1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vaihtoehto Saksalle (AfD)

”Liian vasemmistolainen”, moittii AfD:n paikallispoliitikko Angela Merkelin puoluetta – oikeistopopulistit odottavat Itä-Saksassa vaalimenestystä

Radikaali Vaihtoehto Saksalle -oikeistopuolue saa todennäköisesti Saksan vaaleissa sunnuntaina yli kymmenen prosentin kannatuksen. Silti yksikään puolue ei ole edelleenkään valmis yhteistyöhön sen kanssa.

Dresdenin kaupunginvaltuutettu Silke Schöps loikkasi kolme vuotta sitten valtapuolue CDU:sta oikeistoradikaaliin Vaihtoehto Saksalle -puolueeseen. Kuva: Juha Kivioja / Yle

DRESDEN Kaupunginvaltuutettu Silke Schöps saapuu haastatteluun ilman maskia. Se on tunnusomaista Vaihtoehto Saksalle -puolueen eli AfD:n jäsenille, kuten sekin, että monet heistä puhuvat koronarokotuksia vastaan.

– Tutkin asiaa netistä, ja totesin rokotuksen riskit liian suuriksi. En kuulu riskiryhmään, ja olen vielä suhteellisen nuori, 47-vuotias Schöps sanoo.

Schöps loikkasi AfD:n riveihin kolme vuotta sitten Saksan nykyisestä valtapuolueesta, Angela Merkelin luotsaamasta CDU:sta eli kristillisdemokraateista.

– CDU:sta tuli minulle liian vasemmistolainen, hän sanoo.

Dresdeniläistä kuntapoliitikkoa harmittaa muiden puolueiden asenne AfD:tä kohtaan.

Käytännössä yksikään varteenotettava poliittinen toimija ei suostu Saksassa yhteistyöhön oikeistopopulistisen, rasismistakin syytetyn AfD:n kanssa.

– Se on epäreilua. Demokraattisessa järjestelmässä kaikki puolueet pitäisi ottaa huomioon. Meidät suljetaan pois ideologisista syistä, Schöps sanoo.

Hänen mukaansa AfD ei missään nimessä ole rasistinen puolue.

– Suhtaudumme kriittisesti tiettyihin maahanmuuttoon liittyviin asioihin, mutta onhan meillä maahanmuuttajiakin ehdokkaina. Meidän sanomisiamme myös usein vääristellään mediassa.

Omienkin rivien lausunnoissa olisi silti joskus parantamisen varaa, Schöps myöntää. Hän viittaa esimerkiksi puoluetoveriinsa Björn Höckeen.

Äärioikeistolaista Höckeä saa kutsua fasistiksi kahden vuoden takaisella oikeuden päätöksellä (siirryt toiseen palveluun). Moni muukin AfD:n entinen ja nykyinen johtohahmo esittänyt julkisuudessa rasistisia ja esimerkiksi natsien hirmutekoja vähätteleviä (siirryt toiseen palveluun) kommentteja.

AfD on käynyt tällä kertaa säyseää vaalikampanjaa. Kuva Dresdenin keskustan Altmarkt-torilta 21. syyskuuta 2021. Kuva: Juha Kivioja / Yle

"AfD peittää todelliset kasvonsa ennen vaaleja"

AfD lähti vuoden 2021 valtiopäivävaaleihin aiempaa säyseämmällä linjalla. Maahanmuutto oli toki päällimmäisenä teemana, mutta ei niin kärkevästi kuin aiemmissa vaaleissa.

Nyt puolue nosti esille myös tavallisen kansan oikeuden esimerkiksi lentomatkailuun tai yksityisautoiluun.

Kaikki eivät kuitenkaan usko AfD:n oikeasti pehmentäneen asennettaan.

– AfD vain peittää todelliset kasvonsa ennen vaaleja, Humboldtin yliopiston valtio-opin professori Stephan Bröchler arvioi.

Valittu linja näyttää kuitenkin tuottavan tulosta. Itäisessä Saksissa AfD on nousemassa osavaltion selvästi suurimmaksi puolueeksi.

Mielipidetiedustelut lupaavat sille Saksin osavaltiossa 26 prosentin kannatusta. Hallituspuolueet CDU ja sosiaalidemokraatit jäävät kauas taakse 18 prosentin kannatuksellaan.

AfD:n kannattajat löytyvätkin suurimmalta osin entisen Itä-Saksan alueelta. Valtakunnallisesti puolueelle povataan 11 prosentin äänisaalista.

Kävi sunnuntain vaaleissa miten tahansa, AfD tulee varmuudella jäämään poliittiseen paitsioon.

Lue lisää:

Saksan valtapuoluetta odottaa vaaleissa romahdus – ehdokas Merkelin seuraajaksi alkoi näyttää narrilta, ja hänen kotikaupungissaan on sille selitys

Saksan vaalien ennakkosuosikki nojaa samaan voittoreseptiin kuin suosikkimakkara – demariehdokas Olaf Scholz ei yllätä vaan edustaa jatkuvuutta

Miljoona laatikkopyörää ja nopeusrajoitukset moottoriteille – Saksan vihreät haluavat automaasta pyörämaan, ja kriitikot pilkkaavat Melukylä-utopiaa

Oikeus hyllytti Saksan tiedusteluviranomaisten luvan tarkkailla oikeistopopulistista AfD-puoluetta