1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Seinäjoen tangomarkkinat

Pelkkä tango ei riitä Tangomarkkinoiden tulevaisuudeksi – poppiin laajentava tapahtuma tekee samaa kuin muutkin: flirttailee genrejen välillä

Seinäjoen Tangomarkkinat taivuttaa tangosta poppiin kesällä 2022. Tangolla tapahtuma ei elä, sanoo toimitusjohtaja Pasi Ojala. Tapahtumille genrerajojen venyttäminen on tavallista, ja se toimii, kunhan se tehdään tyylillä.

Seinäjoen Tangomarkkinoilla on ollut koronan takia kaksi tapahtumatonta kesää. Kesällä 2022 tapahtumaa uudistetaan. (Arkistokuva) Kuva: Anri Koski / Yle

Seinäjoen Tangomarkkinat ilmoitti tiistaina, että kesästä 2022 eteenpäin tangotapahtumassa tullaan kuulemaan enenevässä määrin muutakin kuin tangoa.

Samaa sanoi Seinäjoen Tangomarkkinat Oy:n talvella valittu toimitusjohtaja Pasi Ojala jo helmikuussa ottaessaan tehtävän vastaan.

– Hain työpaikkaa kehittämään ja uudistamaan tapahtumaa. Omistajien tahtotila on se, että tapahtumaa uudistetaan ja toki minun henkilökohtainen mielipiteeni on myös se, Ojala sanoo nyt, kun ensimmäiset artistijulkistukset ensi kesälle on tehty.

Kesän 2022 Tangomarkkinoiden buukkausten kärjessä ovat Eppu Normaali ja Erin.

Ojala muistuttaa, että pitkän historian omaava tapahtuma on viime vuosiin asti perustunut lähes kokonaan tangoartisteihin. Heillä ja tangomusiikilla tulee olemaan toki merkitystä jatkossakin, vaikka poppiakin rinnalle tuodaan.

– Vanha on ja pysyy, mutta sen rinnalle tuodaan jotain muuta. Ei ole käynyt niin, että tango pudotetaan pois ja otetaan pop ja rock tilalle.

Kesän 2022 Tangomarkkinoilla ovat vahvasti mukana aiempien vuosien tangokuninkaalliset. Laulukilpailukin pysyy.

– Varmasti uudistuksia sinnekin puolelle tehdään. Onko se tulevaisuudessa pelkkää tangoa, sitä en vielä tiedä, Ojala sanoo ja lupaa, että tapahtuma tiedottaa, kun on tiedotettavaa.

– Tulevaisuuden kuninkaallisten pitää myös olla monipuolisia.

Tapahtuman uudistaminen ja kehittäminen on osa talvella aloittaneen toimitusjohtaja Pasi Ojalan tehtävänkuvaa. Kuva: Tuomo Rintamaa / Yle

"Mihin tango riittää"

Ojalan mukaan pelkällä tangolla ei elä artisti eikä tapahtuma.

– Tangomarkkinoitten erottumisjuttu on selkeästi tango, mutta mihin tango riittää ja kuinka paljon se riittää tuomaan meille ihmisiä, Ojala miettii.

Ei tarpeeksi.

Taloudellisesti tyydyttävään tulokseen tango ei riitä. Ja koska Tangomarkkinoita ei haluttu lähteä supistamaan pienemmäksi tapahtumaksi, jolle tangossa olisi ollut tarpeeksi, piti keksiä jotain muuta eli iskelmää ja poppia.

Kysymykseen siitä, alkavatko Suomen musiikkitapahtumat muistuttaa jo toisiaan, Ojala vastaa tiedostavansa asian.

– Näin se valitettavasti on. Meillä on marginaalinen määrä esiintyjiä ja se tarkoittaa, että samat isot esiintyjät kiertävät kaikki kissanristiäiset ja festarit. Sen takia tango on ja pysyy, eikä sitä jätetä pois, että meillä on se oma juttu.

Ojalan mukaan Seinäjoen Tangomarkkinoiden taloudellinen tilanne on edelleen huono. Uudistamalla tapahtumaa pyritään sekä uusien yhteistyökumppaneiden löytämiseen että talouden parantamiseen.

"Flirttailua"

Musiikin genrejen sekoittuminen ei ole suomalaisilla kesäfestareilla uutta tehdäänpä se taloudellisten syiden takia tai yleisön houkuttelemiseksi.

Eri musiikinlajit ovat aina flirttailleet keskenään, toteaa Finland Festivalsin toiminnanjohtaja Kai Amberla.

Amberla mainitsee esimerkkinä Savonlinnan oopperajuhlat, missä ooppera on kuukauden päätuote, mutta lavalle on noussut myös heavymusiikin tähtiä. Yhdeksi illaksi. Pori Jazzilla taas on jazz-ydin, vaikka popinkin puolelta tuttuja nimiä on tapahtumassa nähty, Amberla sanoo.

– Moni festivaali on viime vuosina hiukan leventänyt tarjontaansa. Perusfokus on ennallaan, mutta tarjotaan vähän muutakin.

"Hyvällä tyylitajulla"

Pori Jazz on jazztapahtuma, ja vaikka genren rajoja tapahtumassa välillä venytetäänkin, jokaisen artistin taustoista tai tuotannosta löytyy jazz-sukulaisuutta.

Raamissa on silti pysytty, sanoo Pori Jazz 66 ry:n hallituksen puheenjohtaja Kristian Vainio.

– On yleisön ja tapahtuman etu, että voidaan hiukan laajentaa tarjontaa ja silti pysyä omalla tontilla, Vainio sanoo ja muistuttaa, että jazz-tapahtuma on jazz-tapahtuma kuitenkin.

Porissa ei juuri törmää iskelmäfestivaalien esiintyjiin, joten artistihankintojen osalta päällekkäisyyksiä ei Vainion mukaan ole.

Finland Festivals ry:n toiminnanjohtaja Kai Amberlan mukaan yleisö osoittaa hyvin nopeasti, mitä mieltä se on uudistuksista.

– Loppujen lopuksi olennaista on, että se mitä tehdään, tehdään hyvällä tyylitajulla.

Seinäjoen Tangomarkkinat ei ole Finland Festivals ry:n jäsen.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun torstaihin 23.9. kello 23 saakka.