1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tieliikennekuolemat

Henkilöauton kuljettaja kuoli risteyskolarissa valtatie 8:lla Kokkolassa

Henkilöauton ja lava-auton kuljettaja törmäsivät valtatie 8:n risteyksessä.

Kuvituskuva. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Henkilöauton kuljettaja kuoli puolen päivän aikaan valtatie 8:lla sattuneessa risteyskolarissa Kokkolassa.

Onnettomuus tapahtui Kälviän Ruotsalossa keskiviikkona, kun henkilöauton kuljettaja ajoi Peitsontietä Kälviän suunnasta ja oli aikeissa ylittää valtatie 8. Hän pysähtyi kasitien risteykseen ja jatkoi kohti Ruotsaloa, mutta törmäsikin lava-autoon, joka oli ajamassa kohti pohjoista valtatiellä.

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen mukaan molemmissa autoissa oli vain kuljettajat.

Nopeusrajoitus onnettomuuspaikalla valtatie 8:lla on 100 kilometriä tunnissa.

Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa, nimikkeinä ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kuolemansyyn tutkinta.