1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. seksuaalirikokset

Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia selvittävät poliisit kaipaavat lisää työnohjausta – Kokenut tutkija: "Olen onnellinen, että suurin osa kansalaisista ei näe tätä materiaalia"

Takavuosien suosikkipeli Tetris on rikostutkijoiden ensiapu. Ruudulla pyörivät palikat saattavat estää julmien kuvien syöpymisen ikuisiksi ajoiksi mieleen.

Vanhempi rikoskonstaapeli Miia Keso on tutkinut lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa yli 15 vuotta. Kuva: Timo Turpeinen / Yle

– Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä valmistettu materiaali – olen onnellinen, että suurin osa kansalaisista ei näe sitä. Se on pahimmillaan sellaista julmuutta ja hirveyttä, mitä ei pysty sanoin kuvailemaan.

Näin sanoo vanhempi rikoskonstaapeli Maija Aunio Helsingin poliisilaitoksen seksuaalirikosjaoksesta. Hän on työskennellyt poliisissa yli 20 vuotta.

Rankan ja julman materiaalin läpikäyminen on tutkijalle raskasta. Itselle pitää etsiä apua ja sitä pitää osata ottaa vastaan.

– Olin aikoinaan sellainen pässittäjätyyppi. Koin että minun pitää vaan jaksaa tätä työtä. Itkin ja voin pahoin, kollegat huomasivat sen ja puhuin esimiesteni kanssa. Pelastuksekseni koitui silloin poliisien posttraumatyöpaja.

Nykyisin Aunio toimii posttraumatyöpajan vetäjänä.

Työ, mikä jonkun pitää tehdä

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kuuntele tästä, kun poliisi kertoo työssään kohtaamasta järkyttävästä materiaalista. Poliisi Miia Keso sanoittaa toimittaja Jani Aarniolle, mitä joutuu työssään kohtaamaan. Kokemuksiaan avaa myös Maija Aunio Helsingin poliisilaitoksen seksuaalirikosjaostosta. Poliisihallituksen kommentit lausuu komisario Miia Lehtinen.

– Erityisesti mieleen on jäänyt virkaurani ensimmäinen lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivaltavideo. Se on kuin palanut sarveiskalvoilleni, kuvailee vanhempi rikoskonstaapeli Miia Keso.

Tamperelainen Keso on tutkinut lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa yli 15 vuotta.

– Minulta on kysytty, miksi teen tätä työtä. Teen siksi, että olen hyvä omassa työssäni. Tämä on työ, mikä jonkun pitää tehdä.

Tutkittavaa on vuosi vuodelta enemmän. Viime vuonna lapsiin kohdistuvia seksuaaliväkivaltatapauksia oli Suomessa tutkinnassa lähes 1 800. Se on keskimäärin noin 150 tapausta kuukaudessa.

Tutkija voi joutua katsomaan tuhansia yksittäisiä kuvia. Yhtä videota saattaa joutua käymään läpi kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja.

– Välillä on vaikea ymmärtää, minkälaisia ihmisiä meillä maailmassa on. Mutta eihän tätä materiaalia kukaan tekisi, jos sillä ei olisi kysyntää, Miia Keso sanoo.

Tetris vie ikävät kuvat

Esimerkiksi suuronnettomuuden jälkeen on työnohjausta poliiseille, mutta Miia Keson mielestä tutkijoiden pitkäaikainen altistuminen väkivaltaiselle materiaalille on jäänyt vähälle huomiolle.

Työnohjaus tunnetaan poliisihallinnossa, mutta se ei ole automaattista eikä sitä saa heti.

Tutkijat toivovat työnohjauksen lisääntymistä ja automatisoimista. Kuva: Timo Turpeinen / Yle

Keso ja kollegat helpottavat oloaa pelailulla.

– Täällä pelataan tetristä tai muuta sen tapaista. Pelit ovat hyviä viemään ajatukset muualle näistä kuvista, mutta ihan aina nekään eivät tietenkään auta.

Komisario Miia Lehtinen poliisihallituksesta kertoo, että myös Interpolilla ja Europolilla pelaillaan. Tapa halutaan levittää Suomeen.

– Tetris tai muu sellainen peli, joka pitää silmät liikkeessä, estää tutkimusten mukaan väkivaltaisia kuvia syöpymästä aivoihin.

Hoida mieltä niin kuin pumppaat hauista

Maija Aunio sanoo, että rankoista asioista ei juuri puhuttu parikymmentä vuotta sitten. Eikä pelailtu.

– Nyt uudet poliisikoulusta tulijat on opetettu siihen, että myös mieltä pitää hoitaa. Se on yhtä tärkeää kuin se hauiksen pumppaaminen.

Tutkijat toivovat työnohjauksen lisääntymistä ja automatisoimista.

Nykyisin poliisien posttraumaattisia työpajoja pidetään koko maan poliiseille vain kaksi kertaa vuodessa ja yhteen pajaan mahtuu 25 ihmistä. Osallistua voi, kun traumaattisista tapahtumista on vähintään puoli vuotta.

– Toivon myös, että lapsitutkijoiden työnohjaaja tietää oikeasti, mitä me todella näemme, koemme ja käsittelemme. Muuten käy niin, että me traumatisoimme sen työnohjaajan. Niinkin on käynyt, Miia Keso sanoo.