1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vesiliikenneonnettomuudet

Kaksi ihmistä joutui veden varaan veneen kaaduttua Vuosaaren sillan lähellä

Henkilöillä oli pelastusliivit ja heidät saatiin turvaan lievästi kylmettyneinä.

Helsingin pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtumapaikalle noin kello 12.30 torstaina. Kuva: Matti Myller / Yle

Kaksi henkilöä joutui veden varaan torstaina päivällä Vuosaaren sillan lähettyvillä, kun heidän veneensä kaatui.

Henkilöt pääsivät omin avuin pois veden varasta. He olivat lievästi kylmettyneitä.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.

Katso sisältö Twitterissä

Paikalla oli runsaasti pelastuslaitoksen kalustoa, poliisivene ja pelastaja vedessä.

Suomenlahden merivartiosto muistuttaa pelastusliivien tärkeydestä vesien kylmetessä. Merivesi on tällä hetkellä noin kymmenasteista (siirryt toiseen palveluun).

Tässä tapauksessa henkilöillä oli esimerkillisesti pelastusliivit puettuina, merivartiosto kertoo Twitterissä.