1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Aamukooste

Herätys: Ilmastopaneeli varoittaa Suomea tulvariskistä, rokotepalkkioilla houkutellaan koronapiikille, potkujen salailu kaihersi Nokia-pomoa

Kerromme päivän uutiset ja puheenaiheet nopeasti.

Rankkasateet, tulvat ja vellovat vesimassat koettelevat Suomessa jatkossa ilmastonmuutoksen takia, Ilmastopaneeli varoittaa. Kuva: Ville Viitamäki / Yle

Ilmastopaneeli: Tulvariskiä ei ole otettu Suomessa vakavasti

Suomen ilmastopaneelin raportin mukaan Suomessa on varauduttava moninkertaiseen vesimäärään jo seuraavien 30 vuoden aikana. Rankkasateet ja tulvat kasvavat erityisesti tietyillä alueilla. Nyt tarjolla on maakunnittaista tietoa muutoksen vaikutuksista ja niihin sopeutumisesta.

Rokotepalkkioita käytetään houkuttimina myös Suomessa

Myös Suomessa muutamat työnantajat ovat ryhtyneet houkuttelemaan työntekijöitään ottamaan koronarokotuksen. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Maailmalta tuttu tapa houkutella ihmisiä koronarokotuksiin palkkioiden avulla on rantautunut Suomeen. Tällä hetkellä ainakin muutama organisaatio jakaa rokotepalkkioita Suomessa. Asiantuntijat rinnastavat työnantajan antaman rokotepalkkion tupakoinnin lopettamisesta palkitsemiseen.

Rokottamattomuus lisää koronakuolemia Yhdysvalloissa

Rokottamattomuus on saanut koronakuolemien määrän uudelleen nousuun Yhdysvalloissa. Kuva: Stephen Zenner / AOP

Yhdysvalloissa koronarokotukset lähtivät keväällä rivakasti liikkeelle, mutta nyt maa on esimerkiksi Suomen jäljessä rokotekattavuudessa. Kaksi rokotetta on saanut vain 55 prosenttia amerikkalaisista. Kun rokottamattomuuden päälle tulevat vielä muut terveysongelmat, kuten lihavuus ja diabetes, yhdistelmä on tappava. Usein nämä tekijät kohtaavat samoissa väestöryhmissä.

Kallasvuo sai tietää Nokialta lähdöstään Wall Street Journalista

– En lähtenyt tähän kertoakseni, että minä olin oikeassa ja kaikki muut väärässä, Nokian entinen toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo toteaa. Kuva: Markku Rantala / Yle

Olli-Pekka Kallasvuo kertaa tänään julkaistussa kirjassaan pitkää uraansa ja Nokian alamäen syitä. Potkut eivät häntä harmita, mutta korvaajan salaus harmittaa. Asia selvisi vasta Wall Street Journal -lehdestä.

Tuuli voimistuu, lännessä sataa

Kuva: Matti Huutonen / Yle Sää

Tuuli voimistuu koko maassa ja puuskia voi esiintyä. Maan länsiosaan leviää sateita, mutta muualla on vielä poutaista. Loppuviikosta sateet yleistyvät, mutta painottuvat yhä maan länsiosaan.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.