1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous

YK:ssa vieraileva ulkoministeri Haavisto: “Nyt pitää miettiä, mitä voidaan tehdä ison kriisin estämiseksi Afganistanissa”

Afganistanin tilanne, ilmasto, ihmisoikeudet ja korona ovat dominoineet YK:n yleiskokouksen reunamilla tapahtuvia keskusteluja. Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan Afganistanin suhteen olennaista on nyt estää humanitaarisen kriisin kehittyminen, vaikka ääri-islamilaista Taliban-hallintoa ei tunnustetakaan.

Ulkoministeri Haavisto kommentoi YK:n Afganistan-keskusteluja
Ulkoministeri Haavisto kommentoi YK:n Afganistan-keskusteluja

NEW YORK Ulkoministeri Pekka Haavisto on osallistunut YK:n yleiskokouksen yhteydessä Afganistanin tilannetta käsitteleviin keskusteluihin. Lisäksi Haavisto on tavannut muun muassa Yhdysvaltain YK-suurlähettilästä Linda Thomas-Greenfieldiä.

Haaviston mukaan Afganistan-keskusteluissa on välittynyt huoli siitä, että maan talous romahtaa ja aiheuttaa epävakautta sekä mahdollisesti ihmisten siirtymistä muihin maihin. On mahdollista, että Afganistanin talous voi romahtaa puolen vuoden, vuoden sisällä, ja se synnyttäisi ison pakolaisaallon ensin naapurimaihin, mutta myöhemmin myös Eurooppaan.

– Vaikka Talebania ei hallintona hyväksytä, jollain tavalla pitäisi miettiä paikallistalouden kykyä turvata ihmisten elinkeinot, Haavisto sanoo.

Haaviston mukaan evakuointeja pyritään jatkamaan esimerkiksi Qatarin avulla, kunnes kaikki Suomen listaamat ihmiset on saatu Afganistanista pois. Hänen mukaansa kansainvälisen yhteisön täytyy käydä jatkossa keskusteluja siitä, pitäisikö evakuoitavien henkilöiden listoja laajentaa kattamaan esimerkiksi toimittajina ja tuomareina työskenteleviä naisia.

– Listaa ei ole laajennettu ja se on ehkä sellaista kansainvälistä keskustelua, jota tällä hetkellä käydään, että miten laajoista listoista olisi sitten kysymys. Ja keitä kaikkia voitaisiin auttaa. Ja uskoisin, että siinä voisi kansainvälisellä yhteistyöllä olla mahdollisuus, pohtii Haavisto.

Lehdistötilaisuudessa Haavistolta kysyttiin myös, miten pakotelistalla oleva Venäjän asevoimien komentaja, Valeri Gerasimov on vieraillut tänään Suomessa, neuvottelemassa Yhdysvaltain asevoimien komentajan Mark Milleyn kanssa. Pakotteet kieltävät matkustamisen unionin alueelle. Haaviston mukaan tapaamisen järjestämiseen on mekanisminsa.

Lue lisää:

YK:n yleiskokous: USA tuplaa rahoituksensa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun – Kiina lopettaa hiiliprojektien rahoittamisen maailmalla