joukko.

Salaisen kokouksen isäntänä toimi vakuutusyhtiön johtaja Sven Palme. Paikalle oli saapunut myös Tukholman suomalaispiirien keskushenkilö Johan Mannerheim, valkoisen kenraalin pikkuveli.

Oltiin perustamassa Suomen ystävät -yhdistystä.

Suomen sisällissota on alkanut kolme päivää aiemmin. Oli kiire. Tavoitteena oli nopealla aikataululla rekrytoida 1500 sotilaan joukko-osasto, prikaati, ja lähettää se Mannerheimin avuksi.

Palmen ja Mannerheimin kautta yhdistyksellä oli yhteys sekä Ruotsin rahapiireihin että Suomen valkoiseen armeijaan.

– Ruotsalainen prikaati oli yksityinen sota-alan yritys, jota Ruotsin elinkeinoelämä ja teollisuus rahoittivat. Sillä oli vahva tuki paitsi porvariston, myös sosialidemokraattien ja kulttuurieliitin piirissä, Jakob Lind selittää.

Suomen kohtalo koettiin Ruotsissa läheiseksi. Sisällissota liitettiin samaan jatkumoon Suomen sodan ja monien muiden Ruotsin ja Venäjän välisten sotien kanssa, joissa sotatanner oli Suomi.

– Nykyruotsalaisen on vaikea käsittää sitä, sillä enää tällaista historiallisen yhteyden kokemusta Suomen kanssa ei ole.

Prikaatia mainostettiin sanomalehdissä. Värväytyneistä noin 40 prosenttia tuli työväenluokasta.

– Heille bolsevismi ja Venäjä oli arkkivihollinen, joka nyt yritti vallata Suomea. Se piti estää.

Prikaatiin houkutteli myös rahallinen korvaus, joka ylitti monen työläisen normaaliansiot.

Hjalmar Frisell, Olof Palme ja muutama muu Ruotsalaisen prikaatin johtohahmoista kehottivat maanmiehiään saapumaan Ouluun, jossa prikaati valmistautui taisteluihin. Kuva: Jakob Lindin kokoelma

Prikaatilaisten joukossa oli myös paljon yläluokkaista, koulutettua väkeä.

Yksi tunnetuimmista oli Sven Palmen poika, historioitsija Olof Palme, tulevan pääministerin setä. Palme oli idealisti, joka haaveili Suomen sotaa edeltävistä rajoista.

– Hänen tavoitteensa oli palauttaa Suomi Ruotsin yhteyteen, Jakob Lind sanoo.

Kolonialistinen ajatus Suomen ja Ruotsin jonkinasteisesta jälleenyhdistymisestä ei ollut harvinainen prikaatilaisten keskuudessa. Voittoisan sodan myötä Ruotsista ehkä tulisi taas Pohjolan mahtivaltio, jonka valtapiiri ulottuisi vähintäänkin Ahvenanmaalle, mieluiten koko Suomeen.

Moni myös koki Olof Palmen tavoin lähtevänsä sotaan ruotsalaisen sivistyksen puolesta, idän barbariaa vastaan. Barbaareja olivat paitsi venäläiset, myös Suomen punainen, pääosin suomenkielinen työväestö. Taustalla vaikutti siis myös kielipoliittisia, osin rasistisia motiiveja.

Joillekin, muun muassa Jakob Lindin isoisälle, syy lähteä Suomeen sotimaan oli seikkailunhalu.

– Hän lähti Suomeen, koska oli työtön, rahaton, ja koska hän oli tavannut erään tytön.

Sota onkin kauheaa, ja sitten kotimaakin kääntää prikaatilaisille selkänsä

Jakob Lindin kertomus ruotsalaisen prikaatin ja samalla myös isoisänsä vaiheista on kokoelma epäonnistumisia.

Vastoinkäymiset alkoivat jo ennen varsinaisia rintamatapahtumia.

Rekrytointi ei lopulta sujunutkaan suunnitelmien mukaan.

– Ruotsalaiset eivät sittenkään halunneet lähteä Suomeen kuolemaan, Jabob Lind huomauttaa.

Joukkojen vahvuus jäi suurimmillaankin noin 800 mieheen. Prikaatin sijaan pitäisikin puhua pataljoonasta.

Ruotsalaisen prikaatin koulutus jäi puolitiehen. Komentajaksi sattumalta päätynyt Hjalmar Frisell oli kiinnostuneempi arvomerkkien ja univormujen suunnittelusta kuin prikaatin johtamisesta.

Myös prikaatin aseistus oli kelvotonta. Miehet valittivat, ettei venäläisillä kivääreillä osu mihinkään.

Joukko-osastolla ei myöskään ollut lääkintätarvikkeita, mikä osoittautui kohtalokkaaksi heti ensimmäisessä taistelussa: sidetarpeiden uupuessa moni haavoittunut menehtyi verenvuotoon.

Jakob Lind halusi selvittää isoisänsä salaisuuden. Samalla hän kirjoitti Ruotsalaisen prikaatin historian. Kuva: Richard Hammarskiöld

Jakob Lindin mukaan ruotsalainen prikaati ehti olla mukana kolmessa merkittävässä tapahtumassa: kiirastorstain järjettömältä vaikuttaneessa hyökkäyksessä, muutama päivä myöhemmin Tampereen rautatieaseman valtauksessa, jonka punaiset tosin olivat jo hylänneet sekä Tampereelta pakenevien punaisten jahtaamisessa, vangitsemisessa ja teloittamisessa.

– Ruotsalainen prikaati ampui ilman oikeudenkäyntiä noin 60 punavankia, Jakob Lind sanoo.

Lindin isoisä Hjalmar Frisell sai lopulta potkut komentajan tehtävästä. Olof Palme menehtyi Kalevankankaan hautausmaan portille.

Virallisesti ruotsalaista prikaatia kuitenkin juhlittiin voittoisan sisällissodan sankarijoukkona.

Helsingin Kauppatorin lähtoseremoniassa Mannerheim kiitti prikaatia urheasta taistelusta. Sotavoimaa enemmän ruotsalainen prikaati oli ollut hänelle kuitenkin politiikan pelinappula. Saksaa vieroksunut Mannerheim pyrki ruotsalaisen prikaatin avulla vesittämään Helsingin vallanneen Saksan armeijan vaikutusvaltaa.

Sodan jälkeen monelle prikaatilaiselle kävi huonosti.

Mieliala Ruotsissa oli muuttunut. Työpaikoilla ei katsottu hyvällä punaisia ampuneita entisiä prikaatilaisia. Moni jäi työttömäksi tai liittyi lakkorikkureihin. Itsemurhatkaan eivät olleet harvinaisuuksia: sota, erityisesti teloitukset, olivat traumaattinen kokemus, josta ei voinut puhua kenellekään.

Hjalmar Frisellin maine oli niin ryvettynyt, että hän jätti Ruotsin useaksi vuodeksi ja yritti aloittaa uutta elämää Afrikassa.

Jotain myönteistäkin Jakob Lind kuitenkin löytää ruotsalaisen prikaatin tarinasta.

– Prikaatin kokemukset Suomen sisällissodassa olivat varoittava esimerkki. Poliittiset äärilaidat ymmärsivät, että niiden täytyy liikkua kohti maltillista keskustaa. Tämä puolestaan lisäsi demokratian kannatusta.

Lue lisää:

Nälkä, pelko ja vihapuhe eli miksi Suomessa alkoi sata vuotta sitten sisällissota

"Kuva sisällissodasta on nyt entistäkin raaempi"

Joka kolmas päätyi joukkohautaan – Tammisaari oli vankileirihelvetti